Uutiset

Uutiset - Listaussivu

Sirpa Lehtimäki

Etelä-Savossa Vapepa on hälyytetty pelastuslaitoksen avuksi.

Mauri Ratilainen

Haavat ja silmävammat ovat tyypillisiä uudenvuodenaaton haavereita.

Sanna Räsänen

Laajalti tuhoa aiheuttanut tapaninpäivän myrsky jätti Aurassa, Varsinais-Suomessa noin 50 vanhusta ilman sähköjä kymmeniksi tunneiksi. Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri toimitti ilman lämmitystä jääneille vanhuksille huopia lämmikkeeksi.

Niklas Meltio

Keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi on tuottanut jouluaattoon mennessä yhteensä 1 094 175,88 euroa, mikä on uusi ennätys.

Pablo Reyes

Katastrofirahastosta lahjoitetaan 100 000 euroa taifuuni Washin uhrien auttamiseen. Lisäksi ulkoministeriöltä haetaan avustusta.

Ri Choi Bom

Suomen Punainen Risti on tukenut Pohjois-Korean terveydenhuoltoa jo lähes viidentoista vuoden ajan.

Erja Säkkinen

EU-maita kannustetaan luomaan turvallisia tapoja päästä Eurooppaan hakemaan turvapaikkaa.

Pablo Reyes

Punaisen Ristin vapaaehtoiset osallistuvat suureen avustusoperaatioon Mindanaon saarella, jossa tulva on tehnyt vakavaa tuhoa.

Hanna Sarkimaan kotialbumi

Kuukauden vapaaehtoinen Hanna Sarkimaa auttaa nuoria internetissä toimivassa kriisikeskuksessa Tukinetissä.

Devaka Seneviratne/IFRC

Suomen Punainen Risti on rakennuttanut Sri Lankaan kolme sairaalaa. Uusimman valmistuminen päättää seitsenvuotisen tsunamiavun.

Olav A. Saltbones

Keräys käynnistyi kesällä, kun kuivuustilanne paheni Afrikan sarvessa aiheuttaen jopa nälänhätää.

Antti Kurola

Sadat kaupunkilaiset ja itse Joulupukki kokoontuivat juhlimaan Lordin ja Rovaniemen kuoron Kuorosota-kisan hopeasijaa sunnuntaina Rovaniemellä.

Hanna-Kaisa Hämäläinen

Suomen Punainen Risti kiitti ja palkitsi vapaaehtoisiaan Kiitosgaalassa Jyväskylän Paviljongissa lauantaina 3.12.

Harjavallan osasto

Suomen Punaisen Ristin hallitus on päättänyt alkaa myöntää kerran kolmessa vuodessa valtakunnallisen kasvattajaosastopalkinnon.

Jyväskylän Paviljongissa järjestetään lauantaina 3.12. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisten kiitosgaala, jossa palkitaan ansioituneita vapaaehtoisia ja järjestön paikallisosastoja.

Sivut

IFRC

Suomen Punainen Risti tukee terveysohjelmaa, jossa levitetään tietoa ja autetaan tartunnan saaneita.

Niklas Meltio

Tilanne Somaliassa on yhä vaikea. Hiljattain alkaneet sateet tuovat Etelä- ja Keski-Somaliaan toivoa, mutta samanaikaisesti ihmiset käyvät päivittäistä kamppailua ravinnosta.

Hannu-Pekka Laiho

Stenbäck valittiin tehtävään Punaisen Ristin kansainvälisessä konferenssissa, missä keskustellaan kiivaasti muun muassa humanitaarisen oikeuden rikkomuksista.

Vanja Baumberger / ICRC

Kansainvälisen Punaisen Ristin kyläkätilöohjelma parantaa yleistä hygieniatasoa Pohjois-Liberiassa.

Konfliktien osapuolet tuntevat sodan oikeussäännöt huonosti, mikä asettaa auttajat vaaraan.

Ståle Wig / Røde Kors

Norjan Punaisella Ristillä oli keskeinen rooli Norjan terrori-iskujen jälkeisessä pelastustyössä.

Tulvat eivät ole vuosikymmeneen runnelleet Kambodžaa näin pahoin. Sateet alkoivat elokuussa, mutta tällä kertaa ne eivät päättyneet tavalliseen tapaan.

Jonathan Kalan

Lisäksi viisi suomalaista avustustyöntekijää lähti maanantaina Keniaan tukemaan Somalian rajaseudun pakolaisleirin työtä.

Atıl KOÇAŞ/Turkin Punainen Puolikuu

Pirkkalan lentokentältä Tampereelta lähtee lauantaina 29.10. Punaisen Ristin avustustarvikekuorma kohti Turkkia.

Sivut

Sirpa Lehtimäki

Etelä-Savossa Vapepa on hälyytetty pelastuslaitoksen avuksi.

Mauri Ratilainen

Haavat ja silmävammat ovat tyypillisiä uudenvuodenaaton haavereita.

Sanna Räsänen

Laajalti tuhoa aiheuttanut tapaninpäivän myrsky jätti Aurassa, Varsinais-Suomessa noin 50 vanhusta ilman sähköjä kymmeniksi tunneiksi. Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiri toimitti ilman lämmitystä jääneille vanhuksille huopia lämmikkeeksi.

Niklas Meltio

Keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi on tuottanut jouluaattoon mennessä yhteensä 1 094 175,88 euroa, mikä on uusi ennätys.

Hanna Sarkimaan kotialbumi

Kuukauden vapaaehtoinen Hanna Sarkimaa auttaa nuoria internetissä toimivassa kriisikeskuksessa Tukinetissä.

Antti Kurola

Sadat kaupunkilaiset ja itse Joulupukki kokoontuivat juhlimaan Lordin ja Rovaniemen kuoron Kuorosota-kisan hopeasijaa sunnuntaina Rovaniemellä.

Hanna-Kaisa Hämäläinen

Suomen Punainen Risti kiitti ja palkitsi vapaaehtoisiaan Kiitosgaalassa Jyväskylän Paviljongissa lauantaina 3.12.

Harjavallan osasto

Suomen Punaisen Ristin hallitus on päättänyt alkaa myöntää kerran kolmessa vuodessa valtakunnallisen kasvattajaosastopalkinnon.

Jyväskylän Paviljongissa järjestetään lauantaina 3.12. Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisten kiitosgaala, jossa palkitaan ansioituneita vapaaehtoisia ja järjestön paikallisosastoja.

Peter Jansson

Rovaniemeläiskuoro on tehnyt paljon hyvää puhuessaan yksinäisten vanhusten puolesta ja myös palkintoraha tulee tarpeeseen.

Joeel Niittynen

Joka kolmas suomalainen ei tiedä, voiko hiv-tartunnan saada hyönteisen pistosta tai suutelemalla.

Beni Köhler

Ensi vuonna kouluyhteistyötä laajennetaan ja vapaaehtoiset lähtevät vetämään ylä-asteikäisille kumikoulua.

Emmi Juutilainen

Suomen Punaisen Ristin hankkeessa kehitetään vapaaehtoistoimintaa harvaan asutuilla alueilla.

Ministeri Stenbäck on ehdolla kansainvälisen Punaisen Ristin viisijäseniseen pysyvään komissioon.

Meea Tuomisen kotialbumi

Espoolaisen Meea Tuomisen, 10, ensiaputaidot tulivat tarpeeseen, kun kaveri oli tukehtua.

Sivut

Kampanjat