Tule mukaan lipaskerääjäksi
Lipaskerääjä on vapaaehtoinen, joka kampanjan aikana kerää lahjoituksia lippaaseen. Lahjoitusten avulla Punainen Risti voi auttaa hädänalaisia nopeasti ja tehokkaasti sekä Suomessa että ulkomailla.
Kuka tahansa voi lähteä lipaskerääjäksi kampanjoiden aikana. Aiempaa kokemusta Punaisen Ristin toiminnasta ei tarvita, tärkeintä on halu auttaa.
Lipaskerääjä voi valita itselleen parhaaksi katsomansa keräysajan ja -paikan. Kerääjältä ei odoteta tiettyä ajallista sitoutumista keräykseen. Hetkikin kerääjänä on iso apu.
Rahaa kannattaa kerätä siellä, missä kulkee paljon ihmisiä. Lipaskerääjä voi jalkautua esimerkiksi ostoskeskuksen tai ravintoloiden lähettyville. Lipaskerääjäksi saa lähteä matkaan yksin tai ryhmässä.
Milloin lipaskeräyksiä järjestetään?
Punainen Risti järjestää vuosittain useita valtakunnallisia keräyskampanjoita. Tärkein kampanja on vuosittainen Nälkäpäivä, jossa kerätään varoja katastrofirahastoon. Nälkäpäivä-keräyksessä on ollut vuosittain mukana reilut 20 000 lipaskerääjää. Keräyksistä ilmoitetaan etukäteen verkkosivuillamme.
Kampanjoiden lisäksi Punainen Risti voi tarvittaessa käynnistää hätäapukeräyksen esimerkiksi ison luonnonkatastrofin sattuessa. Myös keräyksistä ilmoitetaan nettisivuilla. Voit myös ottaa yhteyttä oman alueesi paikallisosastoon ja kysyä mahdollisuutta lähteä keräämään.
Lippaan saa paikallisosastosta
Jos haluat lähteä kerääjäksi, ilmoittaudu Punaisen Ristin osastolle omalla paikkakunnallasi. Paikallisosastossa kerrotaan, mistä ja milloin keräyslippaan, liivin ja nimikortin voi noutaa. Tarvitset kuvallisen henkilöllisyystodistuksen lipasta noutaessasi.
Isommilla paikkakunnilla avataan keräysten aikana keräyskeskuksia, joista voi noutaa lippaan ilman ennakkoilmoittautumista. Keräyskeskuksista tiedotetaan näillä sivuilla.
Ilmoittaudu kerääjäksi! Otamme sinuun yhteyttä, kun apua tarvitaan.
Avun tarinoita
Kampanjat
Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.






