Avustustarvikkeita matkalla Syyriaan

IFRC
Ibrahim Malla / Syyrian Punainen Puolikuu
Ibrahim Malla / Syyrian Punainen Puolikuu

Konfliktin runtelemassa Syyriassa humanitaarinen tilanne pahenee entisestään. Pulaa on etenkin ruuasta, lääkkeistä ja hygieniatarvikkeista.

Naapurimaihin paenneet tuhannet ihmiset tarvitsevat niin ikään kasvavassa määrin apua.

Viime viikkojen aikana Punainen Risti on toimittanut Syyriaan ruokapaketteja, patjoja, huopia ja hygieniatarvikkeita. Viimeisin avustuskuljetus, kaksi rekkalastillista hygieniapaketteja ja huopia, lähti matkaan kansainvälisen Punaisen Ristin keskusvarastosta Dubaista eilen maanantaina.  
 
Kuljetuksen on määrä olla perillä Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa ensi viikon tiistaina.  Aiemmin Dubaista käsin on toimitettu Syyrian Punaiselle Puolikuulle Damaskokseen seitsemän rekkalastillista avustustarvikkeita.
 
Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liiton (IFRC:n) palveluksessa logistiikkakoordinaattorina Dubaissa työskentelevä Ari Mäntyvaara arvioi, että Syyrian Punainen Puolikuu on yksi harvoista, ellei ainoa avustusjärjestö, joka pystyy Syyriassa auttamaan tehokkaasti.
 
- Ainakin logistiikan puolesta kaikki on tähän asti toiminut hyvin. Syyrian Punaisen Puolikuun avulla avustuskuljetukset on saatu maahan sisään, hän sanoo.

Kuljetuksia luvassa lisää

Apua on toimitettu muun muassa Homsin kaupunkiin sekä Pohjois-Syyriaan Aleppon ympäristöön. Syyrian Punainen Puolikuu ja Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ovat myös evakuoineet naisia, lapsia ja haavoittuneita taisteluiden keskeltä.
 
Esimerkiksi Homsin ja Aleppon välissä olevalla Idlibin alueella Punainen Risti on ainoa toimimaan päässyt avustusjärjestö.
 
Seuraava avustuskuljetus Dubain logistiikkakeskuksesta lähtee Mäntyvaaran mukaan ensi tai sitä seuraavalla viikolla. Matkaan on lähdössä ainakin yksi rekkalastillinen hygieniapaketteja.
 
- Kahden seuraavan viikon aikana tulemme lähettämään Syyriaan myös 10 ambulanssia. Viime vuoden puolella niitä lähetettiin alueelle useampia.
 
Suomen Punainen Risti tukee tällä hetkellä Punaisen Ristin kansainvälisen komitean avustustyötä Syyriassa. Ulkoministeriö on myöntänyt avustustyöhön tukea, joka toimitetaan perille, mikäli Syyrian tilanne sen sallii.
 
YK:n arvion mukaan Syyrian konfliktia on paennut naapurimaihin Turkkiin, Libanoniin ja Jordaniaan yli 30 000 ihmistä. Viime vuoden alkupuolella käynnistyneissä levottomuuksissa on järjestön mukaan kuollut yli 9 000 ihmistä.

 

Kampanjat

Päivätyökeräyksessä nuori voi itse tarttua toimeen ja liittyä avun ketjuun. 

Lue lisää

Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.

Lahjoita kotimaan apuun