Humanitaarisen oikeuden kouluttajaksi

Punainen Risti kouluttaa vapaaehtoisia humanitaarisen oikeuden kouluttajia. Kouluttajat saavat pätevyyden järjestää eri kohderyhmille kursseja sodan säännöistä. Heidän tietotaitonsa on myös muiden vapaaehtoisten käytössä, kun osasto järjestää aiheeseen liittyviä tapahtumia.

Vapaaetoiset kouluttajat järjestävät erilaisia kursseja puolustusvoimille, viranomaisille, toimittajille ja toisaalta kenelle tahansa asiasta kiinnostuneille. Kouluttajakoulutus on kolmiosainen. Kursseilta saa niin tietoa humanitaarisesta oikeudesta ja Punaisesta Rististä kuin taitoja koulutusten järjestämiseen. Ennen kouluttajaksi ryhtymistä on hyvä olla jonkin aikaa toiminnassa mukana.
 

Peruskurssilta uusia näkökulmia

Humanitaarisen oikeuden peruskurssi on kaksipäiväinen ja avoin kaikille. Kurssilla selkiytetään osallistujille humanitaarisen oikeuden perussäännöt ja periaatteet. Tavoitteena on herättää osallistujissa halu hankkia aiheesta lisätietoa.

Humanitaarista oikeutta voidaan myös lähestyä kurssilla jonkin tietyn valtion näkökulmasta, jolloin tosielämän esimerkit auttavat hahmottamaan teoriaa. Kouluttajina peruskurssilla toimivat Punaisen Ristin humanitaarisen oikeuden vapaaehtoiset kouluttajat.
 

Jatkokurssilla syvennytään teemaan

Humanitaarisen oikeuden peruskurssin käyneille järjestetään kysynnän mukaan jatkokursseja. Kurssin muoto ja aihe on vapaa; tärkeintä on syventää osallistujien jo olemassa olevaa tietoutta johonkin tiettyyn aiheeseen.

Koulutus voidaan toteuttaa kurssimuotoisena tai käytännön kautta, esimerkiksi "sotavankipolkuna". Sotavankien lisäksi suosittuja aiheita ovat muun muassa kielletyt sodankäyntimenetelmät, lapset ja naiset sekä kulttuuriomaisuuden suojelu. Kurssin järjestävät vapaaehtoiset kouluttajat, mutta mukana on usein myös aihealueen asiantuntija.
 

Käytännön kurssi

Käytännön kurssilla opetellaan harjoitusten kautta humanitaarisen oikeuden perusperiaatteita ja sääntöjä. Kyseessä on 2–3 päivää kestävä peruskurssi, johon liittyy paljon ryhmätöitä ja harjoituksia. Kurssin viimeisenä päivänä osallistujat jaetaan ryhmiin ja lähetetään kiertämään rasteja, joissa testataan aikaisemmin opitut asiat.

Rasteilla ja kurssin aikana humanitaariseen oikeuteen tutustutaan ennen kaikkea Punaisen Ristin näkökulmasta, minkä takia kurssi soveltuu hyvin jo ennestään Punaisen Ristin toiminnassa mukana oleville.

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi

Kampanjat

Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ystävätoiminnan kehittämistä kotimaassa.

Anna lantti ystävyydelle

Puhtaan veden puute on suuri terveysriski maailmalla ja surullisen usein myös yleinen kuolinsyy.

Lahjoita puhdasta vettä