Punainen Risti auttaa Itä-Euroopan pakkasissa

Kansainvälinen Punainen Risti auttaa Puolaa, Ukrainaa ja Valko-Venäjää 100 000 eurolla.
Keski- ja Itä-Euroopan maat kärsivät ennätyksellisistä pakkasista. Joillain alueilla lämpötila on laskenut 32 miinusasteeseen, mikä on aiheuttanut yli 80 ihmisen kuoleman. Lisäksi tuuli ja lumisade ovat aiheuttaneet sähkökaskuksia, liikenneonnettomuuksia ja pakottaneet monet koulut ja päiväkodit sulkemaan ovensa.
Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Puolassa paikalllisen Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttavat kylmyydestä kärsiviä kodittomia kellon ympäri. Kansainvälinen Punainen Risti on myöntänyt avustustoimintaan 100 000 euroa.
Valko-Venäjällä vapaaehtoiset ovat jakaneet 1 500 kodittomalle lämmittäviä suojia. Myös Ukrainassa jaetaan telttoja, huopia ja ruokaa.
- Kaikkein eniten kylmyydestä kärsivät kodittomat. Heillä ei ole mitään mahdollisuuksia varautua tällaisiin yllätyspakkasiin. Etenkin kun sää on ollut leuto ja sitten yhtäkkiä tulee näin kylmä, sanoo kansainvälisen Punaisen Ristin Valko-Venäjän ja Ukrainan edustaja Zlatko Kovac.
Puolassa edellisen neljän päivän aikana 15 ihmistä on paleltunut kuoliaaksi. Puolan Punainen Risti ylläpitää Koninin kaupungissa kodittomien yömajaa, johon avun tarpeessa olevia ihmisiä tulee jatkuvasti lisää. Paikalliset ihmiset osallistuvat aktiivisesti auttamiseen antamalla vaate- ja ruokalahjoituksia Punaisen Ristin yömajaan.
- Seuraamme tilannetta laajalla alueella Itä-Euroopassa ja olemme tarvittaessa valmiita auttamaan alueita, joilla on pahimmat pakkaset, sanoo Evgeny Parfenov kansainvälisen Punaisen Ristin Euroopan toimistosta.
Kampanjat
Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.
Tajuton voi tukehtua. Käännä hänet kyljelleen. Opi auttamaan, ensiapukursilla tai -ryhmässä!


