Aikuisten puhe tulevaisuudesta lannistaa nuoret

Mikko Vähäniitty
Suomen Punaisen Ristin hallituksen varapuheenjohtaja Eero Rämö juonsi Porin Liisantorilla kotimaan seminaaria aiheena "Millaisen huomisen jätämmä nuorillemme?". Keskustelijoina tutkija Mikko Salasuo ja kansanedustajat Sanni Grahn-Laasonen sekä Mikael Jungner.
Kuvaaja: Mikko Vähäniitty

Kansanedustajat Mikael Jungner ja Sanni Grahn-Laasonen sekä nuorisotutkija Mikko Salasuo pohtivat nuorten tulevaisuutta Punaisen Ristin keskustelutilaisuudessa Porin Liisantorilla.

Nuoret ovat huolen- ja puheenaihe vuosikymmenestä toiseen. Keskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että kielteinen retoriikka yhteiskunnan tulevaisuudesta saattaa vaikuttaa osaltaan nuorten syrjäytymiseen.

– Julkista keskustelua voi verrata kylmän veden kaatamisena niskaan. Se luo sellaista kuvaa nuorille, että jos et onnistu, niin sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Mediapuhe ja kilpailupuhe luovat häviäjiä ja voittajia, toteaa Mikko Salasuo.

– Me puhumme nuorille siitä, miten kovaa työmarkkinoilla on ja kuinka työurista tulee pidempiä. Rakennamme nuorille sellaisen käsityksen, että heillä ei ole aikaa miettiä, mitä he haluavat tehdä, mikä taas näkyy nuorten paineina, Salasuo jatkaa.

Myös Sanni Grahn-Laasonen on samoilla linjoilla epäkannustavan julkisen keskustelun suhteen.

– On kohtuutonta, että nuori alkaa jo 15-vuotiaana tuntea paineita vaikeasta työllisyystilanteesta tulevaisuudessa. On myös ongelmallista, että keskustelu nuorista liitetään usein syrjäytymiseen. Jos nuori ei heti löydä sitä omaa juttua, aletaan puhua syrjäytymisestä. Pelkkä puhe saattaa lannistaa nuoria, Grahn-Laasonen pohtii.

Mistä nuoret oikeasti ovat kiinnostuneita?

Sen sijaan, että nuoret lamaannutetaan negatiivisilla tulevaisuuden mielikuvilla, pitäisi miettiä, miten heidät saa motivoitua etsimään itselle merkityksellistä tekemistä. Mikael Jungnerin mukaan nuorten arvomaailma on muuttunut viime vuosikymmenien aikana.

– Nykyään nuoret shoppailevat omat arvot reppuunsa. Se mikä on ainutlaatuista ja erilaista on arvokasta. On ymmärrettävää, että niukkuuden ajoissa rahalla oli merkitystä. On siis myös täysin rationaalista, että nyt kun ei enää eletä niukkuudessa, nuoret eivät pidä rahaa elämän suunnan merkitsijänä, Jungner summaa.

Jungner muistuttaa, että ihmisen yksi tärkeimmistä tavoitteista on tulla hyväksytyksi. Moni nuori kysyy itseltään, että kelpaanko minä? Jos ei kulttuurisista syistä tai vaikka oppimisvaikeuksien vuoksi koe, että ei kelpaa maailmaan sellaisena kuin on, saattaa nuori ajautua helposti ongelmallisiin piireihin. Sellaisessa tilanteessa Jungnerin mukaan on ideaalia, jos nuori otetaan mukaan vaikka Punaisen Ristin kaltaiseen toimintaan mukaan.

– Nuoresta tulee oman elämänsä Indiana Jones. Tulee onnistumisia, joista nuori voi kokea, että hänellä on merkitystä ja hänet on hyväksytty, ja kun arvopohjakin on jalo, niin se on kestävä tapa saada nuoret mukaan rakentamaan omaa elämäänsä omista lähtökohdista.

Sanni Grahn-Laasonen kokee myös, että on erittäin tärkeää, että jokainen nuori löytäisi oman jutun, jossa voi olla vähintään kohtuullisen hyvä ja josta saa onnistumisen tunteen.

– Nostaisin harrastukset tässä tärkeään rooliin. Jokaiselle nuorelle tai lapselle löytyy varmasti joku harrastus, missä se viihtyy. Harrastaminen ei saisi myöskään kaatua siihen, että vanhemmilla ei ole resursseja kuskata lasta harrastuksiin tai maksaa kalliita maksuja.

Talkootyötä vai yritystoimintaa?

Harrastustoiminta nähtiin yhdeksi vaihtoehdoksi tukea nuorten omanarvontunnon kasvua ja aktivoimista. Keskustelijat näkivät kuitenkin ongelmallisena sen, että kaikilla ei ole joko halua tai taloudellista mahdollisuutta liikkua tai harrastaa. Esimerkiksi urheiluseurat, jotka ovat ennen olleet kansalaisjärjestöjä, ovat maksullisia ja jopa yrityksiä muistuttavia organisaatioita. Keskustelijat miettivät, miten harrastamista voitaisiin tukea tässä tilanteessa.

- Mitä on tapahtunut talkootyölle? Suomalaiset järjestöt ovat eläneet talkootyöstä aina. Nykyään esimerkiksi urheiluharrastus voi maksaa vanhemmille tuhansia euroja vuodessa. Ei kukaan tämän maksun jälkeen jaksa leipoa lisäksi pullaa, pohti Salasuo.

- Onko oikein, että valtio tukee tällaista toimintaa? Nuoret tarvitsevat matalan kynnyksen toimintaa ruohonjuuritasolla. Sellaisille järjestöille tukea pitäisi jakaa, Salasuo sanoi.