"On selvää, että kaikkia autetaan"

Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Janika Hakamäen perheessä on vapaaehtoisia auttajia neljässä sukupolvessa. Apua tarvitsevalle yösija annetaan vaikka kotoa. Kun apu tulee sydämestä, epäilijätkin hiljenevät.

Miten saa pienen pojan nukkumaan? Janika Hakamäki heiluttaa etusormea hammasrivistönsä edessä ja sitten painaa poskensa kämmenselälle. Hän esittää pojalle pantomiimina hampaidenpesua ja nukkumista, koska yhteistä kieltä ei ole.

Kolmevuotias poika puhuu arabiaa, joka ei puolestaan kuulu forssalaisen Janikan kielivalikoimaan. Poika on jo kerran yrittänyt karata Janikan kotoa, koska hän ei ymmärrä tapahtumien kulkua ja Janikan koirakin pelottaa häntä.

Janika tietää, ettei arabikulttuurista tulevia lapsia voi viedä samalla tavalla suihkuun kuin lapsia meillä kylvetetään. Onneksi arabitaustainen ystävä tulee auttamaan poikaa iltatoimissa.

Minua motivoi tavata ja auttaa ihmisiä eri kulttuureista.
Janika Hakamäki

Punaisen Ristin vapaaehtoinen Janika haki pojan vastaanottokeskuksesta kotiinsa. Laitoksesta oli soitettu Punaisen Ristin Forssan osastoon ja pyydetty apua. Pojan vanhemmat olivat lähteneet sairaalaan synnyttämään ilmeisen kiireisesti, koska esikoinen oli jäänyt yksin vastaanottokeskukseen. Illalla kävi selväksi, että poika jäisi yöksi. Miten Janikan perhe suhtautuu siihen, että vapaaehtoistehtävät tulevat kotiin?

– Kukaan ei ihmettele. Meillä vapaaehtoisuus on perheharrastus ja on selvää, että kaikkia autetaan, Janika kertoo.

Auttamaan koko perheellä

Janikan isovanhemmat perustivat vapaaehtoisten ensiapuryhmän Turunläänin Koskelle. Janikan äiti Mari Sääksi muistaa kolaripaikkoja, joissa hän oli isänsä eli Janikan isoisän mukana, kun tämä hälytettiin antamaan ensiapua. Kun Janikan äiti muutti Forssaan, naapurissa asui Punaisen Ristin vapaaehtoinen, jonka oli helppo houkutella uusi tulokas mukaan ensiaputoimintaan.

– Minä ja kaksoissiskoni Jessika olimme rattaissa, kun äiti osallistui ensiapukoulutuksiin ja -iltoihin. Kolmevuotiaina esitimme loukkaantuneita, eli olimme autettavina ensiapuharjoituksissa.

Janikan kaksivuotias Pihla-tytär puolestaan löysi mieluisan paikan varastosta, josta jaellaan tavaroita turvapaikanhakijoille. Pusseista ja kasseista kaivetaan esiin nalleja, joita saa halailla sydämensä kyllyydestä. Sitten ne pitää järjestää hyllyyn odottamaan Ukrainasta tulevia lapsia.

– Vanhemmat saavat valita tavaroita rauhassa, kun Pihla tekee tuttavuutta pakolaisperheiden lasten kanssa.

Janikan perheessä vapaaehtoisia auttajia on jo neljässä polvessa. Mukana ovat myös isäpuoli ja täti. Tädin neljävuotias Ellakin on Nälkäpäivä-kerääjä.

Suolle vai navettaan?

– Minua motivoi tavata ja auttaa ihmisiä eri kulttuureista, Janika kertoo.

Oli Janikan 20-vuotissyntymäpäivä, kun Forssaan saapui 150 turvapaikan hakijaa vuonna 2015. Juhlavaatteet vaihtuivat nopeasti punaiseen liivin, kun Janika ja muut vapaaehtoiset alkoivat kiireesti toimeen. Ensiksi oli hankittava petivaatteita ja ruokaa. Tulijoita autetaan myös katastrofirahastosta.

– Tuona syksynä piti juosta, että saimme homman pyörimään. Raskasta oli, mutta auttamisesta jäi hyvä olo. Tänä vuonna Ukrainasta tulevien kanssa kaikki on mennyt helpommin, koska tällä kertaa osasimme vastaanoton ja olimme varautuneet tulijoihin.

Kun Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä tasaantui Forssan osastoon jäi pyörimään useita kerhoja, kuten lentopalloa, olohuonekahvila, käsityö- ja lastenkerho. Tieto hyvästä vastaanotosta on kiirinyt tulijoiden keskuudessa.

– Moni tänne tuleva sanoo, että halusi nimenomaan Forssaan.
Janikalla on oma perhe ja päivätyö, mutta silti hänellä on aikaa muille.

Hänestä oli esimerkiksi hauskaa viedä turvapaikanhakijoita tutustumaan navettaan tai vaikka suolle.

Joskus reipas toiminta aiheuttaa varovaisemmissa vapaaehtoisissa epäilyksiä. Mitä jos tuntemattomat ihmiset tekevät Janikalle jotain?

– En ole koskaan joutunut ikävään tilanteeseen. Sen sijaan ystäväni ovat perustaneet perheitä turvapaikanhakijoiden kanssa. Hyvähän se on, että ihmiset tapaavat.

Yksinäisyyttä Janika näkee ensihuollon tehtävissä. Usein onnettomuudesta tai tulipalosta pelastuneella ei ole ketään muuta, joka auttaisi.

– Muistan ikuisesti erään tulipalosta pelastuneen, joka istui automme takapenkillä nokisena, päällään vain alusvaatteet. Kaikki omaisuus meni, eikä hänellä ollut ketään.

Hänelle ostettiin katastrofirahaston varoilla vaatteita ja ruokaa ja vietiin väliaikaismajoitukseen.

Kuusi hymyilevää henkilöä Punaisen Ristin  punaisissa liiveissä.
Ensiapupäivystäminen on hauskempaa, kun tiimi on tuttu. Janikan (oik.) tiimissä tällä kertaa olivat Jenny Sääksi, sisko Jessika Hakamäki, äiti Maria Sääksi ja Tarja Lehtola. Kuva: JANIKA HAKAMÄEN KOTIALBUMI

Globaalit kriisit Forssassa

Olivatpa apua tarvitsevat ihmiset kotikylästä tai muualta tulleita, saavat tilanteet Janikan mietteliääksi. Vuosia sitten hän kävi koulutuksen ilmastonmuutoksesta, jonka vaikutus tuntuisi pian myös ensihuollon tehtävissä. Kurssilla maalatut tulevaisuudenkuvat ovat käymässä toteen. Aivan vain hurjempia katastrofeja – globaalit ilmiöt näkyvät Forssassa asti.

– Mietin, millaisessa maailmassa lapseni toimivat vapaaehtoisena. Tulevaisuudessa maailman kriisit varmasti vaikuttavat entistä enemmän Punaisen Ristin tekemiseen Suomessa.

Ihmiset näkevät maailman kriisejä ja samalla myös Punaisen Ristin toimintaa median välityksellä.

– Kymmenen vuotta sitten kohtasin vielä epäilyä siitä, mihin Nälkäpäivä-lahjoitukset menevät, mutta siinä on tapahtunut muutos. Enää samanlaisia epäilyksiä ei kuule, Janika sanoo.

Suomen Punainen Risti auttaa eniten apua tarvitsevia ihmisiä Suomessa ja maailmalla katastrofirahaston varoin. Nälkäpäivä-keräykseen lahjoitettu raha menee katastrofirahastoon.