Uutiset

Uutiset - Listaussivu

MTV3:n 45 minuuttia –ohjelma käsitteli tänään 12.5. Suomen Punaisen Ristin Kontti –ketjua. Ohjelmassa esitettiin kriittisiä näkemyksiä Konttien työilmapiirissä koetuista ongelmista sekä Konttien johtamisesta.

Tänään, toukokuun 12. päivänä tulee kuluneeksi kaksi vuotta Kiinan Sichuanissa noin 88 000 ihmistä tappaneesta ja arviolta viisi miljoonaa kotia tuhonneesta maanjäristyksestä.

Punaisen Ristin viikko huipentui Tampereella yleisötapahtumaan, joka toi järjestön eri toimintamuodot lauantaikävelijöiden nähtäville.

Mikkelissä vietetään Punaisen Ristin viikkoa ja käynnissä on Hyväpäivä-keräys.

Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula luovutti perjantaina 7.5. Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvan tuotantotiimille.

Suomen Punainen Risti on ollut mukana turvapaikanhakijoiden vastaanotossa 20 vuotta. Turussa 6.5. järjestetyssä juhlaseminaarissa keskusteltiin Suomen ja Euroopan turvapaikkatilanteesta ja asetettiin sitä maailmanlaajuiseen mittakaavaan.

Länsi-Vantaan Reddie Kids -kerholaiset hoitivat loukkaantuneita ensiapunäytöksessä Myyrmäen Paalutorilla. Punaisen Ristin viikolla järjestetyssä tapahtumassa viisitoista lasta esitteli kerhossa opittuja ensiaputaitojaan kolmella eri rastilla.

Arjen auttajien tositarinat koristavat viikon ajan katuja viidessätoista Suomen kaupungissa.

Puotinkylän Valtin jalkapallojuniorit järjestivät turnauksessaan lipaskeräyksen Pallo liikkeelle -kampanjan hyväksi. Kampanjalla kerätyillä varoilla autetaan syrjäytymisvaarassa olevia ja vähävaraisilla alueilla asuvia nuoria Etelä-Afrikassa.

Viime syyskuun lopun tuhoisassa maanjäristyksessä Länsi-Sumatralla Indonesiassa menehtyi yli tuhat ihmistä ja lähes 115 000 asuinrakennusta kärsi vakavia vaurioita.

Punainen Risti luovutti Chilen Pitrufguénissa sijaitsevan kenttäsairaalan paikallisille ammattilaisille noin viikko sitten. Potilaita virtaa tasaisesti sairaalan toimenpidehuoneisiin ja leikkaussali on juuri avattu.

Suomen Punaisen Ristin uudet kuukausilahjoittajahankkijat eli feissarit aloittavat työnsä huhtikuussa. He tavoittavat ihmisiä kaduilla ja kotiovilla ja tarjoavat heille mahdollisuutta ryhtyä Suomen Punaisen Ristin kuukausilahjoittajaksi.

Ankarat sääolosuhteet piinaavat Mongoliaa. Maan paimentolaiset menettivät sydäntalvella parin viikon aikana 3,5 miljoonaa eläintä nälkään ja kylmyyteen.

Suomen Punaisen Ristin nuoret vaativat nuorten yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi enemmän resursseja. Punainen Risti toivoo, että nuoret huomioidaan entistä kokonaisvaltaisemmin yhteiskunnassa niin yksilöinä kuin poliittisellakin tasolla.

Suomen Punainen Risti ja Haitin Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakoivat tiistaina Haitin vuoristokylissä apua, jonka turvin osa haitilaisista voi palata asuinsijoilleen rakentamaan tulevaisuuttaan.

Sivut

Ei uutisia.

Sivut

Ei uutisia.

Sivut