Kondomi ei punastuta Punaisen Ristin nuorta

Beni Köhler
Kuvaaja: Beni Köhler

Ensi vuonna kouluyhteistyötä laajennetaan ja vapaaehtoiset lähtevät vetämään ylä-asteikäisille kumikoulua.

Maailman aids-päivän teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan 30-39 vuotiaiden suomalaisten tiedoissa on runsaasti parantamisen varaa, mitä tulee hiv-tartuntaan ja sen leviämiseen. Kesällä puolestaan RFSU (Riksförbundet För Sexuell Upplysning) julkaisi Kondomittari 2011 –tutkimuksen hälyttävät tulokset: kondominkäyttö on laskenut Suomessa ja joka kolmas suomalainen ei käytä mitään ehkäisyvälinettä seksin aikana.

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset pyrkivät muuttamaan asenteita ja tietämystä parempaan suuntaan jalkautumalla ihmisten pariin. Tänäkin vuonna Maailman aids-päivänä 1.12. punaliiviset hiv-/aids-työn vapaaehtoiset jakavat tietoa ja kondomeja muun muassa ostoskeskuksissa, kouluissa ja nuorisotaloilla.

Vaikka hiv:n ja muihin sukupuolitauteihin on syytä suhtautua vakavasti, kannattaa seksuaalivalistuksessa pitää tietty rentous mukana. Erityisesti kun kohderyhmänä ovat nuoret.

Punaisen Ristin toiminnallinen kumiajokortti on saanut hyvää palautetta niin nuorilta itseltään, kuin myös opettajilta ja terveydenhoitajilta.

Kumiajokorttia tullaan tekemään kaveriporukalla ja nuoret ovat siitä innostuneita. Suurin osa tietää aika hyvin kuinka taudit tarttuvat, mutta välillä näkee myös todella hämmästyneitä ilmeitä: että pitääkö tuo todellakin paikkansa, kertoo Lahden osaston nuorisovastaava Suvi Sihvo.

Nuorelta nuorelle

Maailman aids-päivänä Sihvo vetää kumiajokorttia vapaaehtoisparinsa kanssa kauppakeskuksen terveyskioskissa, joka tarjoaa mahdollisuuden nopeaan ja spontaaniin pistäytymiseen.

Ensi vuonna hän ja ryhmä muita 17–27 -vuotiaita Lahden osaston nuoria saavat kunnian olla ensimmäisiä Kumikoulun lähettiläitä. Punaisen Ristin uuden toimintamallin ideana on, että nuoret vetävät 9-luokkalaisille kokonaisen oppitunnin seksitaudeista ja niiden ehkäisemisestä. Oppituntiin kuuluu käytännön harjoittelua, pelaamista ja tutustumista tositarinoihin.

Tavoitteena on saada nuori itse oivaltamaan, että ehkäisyä ei käytetä vain raskauden ehkäisyyn ja päihteet yhdistettynä seksiin muodostavat vaarallisen yhtälön.

Suomen Punaisen Ristin kouluyhteistyön koordinaattori Pekka Laukkanen uskoo, että nuorilla vapaaehtoiset ovat tässä työssä merkittävässä roolissa.

Nuori voi samaistua paremmin toiseen nuoreen ja oppi menee paremmin perille. Kumikoulun vetäjäksi voi lähteä silti kaikenikäiset ja se soveltuu loistavasti myös ensiapuryhmille, Laukkanen kertoo.

Vapaaehtoiselle Kumikoulu ja muut hiv-/aids-työhön liittyvät tempaukset, esimerkiksi kesän festareilla, tarjoavat aitoja vaikuttamisen paikkoja. Vapaaehtoistehtäviä, joilla voi vaikuttaa esimerkiksi toisen nuoren hyvinvointiin.

Vapaaehtoistyö Punaisessa Ristissä tuo hyvää vastapainoa opiskelulle tai töille, ja siitä saa myös valtavasti energiaa! Nuorillekin on tarjolla tosi monia tehtäviä ja toivottavasti yhä useampi lähtee mukaan toimintaan, kannustaa Suvi Sihvo, joka itse on mukana hiv-/aids-työn lisäksi myös ensiaputoiminnassa ja on vetänyt aikaisemmin myös Reddie Kids -kerhoa.

 

Maailman aids-päivän tapahtumat

Helsinki

1.12. Klo 8:30-12:00 Maailman aids-päivän kutsutilaisuus, Helsingin Musiikkitalolla. Järjestäjänä Maailman aids-päivän toimikunta

1.12 klo 17:00 Kynttilätapahtuma eduskuntatalon portailla

Jyväskylä

1.12. klo 17-20 Aren aukiolla kynttilätapahtuna

Joensuu

1.12.klo 16, torilla kynttilätapahtuma,

Järjestäjä: Suomen Punainen Risti, Savo-Karjalan Piiri, Pluspiste.

1.12. klo 14-18, Maailman Aids-päivän seminaari ”Hiv/aids, seksuaalisuus ja häpeä”, Auditorio AU100, Aurora, B-sisäänkäynti, Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu

Järjestäjät: Suomen Lähetysseura, Karjalan teologinen seura, Joensuun ev.lut. srk.

Kotka

1.12. Terveyskioskilla Pasaatissa mahdollisuus saada Red Ribbon rintaansa ja samalla kartuttaa ja testata omia tietojaan hiv:sta. Järjestäjinä yhteistyössä Terveyskioski ja Punainen Risti.

1.12. Lappeenrannan lyseon lukion oppilaskunnan hallitus järjestää lukionsa opiskelijoille Maailman aids-päivän tapahtuman.

Kuopio

1.12. kello 11-14, Savon ammatti- ja aikuisopisto (Presidentinkatu 3),  kondomiajokorttitempaus. Järjestäjä: Suomen Punainen Risti, Pluspiste Kuopio

1.12 kello 10-13, Savonia AMK tekniikan yksikkö, kondomiajokorttitempaus

1.12. Kello 17-20, Kuopion torilla kynttilätapahtuma, kuumaa mehua ja pipareita

Järjestäjä: Suomen Punainen Risti, Pluspiste Kuopio

Lahti

1.12. kello 16-18, Kauppakeskus Trion Terveyskioskissa voi ajaa kondomiajokortin. Järjestäjä: Suomen Punainen Risti, Lahden osasto

Liminka

30.11 ja 1.12. illalla Limingan nuorisotalolla mahdollisuus ajaa kondomiajokortti. Jaetaan esitteitä ja tietoutta. Järjestäjä: Suomen Punainen Risti
 

Lumijoki

29.11. Lumijoen nuorisotalolla illalla mahdollisuus ajaa kondomiajokortti. Jaetaan esitteitä ja tietoutta. Järjestäjä: Suomen Punainen Risti

Marienhamn

1.12 Kl. 11-18  Galleri Sittkoffs, Roda Korsets frivilliga delas Red Ribbon + kondomer med HIV information ut i Mariehamn, Röda Korset, Ålands distrikt

1.12 Kl 11-18 Några Caféer i Mariehamn, "kondom till kaffet" kampanj! Roda Korsets frivilliga delar ut en broschyr med en kondom.

Oulu

1.12. klo 17-17.30. Rotuaarin lavalla: "Mitä jos se olisit sinä?" -tempaus

Kiertävä megafoni kuuluttaa kaupuankilaisille faktoja. Muodostetaan punainen nauha kynttilöin. Mahdollisuus ajaa kondomiajokortti. Jaetaan kondomeja sekä esitteitä. Järjestäjä: Suomen Punaisen Ristin Oulun osasto yhteistyössä NNKY:n ja Ilon Ääni ry:n kanssa.

1.12. klo 11.50-15.10  kahdessa lukiossa ja 1 ammattioppilaitoksessa: Kouluiskut: Jaetaan tietoa, taitoa ja kondomeja.

Järjestäjä: Suomen Punaisen Ristin Oulun osasto

Pori

1.12. klo 11–18. Eetunaukiolla Satakunnan sairaanhoitopiirin infektioyksikkö, Porin perusturvakeskus ja SPR:n Satakunnan piiri.

Rantsila

1.12. Rantsilan peruskoulu, päiväsaikaan

Mahdollisuus ajaa kondomiajokortti. Jaetaan esitteitä ja tietoutta (muillakin Siikalatvan kouluilla). Järjestäjä: Suomen Punainen Risti

Kampanjat

Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.

Lahjoita kotimaan apuun

Tajuton voi tukehtua. Käännä hänet kyljelleen. Opi auttamaan, ensiapukursilla tai -ryhmässä!

Siirry kampanjasivuille