Uutiset

Uutiset - Listaussivu

IFRC

Punainen Risti varautuu laajentamaan avustustoimintaa Euroopassa.

Gundega Zalite / Latvian Punainen Risti

Volunteers in Capacity Building (VinCaB) -hankkeen tavoitteena on vahvistaa vapaaehtoisten roolia avustustyössä ja olla mukana luomassa EU:lle vapaaehtoiskuntaa.

Niklas Meltio

Perinteiseen tapaan Punaisen Ristin ensiapuryhmien vapaaehtoiset päivystävät maanantaina 31.12. Senaatintorilla ja Kauppatorilla kello 19-01.

Laura Kotila

Marras-joulukuun aikana järjestetty Hyvä Joulumieli –keräys tuo taas ruokaa vähävaraisten lapsiperheiden joulupöytiin.

Taina Keinänen

Ylöjärvellä eilen kadonneen Artun etsinnät aloitettiin uudelleen.

Johannes Wiehn

Vuonna 2013 omaishoitajien tukitoiminta täyttää 20 vuotta ja sen kunniaksi järjestetään juhlatilaisuuksia eri puolella Suomea.

Nigerian Punainen Risti

Punainen Risti auttaa luonnonkatastrofeissa ja konflikteissa ympäri maailmaa. Auta ja tee lahjoituksesi jo tänään.

Punainen Risti jakaa edelleen avustustarvikkeita kotinsa menettäneille perheille.

Laura Kotila

Sähköiset tavat kerätä ja lahjoittaa olivat tänä vuonna erityisen suosittuja.

Tatu Blomqvist

Punaisen Ristin aineeton lahja tarjoaa lahjapulmiin helpon ratkaisun, joka ilahduttaa sekä saajaa että antajaa.

Ibrahim Malla

Pakolaiset joutuvat asumaan ulkona teltoissa tai ahtaissa asunnoissa.

Ibrahim Malla

Monet kaipaavat rajan taakse kotimaahan jääneitä perheitään.

Maailman aids-päivää vietetään 1. joulukuuta.

Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on lupautunut Suomen Punaisen Ristin pysyväksi suojelijaksi.

Lidlin pullonpalautusarpajaisten tuotot ohjataan Punaisen Ristin kautta Nuorten turvataloille sekä nuorisotoimintaan useille paikkakunnille.

Sivut

Ei uutisia.

Sivut

Ei uutisia.

Sivut