Nanso Group Oy

Nanso
Kuvaaja: Nanso
Vanhat Nansot tekevät hyvää -kampanja
Vaatteidenkierrätyskampanjalla haluamme tukea apua tarvitsevia ihmisiä ja tarjota yksittäisille kuluttajille helpon tavan osallistua avustustyön tukemiseen.

 

Kotimainen vaatevalmistaja Nanso on järjestänyt useita Vanhat Nansot tekevät hyvää -kampanjoita 2013 alkaen.

Kampanja-aikana kuluttajilla oli mahdollisuus palauttaa vanhat, ehjät ja puhtaat Nanso-vaatteensa yhtiön myymälöihin 12 eri paikkakunnalla Suomessa. Kaikki kampanja-aikana kerätyt vaatteet toimitettiin Suomen Punaiselle Ristille kansainväliseen vaateapuun maailman kriisialueille.

Nanso haluaa kierrätyskampanjalla muistuttaa kuluttajia vastuullisten valintojen merkityksestä ja kannustaa käyttökelpoisten vaatteiden kierrättämiseen.

- Vaatteidenkierrätyskampanjalla haluamme tukea apua tarvitsevia ihmisiä ja tarjota yksittäisille kuluttajille helpon tavan osallistua hyväntekeväisyystyön tukemiseen. Punainen Risti on Nansolle luonteva yhteistyökumppani myös vaatteidenkierrätyskampanjan toteuttamiseen, sillä olemme tehneet yhteistyötä myös Punaisen Ristin paikallisosastojen kanssa muihin vastuullisuuskampanjoihimme liittyen, kertoo Nanso Group Oy:n vastuullisuus- ja viestintäasiantuntija Satumaija Mäki.

Viimeksi Vanhat Nansot tekevät hyvää -kampanja järjestetiin elokuussa 2015.

Kampanjat