Ketjureaktio-kampanja haastaa yritykset auttamaan ja liikkumaan

Punaisen Ristin polkupyöräilijöille suunnattu varainhankintakampanja Ketjureaktio käynnistyy 1. toukokuuta.

Pyöräilykampanja on tarkoitettu liikuntamyönteisille yrityksille ja yhteisöille. Kampanjalla kannustetaan työmatkapyöräilyyn ja samalla tehdään hyvää.

Ketjureaktiossa työnantaja sitoutuu maksamaan euron jokaisesta joukkueensa polkemasta 25 kilometristä Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Punainen Risti käyttää kampanjassa kertyvät varat terveystyöhön Afrikassa. Työllä edistetään puhtaan veden saantia ja parannetaan heikossa asemassa olevien ihmisten terveyttä.

- Suosittelemme kampanjaa lämpimästi yrityksille ja yhteisöille. Ketjureaktio tukee työntekijöiden hyvinvointia. Samalla kun liikunnasta saa hyvän olon, saa hyvän mielen myös auttamisesta, kannustaa Suomen Punaisen Ristin varainhankinnan suunnittelija Eeva Arrajoki.

- Viime vuonna 120 joukkuetta polki yhteensä yli 48 000 euroa. Tänä vuonna nostamme tavoitteen vielä korkeammalle, ja tavoittelemme yli 50 000 euroa, Arrajoki haastaa.

Kilometrikisa innostaa ja palkitsee

Punaisen Ristin Ketjureaktio järjestetään yhteistyössä suositun Kilometrikisan kanssa. Leikkimielinen Kilometrikisa on kaikille avoin ja maksuton kilpailu, jonka tarkoitus on innostaa ihmisiä työmatkapyöräilyyn ja muuhun arkipyöräilyyn.Kisassa joukkueen pyöräilemät kilometrit merkitään Kilometrikisan laskuriin.Eniten pyöräilleet joukkueet palkitaan ja kuukausittain suoritetaan myös arvontoja.

- Tänä vuonna uutuutena on mobiililaitteille suunniteltu sivusto, jossa on helppo kirjata omat kilometrinsä ja seurata oman joukkueensa edistymistä sekä halutessaan jakaa tuloksensa Facebookissa. Mobiilisovelluksen voi ladata Kilometrikisan sivuilta toukokuussa, sanoo Pyöräilykuntien verkosto ry:n toiminnanjohtaja Matti Hirvonen sanoo. 

Vuonna 2011 Kilometrikisassa poljettiin 1542joukkueen ja 20 624 osallistujanvoimin yli 21 miljoonaa kilometriä.

Ketjureaktioon ja Kilometrikisaan ilmoittaudutaan Kilometrikisan sivuilla www.kilometrikisa.fi. Ketjureaktio ja Kilometrikisa jatkuvat 22.9. saakka, ja mukaan saa ilmoittautua missä vaiheessa tahansa. Ketjureaktioon voi lahjoittaa myös suoraan osoitteessa www.punainenristi.fi/lahjoita/ketjureaktio.