Ukrainan Punainen Risti auttaa mielenosoituksissa loukkaantuneita

Dmitry Vassilyev/Ukrainan Punainen Risti
Ukrainan Punainen Risti auttaa mielenosoituksissa vakavasti loukkaantuneita pääsemään jatkohoitoon.
Kuvaaja: Dmitry Vassilyev/Ukrainan Punainen Risti

Vapaaehtoiset ovat antaneet ensiapua Kiovassa sadoille ihmisille.

Ukrainan Punaisen Ristin työntekijät ja vapaaehtoiset ovat työskennelleet Kiovassa kellon ympäri mielenosoituksissa syntyneiden välikohtausten vuoksi. Punainen Risti on antanut loukkaantuneille ensiapua sekä auttanut ihmisten evakuoinnissa. Lisäksi he ovat auttaneet vakavasti loukkaantuneita pääsemään ambulansseihin ja jatkohoitoon.

Vaikka Punaisen Ristin auttajat ovat täysin puolueettomia ja toimivat humanitaarisissa tehtävissä, joitain vapaaehtoisia kohtaan on hyökätty ja muutama vapaaehtoinen on saanut lieviä vammoja. Osa alueista on tällä hetkellä niin vaarallisia, että Punaisen Ristin toimijat ovat joutuneet vetäytymään. Ukrainan Punainen Risti on vaatinut julkisuudessa väkivaltaisuuksien kaikkia osapuolia kunnioittamaan Punaisen Ristin merkkiä ja humanitaarista työtä.