Uutiset

Uutiset - Listaussivu

Laura Kotila

Punaisen Ristin viikko oli hyvä startti ensiaputaitojen kohentamiselle Karjaalla. Punaisen Ristin Karjaan osasto vietti avoimien ovien päivää keskiviikkona, ja elvytysnukke Anne asetettiin pitkästä aikaa pitkälleen osaston toimitilojen lattialle.

Laura Kotila

Apua! Oskari Perholehto viilsi vahingossa leipäveitsellä syvän haavan avokämmeneen, vieläpä keskellä Itäkeskuksen Prismaa. Voisiko joku auttaa?

Kalle Löövi

Avustusjärjestöjen humanitaarinen toimintakenttä on muuttunut muutamassa vuodessa rajusti. Työ on entistä vaikeampaa, mutta mikä pahinta, tavalliset ihmiset joutuvat kriisien keskellä entistä ahtaamalle. Näin sanoi Helsingissä vieraillut Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) pääjohtaja Yves Daccord.

Niklas Meltio

Punaisen Ristin toimijoiden kertomat tositarinat muistuttavat siitä, kuinka ensiaputaitoja vaativa tilanne voi tulla eteen milloin vain ja kenelle vain.

Anna Vuorinen

Paperittomia ulkomaalaisia potilaita vastaanottava klinikka auttaa kaikkein haavoittuvimpia ja on nostanut heidän tilanteensa julkiseen keskusteluun.

Niklas Meltio

Punaisen Ristin viikolla 7.-13.5. korostetaan ensiaputaitojen tärkeyttä.

Punaisen Ristin polkupyöräilijöille suunnattu varainhankintakampanja Ketjureaktio käynnistyy 1. toukokuuta.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) työntekijä Khalil Rasjed Dale, 60, löydettiin surmattuna sunnuntaina 29.4. lähellä Quettan kaupunkia.

Alejandro Lorenzo

Vapaaehtoiset auttavat ja paikkaavat loukkaantuneita, ja kutsuvat tarvittaessa lisäapua.

Niklas Meltio

Punaisen Ristin vapaaehtoiset tarjoavat keskusteluapua ja henkistä tukea Varkauden puukotustapauksesta järkyttyneille.

Ibrahim Mall

Lisäksi kolme loukkaantui työskennellessään Punaisen Puolikuun tehtävässä.

Sanna Räsänen

Kontti-myymälä Vantaan Tikkurilassa avataan loppukesällä.

Jussi Partanen

Musiikki, sadut ja kierrätysaskartelu ovat arjen ekologiaa.

IFRC

Konfliktin runtelemassa Syyriassa humanitaarinen tilanne pahenee entisestään. Pulaa on etenkin ruuasta, lääkkeistä ja hygieniatarvikkeista.

Ibrahim Mall

Torstaina alkaneen tulitauon jälkeen pakolaisten määrän odotetaan kasvavan.

Sivut

Victoria Ivleva-Yorke

4. huhtikuuta vietetään miinojen vastaista päivää. Punainen Risti jatkaa työtään tappavien ja haavoittavien räjähteiden kieltämiseksi.

Nuori sairaanhoitaja Pabitra Basnet työskentelee Suomen Punaisessa Ristissä Helsingin ja Uudenmaan piirissä.

Nepalin Punainen Risti

Parbati sai leskeksi jäätyään rahaa karjan hankkimiseen ja on nyt omillaan.

Patrick Fuller / IFRC

Valtaosassa Japania arki on palannut hiljalleen entisiin uomiinsa vuosi sitten tapahtuneen luonnonkatastrofin ja sitä seuranneen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen.

CR Syrie/MALLA, Ibrahim

Punainen Risti on evakuoinut naisia, lapsia ja haavoittuneita väkivaltaisuuksien keskeltä.

Paula Uski

Suomen Punainen Risti arvio jatkuvasti työtään. Hiljattain valmistui laaja arviointiraportti Kiinan Punaisen Ristin kanssa yhteistyössä tehdystä katastrofivalmiushankkeesta. Mitä opittiin?

Nathalie Bonvin/ IFRC

Mauritanian Punainen Puolikuu auttaa äitejä auttamaan aliravittuja lapsiaan.

Nathalie Bonvin

Länsi-Afrikan Sahelin aluetta uhkaa kuivuudesta johtuva nälänhätä jo kolmannen kerran vuosikymmenen sisällä.

Marko Kokic

Suomen Punaisen Ristin palauteosoitteeseen tuli helmikuun ensimmäisellä viikolla viesti Italiasta:

IFRC/ Giovanni Zambello

Kansainvälinen Punainen Risti auttaa Puolaa, Ukrainaa ja Valko-Venäjää 100 000 eurolla.

Sivut

Laura Kotila

Punaisen Ristin viikko oli hyvä startti ensiaputaitojen kohentamiselle Karjaalla. Punaisen Ristin Karjaan osasto vietti avoimien ovien päivää keskiviikkona, ja elvytysnukke Anne asetettiin pitkästä aikaa pitkälleen osaston toimitilojen lattialle.

Laura Kotila

Apua! Oskari Perholehto viilsi vahingossa leipäveitsellä syvän haavan avokämmeneen, vieläpä keskellä Itäkeskuksen Prismaa. Voisiko joku auttaa?

Niklas Meltio

Punaisen Ristin toimijoiden kertomat tositarinat muistuttavat siitä, kuinka ensiaputaitoja vaativa tilanne voi tulla eteen milloin vain ja kenelle vain.

Anna Vuorinen

Paperittomia ulkomaalaisia potilaita vastaanottava klinikka auttaa kaikkein haavoittuvimpia ja on nostanut heidän tilanteensa julkiseen keskusteluun.

Niklas Meltio

Punaisen Ristin viikolla 7.-13.5. korostetaan ensiaputaitojen tärkeyttä.

Punaisen Ristin polkupyöräilijöille suunnattu varainhankintakampanja Ketjureaktio käynnistyy 1. toukokuuta.

Alejandro Lorenzo

Vapaaehtoiset auttavat ja paikkaavat loukkaantuneita, ja kutsuvat tarvittaessa lisäapua.

Niklas Meltio

Punaisen Ristin vapaaehtoiset tarjoavat keskusteluapua ja henkistä tukea Varkauden puukotustapauksesta järkyttyneille.

Sanna Räsänen

Kontti-myymälä Vantaan Tikkurilassa avataan loppukesällä.

Jussi Partanen

Musiikki, sadut ja kierrätysaskartelu ovat arjen ekologiaa.

Tuija Pitkänen

Punaisen Ristin Kaveriksi! -hanke saattaa yhteen 15-25-vuotiaita nuoria. Uuden vapaaehtoisen mukaan netti ei voi koskaan korvata aitoja kohtaamisia.

Kimmo Karinen

Vaasassa nuoria huolestuttaa eri ryhmien väliset tappelut.

Niklas Meltio

Perheissä ja kouluissa kannattaa tutustua Punaisen Ristin henkisen tuen ohjeisiin.

Johanna Kokkola

Rasisminvastainen klubi-ilta toi erityisesti nuoria yhteen Joensuussa.

Antero Aaltonen

Kun ihmisen sydän lakkaa lyömästä, hän tarvitsee elvytyksen pikavauhdilla. Mutta mistä ja miten auttaja saa käyttöönsä defibrillaattorin, joka opastaa häntä toimimaan oikein? Tähän pulmaan tuo ennen pitkää helpotusta nettipohjainen laiterekisteri.

Sivut

Kimmo Holopainen

Omissa yhteisöissään terveysvalistusta jakavia vapaaehtoisia on koulutettu Suomen Punaisen Ristin tuella.

Kimmo Holopainen

- Niin kauan kuin alue on miehitetty, on palestiinalaisalueilta vaikea päästä hoitoon. En usko, että ongelmat poistuvat ennen kuin miehitys päättyy, sanoo Palestiinan Punaisen Puolikuun puheenjohtaja Younis Al Khatib.

Laura Uotila

Afganistanin Punaisen Puolikuun pääsihteeri Mohammed Naim Dinbar vieraili Suomen Punaisen Ristin kutsumana Suomessa 10.–12. kesäkuuta.

Niklas Meltio

Mitalit on myöntänyt tasavallan presidentti. Kaikkiaan Punaisen Ristin hopeisia ansiomitaleja myönnettiin tänä vuonna 150 kpl.

Julkilausuma, hyväksytty Suomen Punaisen Ristin yleiskokouksessa 11.6.2011 Lahdessa.

Julkilausuma, hyväksytty Suomen Punaisen Ristin yleiskokouksessa 12.6.2011 Lahdessa.

Niklas Meltio

Sibeliustalon rappusilla puhallettiin ja paineltiin iloisissa tunnelmissa, kun 220 ihmistä pääsi kokeilemaan, miltä MiniAnnen elvyttäminen tuntuu.

Johannes Wiehn

Punainen Risti haluaa lisää nuoria ystävätoimintaan ja ensiapuryhmiin. Järjestön yleiskokous päätti Lahdessa tänään 12.6., että ensi vuosi nimetään nuorten teemavuodeksi.

Niklas Meltio

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen valittiin tänään Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajaksi seuraavalle kolmelle vuodelle.

Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti on huolissaan rasististen mielipiteiden ja tekojen lisääntymisestä Suomessa.

Niklas Meltio

Ensiavun suomenmestaruudesta kilpailtiin neljässä sarjassa.

Johannes Wiehn

Yleiskokouksen vaalikeskustelu haastoi ehdokkaat pohtimaan Suomen Punaisen Ristin kipukohtia ja sitä, kuinka kukin voisi niihin vaikuttaa omassa luottamustehtävässään.

Laura Uotila

Sibeliustalon viereisellä satama-alueella nautittiin markkinatunnelmasta, kun vieri viereen pystytetyistä teltoista huudeltiin tutustumaan milloin mihinkin toimintamuotoon tai testaamaan onneaan erilaisissa peleissä.

Niklas Meltio

Sairaskohtauksia, nyrjähtäneitä nilkkoja ja tulipalon uhreja. Kaikkea tätä ja paljon muuta löytyi tänään Lahdesta, kun Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoiset kiersivät kilpailurataa.

Kimmo Holopainen

Suomen Punaisen Ristin ja Euroopan komission humanitaarisen avun toimiston ECHO:n seminaari vetosi humanitaarisen avustustoiminnan rahoituksen puolesta perjantaina Helsingissä.

Sivut

Kampanjat

Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.

Lahjoita kotimaan apuun

Tajuton voi tukehtua. Käännä hänet kyljelleen. Opi auttamaan, ensiapukursilla tai -ryhmässä!

Siirry kampanjasivuille