Positiivisuus auttaa aina

Juha Pietiläinen
Juha Pietiläinen
Juha Pietiläinen

Lappeenrannan kierrätystavaratalo Kontissa vietettiin Asennetalkoita Rasisminvastaisella viikolla. Monikulttuurisella työpaikalla tehdään lisäksi joka päivä arjen hyviä tekoja rasismia vastaan.

Vuonna 2006 perustettua Lappeenrannan toimipistettä pyörittää itsekin maahanmuuttajataustainen Kontti-päällikkö Tatjana Heinonen.

– Olemme mielellämme mukana SPR:n teemaviikoilla ja –päivillä. Pyrimme joka vuosi saamaan erilaista ohjelmaa ja yritämme saada myös asiakkaat osallistumaan. SPR:n toiminnan näkyminen on tietysti tärkeää.

Heinonen kertoo, että tänä vuonna myymälän monitorissa pyörii Asennetalkoot -lyhytelokuva ja asiakkailla on mahdollisuus pelata tietokoneella Rasismivisaa.

– Olemme myös ripustaneet seinälle jo aiemmin tehdyn valkoisen lakanan, johon on kirjoitettu eri kielillä positiivisia iskulauseita.

Tapahtumapäivänä aamupäivän ohjelmasta vastasivat kaksikielisen Itä-Suomen koulun 5.–7. luokan oppilaat. Outi Marttisen johdolla ja Keijo Marttisen säestämänä laulettiin niin suomeksi kuin venäjäksi.

– Kivaa! Ei jännittänyt yhtään, hauskempaa kuin normaali koulupäivä, oppilaat kommentoivat keikkaansa.

Lappeenrannassa kolmisen vuotta miehensä kanssa asunut ja rakennusalalla työskentelevä Smitha Mysore Shivaswamy toi puolestaan tuulahduksen intialaista kulttuuria ja teetä Kontin iltapäivään. Rouvan harrastuksiin kuuluu korujen ja painokankaiden suunnittelu sekä toteutus perinteisin menetelmin.

Monikulttuurisuus tuo haasteita

Monikulttuurisella työpaikalla, jonka asiakaskunnasta yli neljännes on ulkomaalaisia, jokainen päivä on rasisminvastainen päivä.

Ulkomaalaisista asiakkaista suurin osa on venäläisiä, mutta oman lisänsä kansaväliseen asiakaskuntaan tuovat Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Saimaan ammattioppilaitos. Myös Kontin oma noin 50 työntekijän yhteisö koostuu useasta kansallisuudesta.

Kontti-päällikkö Tatjana Heinonen muutti Suomeen vuonna 1998 ja tietää omakohtaisesti, millaista on elää vieraassa kulttuurissa. Kun Lappeenrantaan perustettiin Kontti vuonna 2006, Venäjällä ekonomiksi opiskellut Tatjana haki tuolloin myymälänhoitajaksi ja tuli valituksi.

– Jokaisessa kulttuurissa on omia hyviä piirteitä. Koska henkilökuntamme koostuu monesta eri kulttuurista, pyrimme tasapuolisuuteen kaikkia kohtaan. Suomalaiset ottavat ainakin meillä ulkomaalaiset työkaverit hyvin vastaan. Joskus tosin tulee erimielisyyksiä, kun asioita tehdään ja ymmärretään eri tavoin.

Heinosen mielestä monikulttuurisessa ympäristössä voi poimia ihmisiltä erilaisia hyviä ominaisuuksia kuten iloisuutta ja ahkeruutta. Henkilökunnan tavoitteita pitää myös tukea.

– Esimerkiksi meillä työskennellyt marokkolainen ranskankielen opettaja aloitti silittäjänä, mutta hänen haaveenaan oli päästä töihin kassalle ja sinne hän pääsikin. Oma linjani Kontti-päällikkönä on olla oma itseni ja pitää yllä hyvää mieltä, hymyä ja positiivista asennetta.

Teksti: Juha Pietiläinen