15.09.2023

Luonnonkatastrofin jälkeen alkaa auttaminen ja kilpajuoksu uusia katastrofeja vastaan

Kuva: Marokon Punainen Puolikuu

"Terveyspalveluja ja puhdasta vettä tarvitaan nopeasti, jotta vältytään epidemioilta ja uusilta katastrofeilta katastrofin sisällä", sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.

Luonnonkatastrofien koettelemat ihmiset tarvitsevat apua Libyassa ja Marokossa. Voimakas myrsky on aiheuttanut massiivisia tulvia Libyassa. Marokon maanjäristys on ollut voimakkain Pohjois-Afrikassa yli sataan vuoteen.

Vapaaehtoiset auttajat ovat olleet paikalla alusta lähtien

Libyan Punainen Puolikuu on ollut auttamassa massiivisista tulvista kärsiviä heti katastrofin alusta lähtien.
Libyan Punainen Puolikuu on ollut auttamassa massiivisista tulvista kärsiviä heti katastrofin alusta lähtien. Kuva: Libyan Punainen Puolikuu.

Libyan Punainen Puolikuu hälytti paikallisosastonsa varautumaan myrskytuhoihin jo ennen Daniel-myrskyn iskeytymistä maan rannikolle 10. syyskuuta, ja hätäaputiimit olivat ensimmäisten joukossa osallistumassa pelastustöihin.

Marokossa Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset ryhtyivät heti syyskuun 8. tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen etsimään kadonneita, antamaan ensiapua, kuljettamaan loukkaantuneita sairaaloihin ja evakuoimaan ihmisiä turvaan järistyksessä vaurioituneista rakennuksista.

Paikalliset auttajat tekevät työtään hyvin vaikeissa olosuhteissa. Katkenneet tiet ja tuhoutunut infrastruktuuri hankaloittavat auttamistyötä molemmissa maissa.

Jatkamme avustustoimia niin kauan kuin on tarpeen 

Juuri nyt kotinsa menettäneet ja loukkaantuneet tarvitsevat ruokaa, puhdasta vettä ja suojaa. Suomesta lähetettävä apu ohjataan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioihin, joka tukevat Marokon ja Libyan Punaisen Puolikuun työtä maanjäristyksestä ja tulvista kärsivien auttamiseksi.

Järistyksessä menehtyneiden lisäksi on vielä useampia, jotka ovat menettäneet kotinsa ja läheisensä. Järistyksestä selvinneet tarvitsevat apua vielä pitkään.
Tiina Saarikoski

Kansainvälistä apua tarvitaan vielä pitkään. Tarvittaessa meillä on valmius lähettää Suomesta myös materiaaliapua.

Nälkäpäivänä kerätään lahjoituksia katastrofirahastoon. Autat kanssamme nyt ja huomisen kriiseissä. Lahjoita Nälkäpäivä-keräykseen.