Tule mukaan verenluovuttajaksi

Joka päivä sairastuneet ja loukkaantuneet tarvitsevat luovutettua verta. Yhdestä veripussista annetaan apua usealle potilaalle, joten verta luovuttamalla voit auttaa montaa ihmistä yhdellä kertaa.
Luovutettua verta annetaan sairaaloissa esimerkiksi leikkauspotilaille ja onnettomuuden uhreille. Myös verenvuototautia ja anemiaa sairastavat potilaat tarvitsevat luovutettua verta.
Verestä voidaan valmistaa käsityönä erilaisia erikoisvalmisteita sairaaloiden tilausten mukaisesti. Näitä erikoisvalmisteita tarvitsevat esimerkiksi pienet lapset, potilaat, joilla on huono vastustuskyky sekä keskoset tai sytostaattihoitoja saaneet potilaat. Luovutettu veri saattaa pelastaa potilaan hengen.
Kaikkien veriryhmien verta tarvitaan jatkuvasti. Veripalvelun veribarometristä voit tarkistaa, mikä sairaaloiden veritilanne kulloinkin on.
Missä verta voi luovuttaa?
Verta voi luovuttaa missä tahansa veripalvelupisteessä tai liikkuvan veripalvelun tilaisuuksissa.
Veripalvelutoimistot sijaitsevat 16:lla eri paikkakunnalla: Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Seinäjoella, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.
Liikkuva veripalvelu kiertää ympäri Suomea ja kerää verta tilaisuuksissa esimerkiksi työpaikoilla, varuskunnissa ja oppilaitoksissa. Liikkuvan veripalvelun kalenterista voit katsoa, onko tilaisuuksia tulossa sinun lähellesi.
Sovinko verenluovuttajaksi?
Verenluovutus ei saa vaarantaa luovuttajan tai verta saavan potilaan terveyttä. Siksi kaikki eivät sovi luovuttajiksi.
Kampanjat
Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.
Tajuton voi tukehtua. Käännä hänet kyljelleen. Opi auttamaan, ensiapukursilla tai -ryhmässä!


