Punainen Risti auttoi Kouvolassa evakuoituja koululaisia

Kimmo Holopainen
Kuvaaja: Kimmo Holopainen

Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttoivat tiistaina Kouvolassa, kun Kouvolan yhteiskoulussa syttyi tulipalo.

Auttamassa on päivän aikana ollut Punaisen Ristin henkisen tuen ja ensihuollon vapaaehtoisia yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa. Myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vapaaehtoiset auttoivat mm. oppilaiden evakuoinnissa.

Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat edelleen valmiudessa antamaan henkistä tukea sitä tarvitseville. Kouvolan seurakuntakeskuksella järjestetään tiistai-iltana yhteistilaisuus seurakunnan ja sosiaalitoimen kanssa. Lisäksi Punainen Risti avaa auttavan puhelimen tiistai-iltana klo 18 numerossa 0800 100200. Auttava puhelin on auki klo 24 saakka.