Filippiineillä opettajien tukeva talo säilyi, mutta koulut tuhoutuivat

Maija Tammi
Maija Tammi

Judita Duran-Alde, 42 ja Carlito Lebre Alde, 36, kertovat, miten he kokivat Haiyan-myrskyn kotikaupungissaan Balangigassa.

Punainen Risti auttaa Filippiineillä - sinun avullasi

Filippiineille 8.11. iskenyt taifuuni Haiyan on muuttanut miljoonien ihmisten elämän. Kaikkien aikojen voimakkain Filippiineillä koettu myrsky on jättänyt yli neljä miljoonaa ihmistä kodittomaksi. Maassa on huutava tarve perusasioista: puhtaasta vedestä, ruoasta, suojasta ja terveydenhoidosta.

Suomen Punainen Risti on lähettänyt Filippiineille terveysaseman henkilökuntineen ja avustustyöntekijöitä auttamaan avustustarvikkeiden jakamisessa. Heti taifuunin jälkeen lähetimme paikan päälle myös 500 telttaa, 5000 huopaa, noin 10 000 moskiittoverkkoa ja 4000 pressua. SPR:n apua rahoitetaan katastrofirahaston ja ulkoministeriön myöntämillä varoilla.

Auta meitä auttamaan: lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 € / tekstiviesti) tai tutustu muihin lahjoitustapoihin.

"Kuulimme myrskystä monta päivää aiemmin. Torstaina iltapäivällä oli kuitenkin niin kaunis sää ja kirkas taivas, että emme voineet uskoa, että myrskystä tulisi niin raju.

Pelästyimme, kun meteorologi kutsui myrskyä illalla yhdentoista aikaan sanalla delubio. Se tarkoistaa katastrofia, maailmanloppua.

Aloimme heti pakata tärkeitä papereitamme suojaan vedeltä ja kutsuimme ystäviä ja sukulaisia taloomme suojaan.

Meitä oli täällä melkein 20 kun myrsky iski aamuyöllä. Lapsia oli seitsemän. Heistä vanhin oli  4-vuotias ja kolme vielä vauvoja. Myrsky tuntui maanjäristykseltä, katto heilui ja ulkona oli pitkään niin pimeää, ettemme nähneet, mitä ulkona tapahtuu.

Neljä meistä aikuisista nojasi pitkään ovea vasten, jotta se pysyisi kiinni eikä tuuli pääsisi kunnolla sisään. Se onnistui, mutta taloon kertyi hirveästi painetta. Tuntui siltä, että pää räjähtää kohta. Meidän täytyi rikkoa yksi ikkuna talon takapuolelta, jotta paine helpottaisi.

Vesi nousi metrin korkeuteen. Suunnittelimme, että raahaamme pöydän yläkertaan jos vesi nousee todella korkealle, jotta lapset voivat kiivetä sen päälle. Myöhemmin näimme  ikkunasta, miten yksi perhe roikkui aidassa. Hädän katsominen itketti. Yritimme mennä auttamaan narusta kiinni pitäen, mutta se oli mahdotonta. Onneksi he onnistuivat lopulta pääsemään turvaan.

Rakensimme tämän talon 12 vuotta sitten. Seurasimme kaikkia ohjeita, jotta se kestäisi myrskyjä. Pelkäsimme etenkin kovaa taifuunia. Seinät ovat reikätiiliä ja reikiin on pujotettu metallia ja sementtiä. Yolanda (paikallinen nimi Haiyan-taifuunille) irrotti katon kahdesta yläkerran huoneesta, mutta muuten talo kesti.

Koulut, joissa opetamme, menivät tuusannuuskaksi. Molempia käytettiin evakuointipaikkoina, mutta ihmisten piti paeta uudestaan, kun rakennukset alkoivat sortua. Lapset kyselevät meiltä, milloin opetus alkaa taas, mutta meillä ei ole siitä aavistustakaan.  Ei ole luokkia eikä materiaaleja. Romua siivotaan koko ajan pois paikoilta, joissa koulut ennen olivat.

Me tahdomme eteenpäin. Tämä kaupunki tahtoo eteenpäin.”

Teksti: Eeva Eronen