Punaisen Ristin vapaaehtoiset tukevat nuoria Alahärmässä

Niklas Meltio
Kuvaaja: Niklas Meltio

Nuoret ovat halunneet keskustella Kauhavalla Alahärmässä tapahtuneesta puukotuksesta.

Punaisen Ristin Härmäin osaston vapaaehtoiset ovat alahärmäläisnuorten tukena perjantai-iltana Alahärmän kunnan nuorisotilassa klo 18 – 24. Halukkaat saavat tulla keskustelemaan mieltä painavista asioista vapaaehtoisten kanssa. Paikalla on myös työntekijöitä Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiristä.

Kauhavan Alahärmän koulukeskuksen oppilaat ja henkilökunta joutuivat maanantaina 9.1. surullisten tapahtumien keskipisteeseen, kun lukiossa opiskeleva 18-vuotias mies puukotti samanikäistä luokkatoveriaan kesken oppitunnin. Puukotettu nainen joutui sairaalaan ja puukottaja menehtyi myöhemmin samana päivänä liikenneonnettomuudessa.

– Härmäin osastosta otettiin yhteyttä Alahärmän kouluun ja kysyttiin, miten Punainen Risti voisi auttaa. Osaston vapaaehtoiset ovat olleet koululla läsnä extra-aikuisina, ja kunnan nuorisotyöntekijän kanssa alettiin samantien suunnittella perjantai-illaksi keskustelumahdollisuutta, kertoo Länsi-Suomen piirin sosiaalipalvelusuunnittelija Tero Hintsa.

– Keskustelutarvetta on ollut. Alahärmä on pieni paikkakunta, jossa kaikki tuntevat toisensa. Siksi tällainen tapahtuma koskettaa nuoria, Hintsa sanoo.

Rutiinit auttavat vaikeassa tilanteessa

– Sääntöjen, rutiinien ja aikataulujen pysyminen ennallaan luo turvallisuutta tilanteessa, jossa jokin on saanut nuoren pois tolaltaan. Siksi vanhempien on hyvä pitää kiinni esimerkiksi kotiintulo- ja nukkumaanmenoajoista, neuvoo Suomen Punaisen Ristin psykososiaalisen tuen suunnittelija Tuula Luoma.

Luoman mukaan lähipiirin tuki on erittäin tärkeää toipumisessa. Parasta tukea on nuoren kuunteleminen ja se, että on läsnä ja tavoitettavissa.  Myös nuorten keskinäiset tapaamiset auttavat toipumisessa.

– Nuoret usein kokoontuvat yhteen ja käyvät tapahtumia läpi. Myös silloin olisi hyvä, jos läsnä olisi aikuisia, joille nuoret tarvittaessa voisivat myös purkaa tunteitaan, Luoma sanoo.

 

Kampanjat

Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.

Lahjoita kotimaan apuun

Tajuton voi tukehtua. Käännä hänet kyljelleen. Opi auttamaan, ensiapukursilla tai -ryhmässä!

Siirry kampanjasivuille