Punainen Risti herättää keskustelua järjestöjen roolista SuomiAreenassa

Tatu Blomqvist
Paneelikeskustelu järjestetään Porin kaupungintalon pihalla kello 14.00. Kuva on Punaisen Ristin tapahtumasta SuomiAreenassa vuodelta 2013.
Kuvaaja: Tatu Blomqvist

Punainen Risti järjestää Porissa SuomiAreenassa 13.7.2015 paneelikeskustelun teemalla ”Huolehtiiko kolmas sektori hyvinvoinnistamme?”.

Paneelikeskustelussa pohditaan, mikä on järjestöjen rooli yhteiskunnan hyvinvoinnin vahvistamisessa. Perinteisen ajatusmallin mukaan hyvinvointiyhteiskunta on vastannut peruspalvelujen järjestämisestä ja järjestöt ovat täydentäneet viranomaisten työtä. Kuitenkin jo tällä hetkellä järjestöt ja niiden vapaaehtoiset käytännössä tuottavat osan palveluista.

Paneelikeskustelun tarkoituksena on herättää keskustelua siitä, kenellä on vastuu ja kiinnostusta auttaa vaikeimmassa asemassa olevia ihmisiä. Kun säästetään, jäävätkö järjestöjen autettaviksi kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat?

Paneeliin osallistuvat:

  • Pentti Arajärvi, professori
  • Maria Ohisalo, köyhyystutkija, varapj., vihr.
  • Tarja Filatov, kansanedustaja, sd.
  • Timo Aro, kehittämispäällikkö, Porin kaupunki
  • Tiina Saarela, asiantuntija, Kirkkohallitus

Keskustelua johtaa Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula. Paneelikeskustelu järjestetään Porin kaupungintalon pihalla kello 14.00.