Pysyvään komissioon oli ehdolla seitsemän kandidaattia. Pär Stenbäckin lisäksi komissioon valittiin, lopulta aika tiukassa äänestyksessä, Italiasta tohtori Massimo Barra (Italian Punaisen Ristin entinen puheenjohtaja ja Italian Punaisen Ristin huumevieroitusklinikan johtaja), USA:sta oikeustieteen tohtori Steve Carr (juristi ja aktiivinen Amerikan Punaisen Ristin toimija mm. Ohion osavaltiossa), Australiasta lakimies Greg Vickery (Australian Punaisen Ristin puheenjohtaja) ja Jordaniasta tohtori Mohammed Al-Hadid (kliinisen kemian tohtori ja Jordanian Punaisen Puolikuun puheenjohtaja).

Ulkopuolelle jäivät Trinidad-Tobacosta tullut joukon ainoa naisehdokas Delia Chatoor (ulkoministeriön työntekijä ja entinen kansainvälisen Punaisen Ristin Karibian alueen delegaatti) sekä malilainen Adama Diarra (joukon nuorin, Malin kansallisen solidaarisuussäätön 55-vuotias johtaja, ei siis ihan nuorisoedustaja kuitenkaan).

Italialainen Barra panosti ehdokkaista selvästi eniten paljon aikaa ja vaivaa vaalikampanjaansa ja häntä avusti iso joukko italialaisia. He kättelivät ilmeisesti kaikki kokousedustajat useampaan kertaan!

Henry Dunantin jalanjäljillä

Genevessä käynnissä olevassa kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen kansainvälisessä konferenssissa on läsnä 170 kansallista yhdistystä 187 mahdollisesta ja 150 Geneven sopimukset allekirjoittanutta valtiota 194 mahdollisesta.

Geneven kolmen kansainvälisen kokouksen sarja on massiivinen humanitaarisen avustussektorin kongressi. Iso osa ajasta kuluu tulevaisuuden strategioiden, julkilausumien ja sitoumusten valmistelussa ja hyväksymisessä.  Mutta kokouksessa ovat läsnä myös avustustyö ja siihen liittyvät käytännön asiat. Varsinkin tiedonvaihto ja jakaminen ovat massiivista.

Auttamisen voisi ajatella olevan kaikkien yhteinen asia, mutta pelkkää yhteistä hyväksymisen hyminää kokoukset eivät ole. Kokouksen tiukimmat keskustelut on käyty kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sääntöjen tulkinnoista. Varsinkin kokouksen virallisia päätösasiakirjoja valmistelevissa komissioissa on käyty tiukkaa vääntöä humanitaarisen oikeuden kysymyksistä.

Punaisen Ristin liikkeen edustajat ja monet (pienempien) valtioiden edustajat ovat halunneet tiukempaa humanitaarisen oikeuden rikkomusten kontrollia ja tiukempia tarkastuksia kriisialueille. Eli saada selville, mitä ”kentällä” lopulta tapahtuu. Tätä suuntausta ovat vastustaneet eräät sellaiset valtiot, joilla on menossa tai jotka ovat osallisina aseellisissa konflikteissa.

Vastustusta ei kuitenkaan ilmaista suoraan ja selvästi. On välillä jopa huvittavaa kuunnella diplomaattien puheita, jotka päällisin puolin ylistävät humanitaarista oikeutta ja sen noudattamisen tärkeyttä. Useimmissa vastustavissa puheissa on jossakin se ”mutta”! Jossakin puheen loppupuolen kappaleessa on pari lausetta, jotka sitten tyylikkäästi ja kohteliaasti kumoavat kauniit lupaukset ja ylistykset.

Toinen laajaa keskustelua synnyttänyt aihe liittyy ensiavun ja terveydenhuollon kriisialueilla kohtaamiin ongelmiin. Käynnissä olevien aseellisten kriisien keskellä loukkaantuneita estetään pääsemästä hoitoon, terveyshenkilöstöä kohtaa hyökätään ja työntekijöitä kidnapataan.Monien järjestöjen työntekijöitä on tänäkin vuonnakuollut näissä yhteenosoissa. Myös lääkekuljetuksia on tuhottu mm. Somaliassa ja Afganistanissa. Arkitodellisuus on nykyään aika raaka.

Hannu-Pekka Laiho