Fatima Gailani voi auttaa silloinkin, kun muut eivät

Jarkko Mikkonen
Vielä 13 vuotta sitten afgaaninaiset eivät saaneet kouluttautua tai käydä työssä. Nyt Fatima Gailani on yksi monista naisjohtajista.
Kuvaaja: Jarkko Mikkonen

Afganistanin Punaisen Puolikuun johtaja Fatima Gailanin työ voi olla yksi maailman haastavimmista.

Punaisen Ristin liike 150 vuotta

Suomen Punainen Risti juhlisti merkkivuotta seminaarissa maanantaina 1.10. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan Suomen tasavallan presidentti ja Suomen Punaisen Ristin suojelija Sauli Niinistö.

- Punainen Risti ja Punainen Puolikuu valkoisella pohjalla on maailman tärkein merkki. Merkki on viesti aidosta välittämisestä ja välittäminen on yhtä tärkeää kuin silloin, kun Punainen Risti on perustettu, sanoi Niinistö juhlapuheessaan.

Presidentti Niinistö nosti puheessaan esiin Syyrian tilanteen. Hän korosti avustusjärjestöjen työn merkitystä ja muistutti, että kansainvälisen yhteisön ja poliittisten päättäjien täytyy kantaa oma vastuunsa, jotta apu saadaan perille.

Seminaarissa vieraili lisäksi Punaisen Ristin kansainvälisen komitean varapuheenjohtaja Christine Beerli, Afganistanin Punaisen Puolikuun puheenjohtaja Fatima Gailani, valtiosihteeri Pertti Torstila ja Helsingin sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. Suomen Punaisen Ristin tervehdykset ja kiitokset esittivät puheenjohtaja Erkki Liikanen ja pääsihteeri Kristiina Kumpula.

 

Gailani johtaa avustusjärjestöä maassa, joka kärsii sekä pitkään jatkuneista konflikteista että äärimmäisestä köyhyydestä. Punaista Puolikuuta työllistävät lisäksi luonnonkatastrofit, ja samanaikaisesti jatkuvat taistelut vaikeuttavat avustustyötä.

Gailani on johtanut Afganistanin Punaista Puolikuuta vuodesta 2004. Ennen aloittamistaan Punaisessa Puolikuussa Gailani opiskeli Lontoossa ollessaan maanpaossa Neuvostoliiton miehityksen aikana. Hän palasi Afganistaniin vuonna 2001 ja oli mukana perustuslain valmistelukomissiossa.  Afganistan, jonka hän oli jättänyt taakseen ennen konfliktia, ei ollut sama hänen palatessaan.

- Jopa luonnonkatastrofit olivat lisääntyneet, sillä metsät oli kaadettu sotien aikana. Haavoittuneita ja psyykkisesti sairaita ihmisiä oli paljon, sanoo Gailani.

Lukutaidottomuus Afganistanin suurin uhka

Tällä hetkellä Gailanin mielestä Afganistanin suurin uhka on köyhimmän väestön lukutaidottomuus.

- Uskon, että lukutaidottomuus ja koulutuksen puute ovat syitä Afganistanin ongelmille, osittain jopa yksi konfliktien syistä, Gailani sanoo.

Vaikka Gailani pahoittelee, että maa kehittyy hitaasti, hän on nähnyt isoja muutoksia muun muassa naisten asemassa. Kolmetoista vuotta sitten naiset eivät saaneet lähteä kouluun, käydä työssä tai edes lääkärissä yksin. Tällä hetkellä hän ei ole naisjohtajana harvinaisuus. Afganistanissa yli neljäsosa parlamentin jäsenistä on naisia. Maassa on naisministereitä ja naisia suurlähettiläinä sekä diplomaatteina.

- Naisten asema oli 1900-luvun alussa edistyksellinen verrattuna esimerkiksi Eurooppaan. Sodan takia asema taantui vuosikymmenien ajan, ja nyt meidän on saatava kehitys kääntymään takaisin lähtötilanteeseen. Etenkin meidän vanhempien naisjohtajien on oltava yhtenäisiä ja suorasanaisia voidaksemme vaikuttaa.

Punainen Puolikuu on usein ainoa auttaja

Punaisella Puolikuulla on Afganistanissa vahva asema. Lapsetkin tietävät, mikä Punainen Puolikuu on. Gailanin  uran alussa järjestö haki asemaansa suhteessa viranomaisiin ja vallanpitäjiin, mutta vuosien aikana roolit ovat selkiytyneet.  Punaisen Puolikuun puolueettomuus on laajalti tunnustettu, ja viranomaiset luottavat Punaiseen Puolikuuhun. Välillä se muuttuu jopa rasitteeksi, sillä työtä on paljon.

- Esimerkiksi maahan takaisin palaavien pakolaisten asuttaminen ei ole Punaisen Puolikuun tehtävä. Konfliktin takia YK:n pakolaisjärjestö ja hallituksen viranomaiset eivät kuitenkaan voi toimia kaikkialla. Silloin Punainen Puolikuu on puolueettomuutensa takia ainoa, joka voi auttaa, Gailani sanoo.

Haasteet kasautuvat silloin, kun luonnonkatastrofi iskee konfliktialueelle. Silloin ainoat mahdolliset auttajat ovat Afganistanin Punainen Puolikuu ja Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC).

- Meillä on yli 40 000 vapaaehtoista mutta tarvitsemme heitä lisää. Etenkin naisvapaaehtoiset ovat avainasemassa, sillä äitien ja lasten luokse ei päästetä miehiä. Tarvetta olisi etenkin iäkkäille naisvapaaehtoisille, jotka eivät ujostele auttaa eri-ikäisiä miehiä ja naisia, Gailani sanoo.

Voimaa selviytymistarinoista

Köyhyys on Afganistanissa usein elämän ja kuoleman kysymys. Köyhyyden takia monet lapset syntyvät sydänvian kanssa, mikä aiheuttaa kuoleman yleensä 12-13-vuoden iässä. Gailani halusi, että Punainen Puolikuu ottaa lasten hoidon vastuulleen ja hankkii heille tarvittavan hoidon Intiassa.

- Minulle sanottiin, että olen aivan sekaisin, ja välillä minusta tuntui itsekin siltä. Hoidot alkoivat lisääntyä, ja niistä tuli valtavan suosittu Punaisen Puolikuun toimintamuoto. Kenties ensimmäisen kerran Afganistanin Punaisen Puolikuun historiassa saimme toiminnallemme monen muun rahoittajan lisäksi valtion rahoitusta, ja pian meillä on oma sairaala!

- Teen tätä työtä, koska näen pieniä onnistumisia lähes joka päivä. Kun mahdottomalta tuntuva suunnitelma toteutuu, se tuntuu fantastiselta!

Fatima Gailani vieraili Helsingissä Suomen Punaisen Ristin järjestämässä Punaisen Ristin 150-vuotisjuhlaseminaarissa 1.10.

Linkki tasavallan presidentin puheeseen