Sahelin alueella pelätään nälänhätää


Länsi-Afrikan Sahelin aluetta uhkaa kuivuudesta johtuva nälänhätä jo kolmannen kerran vuosikymmenen sisällä.
– Apua tarvitaan nyt, jotta tilanne ei riistäydy käsistä. Kukaan ei halua Afrikan sarven kaltaista kriisiä, painottaa Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Jouko Ala-Outinen.
Yli kaksi vuosikymmentä humanitaarista työtä tehnyt Ala-Outinen suunnittelee paraikaa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioita Sahelilla. Ala-Outinen arvioi avuntarvetta ja suunnittelee muun muassa sitä, kuinka vailla vesireittejä olevan Sahelin alueen logistiikkayhteydet turvataan. Tehtävä ei ole yksinkertainen sillä useat Sahelin alueen maat ovat vaarallisia toimintaympäristöltään.
Elinkeinojen tukeminen on parasta apua
Nyt käsillä oleva Sahelin kriisi on monen tekijän summa: useampi kuivuuskausi yhdistettynä konfliktiherkkään ja turvattomaan ympäristöön sekä orastavaan pakolaisuuteen on tikittävä aikapommi. Kuivuussyklit ovat tihentyneet, aikaisemmista kausista ei enää ehditä toipua ennen kuin uusi jo alkaa.
– Ihmisten elinkeinojen ylläpitäminen on tärkeää tässä vaiheessa. Kun omavaraisuus lakkaa, on kriisi jo ovella, selvittää Ala-Outinen.
Maanviljelijät ja paimentolaiset ovat vaikeimmassa asemassa. Karja nääntyy ja kuolee, sadot tuhoutuvat ja varastot loppuvat. Elinkeino menee. Kun omavaraisuus katoaa, kuvioon astuu riippuvaisuus avusta.
Siinä vaiheessa, kun pula ruuasta on huutava, olemme jo myöhässä.
Lapset vaikeimmassa tilanteessa
Pahimmillaan humanitaarinen kriisi saattaa koskettaa 10–15 miljoonaa ihmistä, vaikeimmassa asemassa ovat lapset. Alle viisivuotiaat lapset kuuluvat pahimpaan riskiryhmään.”
– Vanhemmat lapset saavat ruuan, sillä he ovat perheen hengissä säilymisen kannalta tärkeä voimavara. Alle viisivuotias ei voi vielä kerätä polttopuita tai heinää, kertoo Ala-Outinen.
Punainen Risti pyrkii perinteisen hätäavun lisäksi kaikin keinoin tukemaan elinkeinon harjoittamista, joka on myös parasta apua pitkällä tähtäimellä. Paikkasidonnainen ruokajakelu tekee ihmisistä riippuvaisia, ja aiheuttaa herkästi muuttoliikettä.
– Sahel ei voi odottaa. Tilanne on karmaiseva kesä-heinäkuussa, jos emme nyt auta.”, sanoo Jouko Ala-Outinen.
Kansainvälinen Punainen Risti on vedonnut lahjoittajiin, jotta nälkäkriisin laajeneminen voitaisiin estää. Jo tällä hetkellä 10-14 miljoonaa Sahelin alueella asuvaa ihmistä ei saa eriittävästi ruokaa heikoksi jääneestä sadosta johtuen. Punaisen Ristin Sahelin alueen edustajan mukaan avustustoimiin tarvittavista 550 miljoonasta eurosta on koossa vasta noin viidesosa.
Mistä Sahellin alueen ruokakriisissä on kyse? Katso video Senegalista
Lue myös: Naiset avainasemassa nälänhädän kitkemisessä
Kampanjat
Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.
Tajuton voi tukehtua. Käännä hänet kyljelleen. Opi auttamaan, ensiapukursilla tai -ryhmässä!


