Punaisen Ristin yleiskokous avattiin Lahden Sibeliustalossa.

Kimmo Holopainen
Kuvaaja: Kimmo Holopainen

Punaisen Ristin puheenjohtaja Erkki Liikanen avasi yleiskokouksen Sibeliustalossa Lahdessa lauantaina.

Puheenjohtaja Liikanen puhui avajaispuheessaan muun muassa moniarvoisuuden puolesta.

- Viimeisimpien kuukausien aikana yhteiskunnallisen keskustelu ei ole suosinut Punaisen Ristin arvoja. Siksi tällä hetkellä on tärkeää puolustaa moniarvoisuutta ja vastustaa rasismia, Liikanen sanoi.

Liikanen myös muistutti, miten tärkeää on vastata vapaaehtoisten innokkuuteen tarjoamalla heille mielenkiintoisia tehtäviä. Etenkin nuoret pitää Liikasen mukaan huomioida ja ottaa mukaan toimintaan.

-Erityisen iloinen olen ystävätoiminnastamme. Sille on tarvetta ja me olemme pys-tyneet vastaamaan kysyntään.

Myös Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta tervehti Suomen Punaisen Ristin yleiskokousta.

Myllyvirta toi puheessaan esiin vapaaehtoistyön merkityksen muuttuvassa yhteis-kunnassa.

- Kaupunkien toimijat tarvitsevat yhteistyökumppaneikseen vapaaehtoisia. Kaikilla ei ole enää tiiviitä yhteisöjä, joihin kuulua. Syrjäytyminen näkyy myös Lahdessa. Tarvitsemme Punaisen Ristin kaltaisia vapaaehtoistoimijoita, Myllyvirta sanoi.

Punaisen Ristin yleiskokoukseen osallistuu yli tuhat jäsentä, jotka päättävät järjestön tavoitteista seuraaville kolmelle vuodelle sekä valitsevat uudet luottamushenkilöt.

Yleiskokous jatkuu lauantaina vaalikeskustelulla ja valiokuntatyöskentelyllä.

 



View this post on Instagram


Punaisen Ristin Nuorten turvatalot ovat avoinna myös pääsiäisenä nuorille, jotka tarvitsevat turvallista yösijaa tai keskusteluapua.⁣ ⁣ "Ristiriidat perheissä saattavat kärjistyä, kun kotioloissa vietetään rajoitusten vuoksi paljon aikaa. Myös asunnottomien nuorten asema on koronatilanteessa haastava. On tärkeää, että nuoret ja perheet saavat nopeasti ja helposti apua erityisen vaikeassa tilanteessa", Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää sanoo.⁣ ⁣ Turvatalot sijaitsevat Espoossa, Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla.⁣ ⁣ Kuva: Joonas Brandt / Punainen Risti⁣ ⁣ #punainenristi #koronafi #nuortenturvatalo #pääsiäinen #nuoret #koronakriisi

A post shared by Suomen Punainen Risti (@punainenristi) on