Rehan Tilakaratna on Sri Lankan arkkitehti-instituutin jäsen. Tällä hetkellä häntä työllistää kahden Sri Lankan Punaisen Ristin käynnistämän rakennusprojektin suunnittelu ja toteutus.
Viime vuoden tapaninpäivänä tapahtunut tsunamionnettomuus kosketti monia suomalaisia. Vuosipäivän lähestyessä tapahtumat palaavat usein mieleen ja aiheuttavat reaktioita, jotka ovat usein samantyyppisiä kuin vuosi sitten koetut.
Suomen Punaisen Ristin avustusohjelmat ovat käynnissä Sri Lankassa, Amparan läänissä. Osana ohjelmaa on asuntojen rakentaminen talonsa menettäneille tsunamin uhreille itärannikolla.
Sirpa Miettinen on työskennellyt kansainvälisen Punaisen Ristin terveyskoordinaattorina Indonesian Acehissa syyskuun lopulta lähtien. Hänen tehtävänään on sovittaa yhteen Indonesian Punaisen Ristin sekä yli 30 eri maan Punaisten Ristien tai Puolikuiden hankkeita
Pakistanin tuhoisimmalla maanjäristysalueella Muzaffarabadissa toimiva Punaisen Ristin kenttäsairaala on täynnä potilaita. Sairaala aloitti toimintansa sadan potilaspaikan kapasiteetilla, nyt potilaspaikkoja on saatu hieman lisää.
Vielä viikko Pakistanin maanjäristyksen jälkeen avun tarve on valtava. Sitä mukaan kun teitä raivataan ja syrjäkylille taas pääsee maanteitse, katastrofin laajuus alkaa vähitellen hahmottua.
Suomen Punaisen Ristin kenttäsairaalaa kuljettanut kone saapui aamuyöstä Peshawariin. Kenttäsairaalatavarat lähetettiin kuorma-autoilla matkaan kohti Muzaffarabadiin.
Suomen Punainen Risti järjestää valtakunnallisia tukitilaisuuksia Aasian hyökyaallossa menehtyneiden ja kadonneiden omaisille. Kokemukset aiemmista vertaistukitilaisuuksista ovat rohkaisevia.

Suomen Punaisen Ristin mielestä julkistettu hyökyaaltoraportti sisältää hyödyllistä tietoa sekä Punaisen Ristin että koko Suomen katastrofivalmiuden kehittämiseksi.
Asunnot 5000 ihmiselle, yhteensä 1000 taloa. Suomen Punaisen Ristin tiimi työskentelee nyt tämän projektin parissa Amparan alueella Sri Lankan itärannikolla. Jälleenrakennus on vasta alussa.
Viime vuoden tapaninpäivänä tapahtunut tsunamionnettomuus kosketti monia suomalaisia. Vuosipäivän lähestyessä tapahtumat palaavat usein mieleen ja aiheuttavat reaktioita, jotka ovat usein samantyyppisiä kuin vuosi sitten koetut.
Suomen Punainen Risti järjestää valtakunnallisia tukitilaisuuksia Aasian hyökyaallossa menehtyneiden ja kadonneiden omaisille. Kokemukset aiemmista vertaistukitilaisuuksista ovat rohkaisevia.
Punaisen Ristin järjestämä Sydäntalvi-harjoitus sai tänään lauantaina 16.2. liikkeelle noin 10 000 järjestön vapaaehtoista, ”evakuoituja” ihmisiä sekä esimerkiksi vanhainkotien henkilökuntaa. Erilaisia tapahtumia järjestettiin yli 200 paikkakunnalla.