Kuka vaiensi radikaalit?

Alejandro Lorenzo
Nuoret voivat vaikuttaa esimerkiksi järjestöissä. Kuvassa nuoria Suomen Punaisen Ristin yleiskokouksessa Lahdessa kesällä 2011.
Kuvaaja: Alejandro Lorenzo

Tähän kysymykseen etsivät vastausta ulkoministeri Erkki Tuomioja, EU-parlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson Punaisen Ristin keskustelutilaisuudessa 17.7.

Nuoret eivät kapinoi kuten ennen, mielenosoitukset ja muut joukkomielenilmaukset puuttuvat. Nuoret ovat passiivia eivätkä halua vaikuttaa.

Tämä on hypoteesi, jonka kimppuun keskustelijat kävivät Punaisen Ristin SuomiAreenassa järjestämässä iltanuotio-tilaisuudessa.

- Kyllä radikalismia on, mutta siihen suhtaudutaan erilailla kuin muutama vuosikymmen sitten. Jopa EU-maissa mielenosoituksia rajoitetaan ja mieltä osoittaneita nuoria on käännytetty rajalta, sanoi Li Andersson, joka kertoi itsekin joutuneensa poliisin pidättämäksi Tanskassa osallisumaansa mielenosoitukseen.

Myös Sirpa Pietikäinen näki yhteiskunnassa radikalismia, mutta se on vain muuttanut muotoaan. Osittain radikalismi on muuttunut välineeksi palauttaa asioita ennalleen, ei niinkään saada aikaan uutta edistystä.

- Konservatismi on voimissaan, Yhdysvalloissa toimiva Teekutsu-liike on hyvä esimerkki tästä. Se on tietyntyyppistä radikalismia myös, Pietikäinen sanoi.

- Tämä on pelottava tulevaisuuskuva. Valtioiden rajojen sulkeminen muilta, ja vieraiden ryhmien syyllistäminen yhteiskunnassa epäonnistuneista asioista on kielteinen osa tätä. Tämän tyyppisestä radikalismista rasismia ja vihamielisyyttä, sanoi Erkki Tuomioja.

Maailma on muuttanut radikaaleja

Tuomiojan mukaan syy radikalismin muutoksesta löytyy yhteiskunnan muutoksesta.

- Minun aikanani maailmassa oli vaikeuksia, mutta niitä oli mahdollista voittaa ja ovia oli mahdollista potkia auki. Minun sukupolvellani oli varmat tulevaisuudennäkymät. Töitä oli tarjolla ja oli selvää, että pystyi luomaan uraa, Tuomioja muistelee.

Myös Sirpa Pietikäisen mukaan tässä tilanteessa oli helppo olla edistyksellinen radikalisti. Hänen aikanaan nuorilla oli se tunne, että asiat menevät systemaattisesti parempaan suuntaan. He ajattelivat, että jos he tsemppaavat, siitä on heille hyötyä. Nykyään todisteita tällaisesta ei nuorilla ole.

Li Andersson näki nuoret edelleen aktiivisina toimijoina, joilla on kyllä vaihtoehtoja vaikuttaa, jos he niin haluavat.

- Suurin huijaus on vaihtoehdottomuuden retoriikka, johon moni uskoo. Ratkaisuja on. Huolestuttavaa on se, että nykyisessä pätkätöiden maailmassa monien nuorten energia kuluu arkiasioiden miettimiseen, eikä voimia jää politiikalle ja muulle vaikuttamiselle.