Nälkäpäivä-koulukisan kilpailuohjeet ja säännöt
Näin osallistut Nälkäpäivän koulukilpailuun
Nälkäpäivään mukaan lähtevät koulut osallistuvat kilpailuun, jossa arvotaan tutustumismatka Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskukseen Tampereen Kalkkuun. Suomen Punaisen Ristin hätäapu lähetetään sieltä maailmalle. Apu koostuu muun muassa vaatteista, huovista, ruokatarvikkeista, käymälöistä ja lääkinnällisistä tarvikkeista.
Nälkäpäivä-lahjoitusten ansiosta voimme antaa monelle hätää kärsivälle mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen.
Säännöt
1. Koulu osallistuu kilpailuun järjestämällä lipaskeräyksen koulussa, keräämällä koulun ulkopuolella tai keksimällä jonkin muun tavan osallistua keräykseen (esim. nettikeräys tai myyjäiset).
2. Kilpailun voittaja arvotaan marraskuun 2022 aikana keräykseen osallistuneiden koulujen joukosta.
3. Punainen Risti ottaa yhteyttä voittajakouluun ja sopii palkintomatkan ajankohdan. Palkintomatka on käytettävä 31.5.2023 mennessä.
4. Palkinto sisältää bussikuljetuksen koululta Tampereen Kalkkuun ja takaisin, ruokailun päivän aikana sekä tutustumisohjelman logistiikkakeskuksessa korkeintaan 40 henkilölle. Emme kustanna valvojien tai osallistujien mahdollisia ansionmenetyksiä tai päivärahoja.
5. Jos sinulla on kysyttävää kilpailuun liittyen, ota yhteyttä
keraykset@punainenristi.fi.
Tervetuloa mukaan!