Tuula Toivakainen

Reijo Leppänen
Kuvaaja: Reijo Leppänen
Omaishoitaja, Ikaalinen
Vertaistukiryhmä ympärillä voimaannutti jälleen.

Pirteä mieli auttaa omaishoitajaa jaksamaan arjessa.

Tuula ja Viljo Toivakainen, Ikaalisista sairastavat molemmat multippeliskleroosia, eli MS -tautia. Molemmilla sairaus on todettu noin 50 vuoden iässä. Terveillä elämäntavoilla ja luovalla asenteellaan Toivakaiset  ovat vaikuttaneet suuresti hyvinvointiinsa.

Tästä hyvänä esimerkkinä Tuula kertoo Viljon positiivisesta elämänjanosta, kun hän toteaa herättyään että; "Minä elän". Sen jälkeen hänen päivänsä käynnistyy venytellen ja jumpaten.
-  Viljo osaa arvostaa elämää kun hänet on muutaman kerran viety pillit ulvoen sairaalaan. Pari vuotta sitten suoritetun ohitusleikkauksen jälkeen on elämä ollut taas laadukkaampaa, puolisonsa omaishoitajana kolmisen vuotta toiminut Tuula toteaa.

Toistensa vastakohtia

Omaishoidon tuen saajaksi Tuula pääsi lähes sattumalta.
- Olimme Viljon kautta veteraanikuntoutuksessa Kankaanpäässä ja hoitaja kysyi, että saammeko omaishoidon tukea? Emme oikein olleet perillä koko tuesta, joten hoitaja kirjoitti meidän hakemuksemme, joka sitten hyväksyttiin. Tosin tuntuu kuin Viljon kanssa olisimme toistemme omaishoitajia. Toisin kuin minulla, Viljolla on ajokortti ja pyörätuolin kanssa liikkuvan huomioiva varustus autossaan.

Viljo on Karjalan Käkisalmen poikia ja Tuula Hämeen Pohjois-Pirkkalasta, eli Nokialta. Silti Tuulalla sanat tulvii ja kädet viuhuu tahdissa kun hän innostuu jostain. Viljolla asia etenee jäsennellen verkkaisesti niin, että kuulija arvelee asian jo pitkälle valmiiksi pohdituksi.
- Viljo on mahdottoman idearikas ja luova, mutta luonteeltamme olemme toistemme vastakohtia, joten omaa aikaa täytyy pystyä ottamaan, Tuula nauraa

Meri-Pori virkisti

Punaisen ristin omaishoitajille suunnattu toiminta tuo Tuulalle piristystä arkeen säännöllisin väliajoin ja auttaa jaksamaan. Viimeksi Tuula oli Punaisen Ristin omaishoitajapiirin virkistysretkellä Meri-Porissa. Viljo oli sen aikaa sisarellaan Pirkkalassa.
- Keväisen kaunis ilma ja muuttolintujen konsertti, hyvä ruoka, merituulen raikkaus sekä iloinen vertaistukiryhmä ystävineen ympärillä voimaannutti jälleen. Uni tuli pitkästä aikaa hakematta, Tuula muistelee kiitollisena.

Wiljamin Tuuli

Toivakaiset asuvat Ikaalisten keskustassa hissillisen kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Wiljamin Tuuli, kulttuurinnälkäisten taidekoti rakennettiin runsas parikymmentä vuotta sitten Ikaalisten Mansoniemen sillan läheisyyteen, Kyröjärven rantarinteeseen luonnonkauniille paikalle.

Viljon suunnittelema ja yhdessä toteutettu rakennushanke oli uskomaton suoritus MS -taudin runtelemalta mieheltä.
- Siellä pystymme vielä viettämään ja nauttimaan luonnosta pitkiäkin aikoja. Onneksi meillä on myös hyviä ystäväperheitä paljon ja käymmekin vuoroon kyläilemässä. Viljo on jo muutaman vuoden yli kahdeksankymmentä ja tiedostamme, että ikäännymme sairautemme kanssa joka päivä.
- Elämme kuitenkin päivän kerrallaan. Toistaiseksi olemme selvinneet hyvin ja kun elämä tuo muutoksia sekä erilaisia valintoja eteemme, ne käsitellään, toteaa Tuula painokkaasti.

Reijo Leppänen

Kampanjat

Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ystävätoiminnan kehittämistä kotimaassa.

Anna lantti ystävyydelle

Puhtaan veden puute on suuri terveysriski maailmalla ja surullisen usein myös yleinen kuolinsyy.

Lahjoita puhdasta vettä