Puurtavan istumisen ja puheiden kuuntelemisen keskellä kansainvälisissä kokouksissa on aina myös hetkiä, jolloin kokousedustajien on vaikea pidätellä kyyneleitä. Viikonvaihteen valtuutettujen neuvoston  kokouksessa Genevessä näitä hetkiä oli ainakin kaksi.

Norjan, Japanin ja Australian Punaisten Ristien aloitteesta kansainväliseen kokoukseen esille nostettu aloite ydinasevapaasta maailmasta herätti kaikki kokousvieraat miettimään, miten tavoite saataisiin toteutettua. Siinä olisi pakko onnistua, ettemme joutuisi kokemaan samaa kuin japanilaiset vuonna 1945. Tämä ajatus tuli kaikille mieleen, kun katsoi konferenssisalissa näytettyä videota. Siinä kerrottiin kuvin ja sanoin, mitä Hiroshimassa ja Nagasakissa tapahtui 66 vuotta sitten. Videolla atomipommin tuhoista selvinneiden Auringonkukka-kuoro - nyt jo vanhuksia kaikki -  lauloi koskettavasti "ei koskaan enää tällaista tuhoa".

Videon jälkeen lavalle astui tohtori Tomanaka, 68-vuotias lääkäri Nagasagista. Hän oli kaksivuotias, kun valtava tulipalllo pyyhkäisi hänen kauniin kotikaupunkinsa maan tasalle. Tomanakan kotitalo romahti paineen voimasta raunioiksi, mutta pikkupoika selvisi ihmeen kaupalla hengissä jossakin kolossa seinäkappaleiden keskellä. Tohtori Tomanaka  on koko ikänsä työskennellyt pommi-iskussa pahasti vammautuneiden auttamiseksi. Japanin Punaisella Ristillä on kaksi pelkästään atomipommin uhrien auttamiseen keskittyvää sairaalaa ja Tomanaka johtaa niistä toista.

On vaikea olla eri mieltä, kun atomipommin tuhot itse kokenut seisoo silmiesi edessä ja kertoo, mitä hänelle tapahtui ja vaatii samalla maailmaa ymmärtämään, ettei sama saa enää toistua. Genevessäkin vain yksi kolmestakymmenestä puheenvuoron käyttäjästä epäili, saadaanko ydinaseet pois maailmasta. Muut vaativat ponnekkaasti ydinasevapaata maailmaa.

Auttamishalua vihan keskellä

Toinen koskettava hetki liittyy sekin maailmanpolitiikkaan, tarkemmin Lähi-itään. Kuusi vuotta sitten, marraskuun lopussa 2005 allekirjoitettiin Genevessä sopimus, jossa määriteltiin, miten ambulanssiliikenteen pitäisi hoitua Lähi-idässä Israelin ja Palestiinan alueiden välillä. Sopimus määritteli, että Palestiinan Punaisen Puolikuun sairasautot saavat operoida palestiinalaisalueilla, että ne saavat liikkua esteettä tarkastuspisteiden läpi ja että ambulanssit voivat ajaa myös esimerkiksi Gazasta Länsirannalle Israelin alueen halki. Palestinnassa ei myöskään ole erikoissiraanhoitoa tarjoavia sairaaloita, joten vaikeasti sairastuneet tai loukkaantuneet kuljetetaan sairaalahoitoon Israeliin. Sopimuksen sisältö löytyy osoitteesta http://www.rcrcconference.org/docs_upl/en/MDA-PRCS_Operational_Arrangements_EN.pdf.
 
Sopimuksen täytäntöönpanoa valvomaan nimettiin erityisedustaja, ministeri Pär Stenbäck. Hän on vuosien varrella käynyt Lähi-idässä lähes 30 kertaa koettamassa avata yhteistyöhön liittyviä solmuja ja vaikeuksia. Stenbäck on tavannut lukuisia kertoja sopimuksen allekirjoittajat Israelin Magen David Adomin (MDA) puheenjohtajan, tohtori Noam Yuifrachin ja Palestiinan Punaisen Puolikuun (PRCS) puheenjohtajan, tohtori Younis Al-Khatibin.

Sopimuksen käytännön toteutuminen ei ole aina sujunut hyvin, mutta selvää edistymistä on vuosien aikana tapahtunut. Kun Stenbäck nyt viikonvaihteessa antoi tuoreimman raporttinsa sopimuksen toteutumisesta, hän sanoi, että edistymistä on tapahtunut, mutta täydellisesti yhteistyöpöytäkirja ei vieläkään ole toteutunut. Tilanne ei kuitenkaan ole synkän musta tai valoisan valkoinen, vaan harmaa. Molemmat osapuolet ovat yrittäneet parhaansa, mutta myös ne ovat kokonaistilanteen vankeja.

Pär Stenbäckin raportti oli virallinen osa valtuutettujen neuvoston kokousta, joten sen hyväksymisellä tai hylkäämisellä oli merkittävää kansainvälispoliittista vaikutusta, vaikka sinällään Punaisen Ristin Punaisen Puolikuun liike pyrkii pysymään erossa politiikasta.  Jännitys tiivistyikin jättimäisessä kokoussalissa, kun asiaa ryhdyttiin käsittelemään. Läsnä oli 180 Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisen yhdistyksen edustajaa - vain seitsemän jäsenmaata puuttui.

Viikkoja jatkuneen valmistelutyön ansiosta - ja erinomaisella diplomaattisella taktiikalla - oli saatu hyväksytyksi sellainen käsittelyjärjestys, jossa Punaisen Ristin kansainvälisen komitean puheenjohtaja Jacob Kellenberger saattoi heti aluksi nuijia sopimuksen hyväksytyksi ja vasta sen jälkeen käytettiin puheenvuorot.

Ne kyyneleitä silmiin tuoneet puheenvuorot liittyvät PRCS:n ja MDA:n puheenjohtajien puheenvuoroihin ja kokouksen puheenjohtajan Jacob kellenbergerin yhteenvetoon tilanteesta. Kaksi miestä, jotka ilmeisen selvästi haluaisivat toteuttaa humanitaarista missiota - ihmisten auttamista - ovat keskellä valtavaa kansainvälispoliittista ristivetoa. Edes omat eivät heitä ymmärrä ja tue. Palestiinan Younis sanoi, että sopimus ei ole toteutunut tyydyttävällä tavalla. Mutta hän sanoin myös, ettei halua kaataa sopimusta, koska MDA:n kollega Noam Yifrach on yrittänyt parhaansa, mutta ei vallitsevassa tilanteessa pysty tekemään enempää. Eikä yhteistyön hylkääminen auta avun tarpeessa olevia ihmisiä. Siksi on toivottava että tulevaisuus on menneisyyttä parempi.

MDA:n puheenjohtaja taas ilmaisi syvän pettymyksensä siitä, että MDA:n työtä ei kokoussalissa arvosteta. Ilmiselvästi MDA ovat tehneet paljon yhteistyöpyötäkirjan ehtojen täyttämiseksi - ja käytännössä 80-90 % ehdoista on täyttynyt. Mutta silti "pahat ihmiset " eivät halua antaa edes pientä kiitosta MDA:lle. Hänen kasvoiltaan paistoi selvä uupumus Lähi-idän kaoottiseen tilanteeseen.

Kun kymmenet asiaan liittyneet puheenvuorot oli käytetty, Jacob Kellenberger halusi kiittää Younista ja Noamia. Kumpikin tekee vaikeassa tilanteessa voitavansa ihmisten autamiseksi ja auttamismahdollisuuksien turvaamiseksi. Ei ole näiden kahden miehen vika, että Lähi-itään ei ole löydetty rauhanomaista ratkaisua. Kellenbergerin sanojen jälkeen satapäinen kokousväki puhkesi pitkiin ja äänekkäisiin suosionosoituksiin. Ehkä nämä suosionosoitukset kantavat Yonista ja Naomia yli vaikeimpien hetkien.

Sitten tietokilpailukysymys. Mikä on valtuutettujen neuvosto? Se on kokous, jossa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansalliset  yhdistykset, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten liitto (IFRC) ja Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC) tapaavat keskustellakseen Punaisen Ristin liikkeen strategisista kysymyksistä ja linjauksista. Valtuutettujen neuvosto ei ole hallintoelin, koska liikkeen kaikki osapuolet - kansalliset yhdistykset, niiden kansainvälinen liitto ja komitea - ovat kaikki itsenäisiä kokonaisuuksia. Valtuutettujen neuvosto tapaa kahden vuoden välein, yleensä kansainvälisen liiton (IFRC) yleiskokouksen jälkeen.
http://www.icrc.org/eng/who-we-are/movement/council-delegates/overview-council-delegates.htm

Hannu-Pekka Laiho