Hyvä Joulumieli -keräys käynnistyi perjantaiaamuna Helsingin rautatieasemalla. Tänä vuonna tavoitteena on kerätä 1 260 000 euroa ja tarjota apua 18 000 perheelle.
Kymmenet tuhannet ihmiset ovat jääneet kodittomiksi ja lähes 5 miljoonaa ihmistä on edelleen sähköttä Yhdysvaltojen itärannikolla ja Karibianmeren saarivaltioissa suurtuhoa alkuviikolla kylväneen hurrikaani Sandyn jäljiltä.
Irakiin on Syyrian konfliktin aikana peannut syyrialaisten lisäksi irakilaisia paluumuuttajia, jotka ovat aikanaan itse paenneet oman maansa väkivaltaisuuksia.
Huonon hygienian oloissa leviävä kolera voi aiheuttaa ihmiselle niin rajun nestehukan, että tautiin voi kuolla muutamassa tunnissa, jos potilas ei pääse ajoissa hoitoon.
Hyvä Joulumieli -keräys käynnistyi perjantaiaamuna Helsingin rautatieasemalla. Tänä vuonna tavoitteena on kerätä 1 260 000 euroa ja tarjota apua 18 000 perheelle.
Nyt vietetään valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön viikkoa (5.-11.11.). Teemaviikkoa koordinoi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry yhteistyössä Punaisen Ristin kanssa.
Punaisen Ristin järjestämä Sydäntalvi-harjoitus sai tänään lauantaina 16.2. liikkeelle noin 10 000 järjestön vapaaehtoista, ”evakuoituja” ihmisiä sekä esimerkiksi vanhainkotien henkilökuntaa. Erilaisia tapahtumia järjestettiin yli 200 paikkakunnalla.