Punainen Risti palkitsi vapaaehtoisiaan Jyväskylässä



Suomen Punainen Risti kiitti ja palkitsi vapaaehtoisiaan Kiitosgaalassa Jyväskylän Paviljongissa lauantaina 3.12.
Suureen vapaaehtoisuuden juhlaan osallistui yli 750 Punaisen Ristin vapaaehtoista kaikkialta Suomesta.
- Vapaaehtoisuudessa on se pohja, joka tekee Suomen Punaisesta Rististä kaikkien suomalaisten punaisen ristin, ja vapaaehtoisuudessa on se pohja, jonka ansiosta Suomen Punainen Risti voi antaa arvostetun panoksensa myös kansainvälisessä avustustyössä, Punaisen Ristin puheenjohtaja Erkki Liikanen muistutti kiitospuheessaan.
- Vapaaehtoistoiminnan tärkein ydin on yhteisissä arvoissamme. Jakamalla yhteistä hyvää, ottamalla vastuuta toisistamme ja edistämällä välittämisen kulttuuria teemme koko yhteiskunnasta vahvemman. Vaikka vapaaehtoistyö ei tuo tekijälleen taloudellista etua, se tuo jotain vielä arvokkaampaa - valtavasti iloa, innostusta ja hyvää mieltä.
Jyväskylän kaupungin tervehdyksen Punaisen Ristin vapaaehtoisille toi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen.
- Pelkästään täällä Jyväskylässä Suomen Punaisella Ristillä on noin 1 400 vapaaehtoista. Jos lasketaan, että yksi vapaaehtoinen tekisi tunnin tai kaksi vapaaehtoistyötä viikossa, se vastaa 100 päätoimisen auttajan panosta, Utriainen kiitti.
- Se on valtava panos. Punaisen Ristin vapaaehtoisten valmius auttaa ja laittaa itsensä likoon tuo turvallisuuden tunnetta, jolla on oikeasti katetta.
Vapaaehtoisia viihdyttivät Kiitosgaalassa mm. laulajat Marion ja Fredi sekä tanssitaiteilija Teija Häyrynen.
Juhlassa myös palkittiin ansioituneita vapaaehtoisia ja Punaisen Ristin paikallisosastoja. Tunnustuksen saivat vuoden aikana erityisesti ansioituneet Punaisen Ristin promot eli vapaaehtoistoiminnan promoottorit sekä parasta kasvatustyötä tehnyt Punaisen Ristin paikallisosasto.
Vuoden promona palkittiin Sanna Tuorila Oulusta. Toimintamuotokohtaiset tunnustukset saivat Jessi Vuorinen Aurajoelta (ensiapu), Maria Pikkarainen Ruissalosta (monikulttuurinen toiminta), Terttu Miettinen Juankoskelta (terveys ja hyvinvointi), Inka Poikela Kiimingistä (nuorisotoiminta), Marjo Oksman-Isoaho Espoosta (sosiaalipalvelutoiminta) sekä Taina Heiskanen Porvoosta (valmiustoiminta).
Ensimmäistä kertaa jaetun Punaisen Ristin valtakunnallisen kasvattajaosastopalkinnon sai Harjavallan osasto. Tunnustuksen kasvatustyöstään saivat myös Nokian ja Järvenpään osastot.
Kampanjat
Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.
Tajuton voi tukehtua. Käännä hänet kyljelleen. Opi auttamaan, ensiapukursilla tai -ryhmässä!


