1920-luku – Itsenäisyyden ensiaskeleet

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä monissa Euroopan maissa kului vuosia jälleenrakennukseen. Ihmisten ahdinkoa lisäsi syvä taloudellinen taantuma 1920-luvun alkupuolella.

Suomi toipui sisällissodasta. Aineellisia vahinkoja kestävämmäksi jäi psykologinen trauma. Poliittiset vastakkainasettelut leimasivat yhteiskuntaa.

Vasta itsenäistynyt Suomi oli maatalousvaltio, joka kuitenkin teollistui kiihtyvään tahtiin. Myös maataloustuotanto kasvoi. Entisistä torppareista tuli sisällissodan aattona hyväksytyllä lailla itsenäisiä viljelijöitä, jotka saivat omat tilat ja pellot. Suomi vaurastui vähitellen.

Eric O. Ehrströmin suunnittelema ensimmäinen postimerkki SPR:n toiminnan tukemiseksi julkaistiin 1922.

Pakolaisia Venäjältä Suomeen

Venäjällä Pietarissa 1917 käynnistynyt sosialistinen vallankumous levisi vähitellen ympäri valtakuntaa. Vienan Karjalassa koettiin parikin kansannousua, joilla paikallinen väestö yritti vastustaa uutta esivaltaa. Pelko kommunistien hallinnon vainoista ajoi osan karjalaisista pakolaisiksi Suomen puolelle.

Taisteluiden aikana ja niiden päätyttyä 1921-22 Suomeen saapui vähintään 25 000 pakolaista sekä joitakin satoja vapaustaistelijoita. Suomen Punainen Risti auttoi lääkäriseura Duodecimia kolmen ambulanssin varustamisessa rajantakaiseen Karjalaan.

Pakolaisten siirryttyä Suomeen sairaalat sijoitettiin Kuusamoon, Suomussalmelle ja Kuhmoon, joissa SPR osallistui pakolaisten hoitoon keväällä 1922.

Ensiapuvarusteita kulkuneuvoihin ja työpaikoille

Kiinnostus ensiaputaitojen kehittämiseen oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen alamaissa, mutta se virkosi vähitellen. Varsinkin 1930 annetun työturvallisuuslain seurauksena Suomen Punaisen Ristin tehtäväkenttä ensiavussa laajeni.

Ensiapuvarusteista kehitettiin pian eri muunnelmia: kaappi työpaikoille, kouluihin jne., laatikko metsätyömaita ja muita liikkuvia työpaikkoja varten, linja-autojen ensiapulaatikko sekä laatikko henkilöautoja, purjeveneitä yms. varten.

Ensimmäinen ensiapupäivystys järjestettiin Turun messuilla 1929.

Sairaanhoitajareservi sotatilanteiden varalle

Suomen Punaisen Ristin edeltäjä oli jo 1880-luvulla kouluttanut sairaanhoitajia reservikseen sotatilanteita varten. Kun arvioitua tarvetta vastaava määrä saatiin täyteen, yhdistys luopui koulutuksesta, josta jatkossa vastasi viranomainen.

1920-luvun puolivälissä sairaanhoitajia oli koko väestöä varten vain 1500, mikä ei riittänyt varsinkaan sotatilanteessa.

Sairaanhoitaja Lyyli Hagan kävi noihin aikoihin kansainvälisen Punaisen Ristin sairaanhoitajakurssilla. Pitkälti hänen ansiostaan käynnistyi 1920-luvun loppupuolella SPR:n sairaanhoitajareservin rakentaminen.

Reservi koottiin ammattikoulutuksen saaneista sairaanhoitajista ja siihen liittyminen oli vapaaehtoista.

Sairasmajat terveyskeskusten edeltäjiä

Suomalainen terveydenhuolto oli alkutekijöissään 1920-luvulla. Sairaalaverkkoa oltiin vasta rakentamassa koko maan kattavaksi, ja lääkäreistä ja sairaanhoitajista oli suuri pula. Tilanne oli kurjin syrjäseuduilla ja varsinkin raja-alueilla.

Suomen Punainen Risti perusti Ilomantsin Kuolimaan kylään sairasmajan vuonna 1926. Majaan tuli polikliiniset tilat, neljä vuodepaikkaa ja kylän ensimmäinen puhelin. Majassa työskenteli sairaanhoitaja.

Ennen toista maailmansotaa sairasmajoja perustettiin kaikkiaan kahdeksan. Paikallinen väestö sai niissä paitsi sairaanhoitoa myös terveysvalistusta.

Sairasmajojen tarve väheni vasta 1950- ja 1960-luvuilla. Viimeinen niistä lopetti työnsä vuonna 1973, jolloin alkoi terveyskeskusten rakentaminen Suomeen. Sairasmajoja onkin pidetty terveyskeskusten edeltäjinä.

Naistoimikunnat varoja keräämään

Jo ensimmäisen maailmansodan aikana Suomen Punainen Risti oli pakotettu säännölliseen varainkeruuseen toimintansa ylläpitämiseksi. Vuonna 1914 julkaistiin ensimmäinen Joululehti, joten tiedotustoiminta ja varainkeruu kulkivat käsi kädessä alusta pitäen.

Molempia hoitamaan perustettiin vuonna 1920 naistoimikunta Jenny af Forsellesin johtamasta aktiivisten naisten ryhmästä. Sillä oli seuraavien kolmen vuosikymmenen ajan hyvin tärkeä rooli järjestön talouden hoidossa.

Suomen Punainen Risti osaksi kansainvälistä liikettä

Kansainvälistä Punaista Ristiä perustettaessa hyväksyttiin järjestön yleiset toimintaperiaatteet sisältävä Geneven sopimus 1860-luvulla.

Järjestön kunnollinen toiminta edellytti itsenäisten valtioiden poliittisen johdon antamaa hyväksymistä. Niinpä kansalliset yhdistykset tunnustettiin virallisesti järjestön jäseniksi vasta kun maan korkein johto oli allekirjoittanut ja ratifioinut Geneven sopimuksen.

Suomen itsenäistyttyä perustettiin maata virallisesti edustava Suomen Punainen Risti. Kansainvälisen Punaisen Ristin Kansainvälinen komitea hyväksyi sen käytännössä jäsenekseen vuonna 1920, samoin Punaisen Ristin kansallisten yhdistysten liitto vuonna 1921. Jäsenyys sai virallisen vahvistuksen sen jälkeen, kun Suomi ratifioi Geneven sopimuksen 1922.

Mannerheim SPR:n pitkäaikaisin puheenjohtaja

Suomen Punainen Risti tarvitsi puheenjohtajakseen edustavan keulakuvan. Ensimmäisenä toimeen ryhtyi Richard Faltin, joka otti tehtäväkseen etsiä sopivan henkilön tilalleen. Valinta osui ministeri Edvard Hjeltiin, joka kuitenkin yllättäen kuoli lyhyen ajan kuluttua.

Uudeksi puheenjohtajaksi suostui pyydettäessä marsalkka C. G. E. Mannerheim, joka oli juuri vapautunut valtionhoitajan tehtävistä.

Valkoisten kenraalina hän jakoi mielipiteitä kansan keskuudessa mutta oli yhdistykselle mieleinen ehdokas. Mannerheimilla oli laaja kansainvälinen yhteysverkosto. Hänen puheenjohtajakautensa (1922-1951) on Suomen Punaisen Ristin historian pisin.

Lue myös: Marsalkan Punainen Risti

Siirry tästä seuraavaan vuosikymmeneen