Ymmärrän Jyrki Kataista. Yritä tässä nyt pitää Suomen taloutta kuivilla, kun joka nurkassa tai lehden sivuilla huutaa joku itsensä kansainvälisen talousjärjestelmän asiantuntijaksi korottanut kriitikko.  Väärin tehty, ei auta, pieleen meni, huonosti sammutettu!

Olemme ajautuneet kummalliseen jamaan.  Talouskriisi on totta, mutta yhtä totta on se, että siihen ei ole kenelläkään helppoa, yksinkertaista ja nopeaa ratkaisua. Maailmassa ei ole yhtään tiedemiestä, eikä edes populistia, jonka opeilla tilanne hetkessä ratkeaisi. Ainoa tie on yhteistyö ja siihen liittyvät pitkäjänteiset päätökset – eikä niitä ole helppo tehdä.

Eikö tämä kuvaakin hyvin nykyaikaa: viime viikolla Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunta naulasi kiinni tiukan kannan uuteen Euroopan talouden vakautusjärjestelmään (EVM). Viesti oli, että määräenemmistöllä tehtävät päätökset ovat Suomen perustuslain vastaisia.  Eduskunnan välikysymyskeskustelussa asiasta huudettiin kurkku suorana. Joku vaati pääministeriä jo valtakunnanoikeuteenkin. Kukaan ei muistanut sanoa, että ei ole vielä olemassa mitään sopimuspaperia EVM:stä. On vain ajatuksia ja varsinaisesta sopimuksesta ryhdytään vasta nyt neuvottelemaan ja vasta sen jälkeen on kädessä paperi, josta voi sanoa, onko se lintu vai kala..

Toinen esimerkki koskee euro-keskustelua. Kaikissa päivälehdissä ja lähes jokaisessa ajankohtaisohjelmassa puhutaan euron kuolemasta.  Euro kaatuu, Suomi siirtyy markkaan, euroalue ei kestä. Miksei sanota, mitä se lopulta merkitsisi, jos Suomi joutuu siirtymään markkaan?  Vai otetaanko tilalle kruunu tai rupla? Tyhmempikin ymmärtää, että se merkitsisi vuosiksi varmaa taantumaa, työttömyyttä, sosiaalietuuksien leikkausta. Voi olla että 10–20 vuoden aikajänteellä tilanne tasoittuisi, mutta syvän kautta ensin mentäisiin.

Ja kolmas. Talousasiantuntijoiden, sijoitusanalyytikkojen, pankkiirien ja finanssigurujen ”puhuvat päät” ilmestyvät joka ilta telkkariin eri puolilla maailmaa. Uhittelevat huolestuneesti siitä, miten ”markkinat tai markkinavoimat” käyttäytyvät tai reagoivat. Huvittavinta on, että he puhuvat kuin ulkopuolisista voimista, vaikka itse asiassa puhuvat itsestään. Samat telkkarissa tilannetta analysoivat ihmiset tekevät juuri niitä finanssialan päätöksiä, joiden ”liikkeistä ja reaktioista” he ajankohtaislähetyksissä puhuvat.

Useimmilta jää sanomatta, että valitettavasti olemme tässä talouskurjimuksessa, koska meidän tekemiä päätöksiä ei kontrolloitu muutama vuosi sitten riittävästi. Että harmi kun olimme niin ahneita ja itsekkäitä. Anteeksi että rohmusimme itsellemme järjettömät palkat ja bonukset.

Kolikolla on toinenkin puolensa

Suomalaisten kansallisharrastukseksi muuttuneella synkistelyllä on vakavampikin puolensa. Nyt liian monet ihmiset alkavat ahdistua. Siitä tulee itseään vahvistava kierre, joka vielä maksaa yhteiskunnalle paljon.

Suomi on kovaa vauhtia jakaantumassa niihin, jotka pärjäävät ja niihin, jotka eivät pärjää. Globaalissa vertailussa asiamme ovat kuitenkin keskimäärin erinomaisella tasolla. Nälkään ei kuole kukaan, työttömyys kohtuuden rajoissa, sosiaaliturva jotakuinkin riittävä, poliisi ei pamputa, syytön joutuu harvoin linnaan, tulva ei vie taloa, eikä tsunami koko kylää.

Istuin eilen tilaisuudessa, jossa todettiin, että negatiivisuus lisää negatiivisuutta. Vastaavasti myönteisyys vie ajatukset kohti myönteisiä ratkaisuja. Toivo paremmasta tulevaisuudesta on mahtava voima. Pienistä asioista iloitseminen kannattaa.

Mainostoimistomiehet Teemu Jokinen ja Jani Halme ovat perustaneet ”Tänään en loukkaannu mistään” –päivän. Se on vastaisku syksyn mediaviihteelle, jossa kaivettiin joltakulta kummallinen mielipide lehteen painettavaksi. Seuraavana päivänä joku julisti loukkaantuneensa tuosta näkemyksestä ja kolmantena päivänä ilmestyi julkisuuteen kolmas loukkaantunut.

Ensimmäinen valtakunnallinen Tänään en loukkaannu mistään -päivä on 16. joulukuuta.

Hannu-Pekka Laiho
viestintäjohtaja
Suomen Punainen Risti