Pakolaisten auttaminen on inhimillisyyttä

Jarkko Mikkonen
Jarkko Mikkonen
Jarkko Mikkonen
Jarkko Mikkonen
Jarkko Mikkonen
Jarkko Mikkonen
Jarkko Mikkonen

Eurooppaan on tänä vuonna saapunut yli miljoona turvapaikanhakijaa. Punainen Risti auttaa sotaa ja vainoja pakenevia ihmisiä, koska se on inhimillistä. Kävimme Kreikassa ja Kroatiassa.

Vankkarakenteinen pelastustyöntekijä Dimitrios Katirtzis seisoo Lesboksen saaren pohjoisrannalla ja tuijottaa isoilla kiikareilla merelle. Vastarannalla, viiden kilometrin päässä, näkyy Turkin rannikko.
 
Pienen Imbatin kylän rakennukset näkyvät etäisesti. Isoja kaupunkeja ei rannalla ole. Muutaman kymmenen kilometrin päässä pohjoisessa on Babakalen kylä ja idempänä pieni Assos.
 
Dimitrios laskee. ”Kymmenen, yksitoista, kaksitoista…”. Hän löytää mereltä kolmetoista kumivenettä, jotka lähestyvät juuri nyt Lesbosta. Ilman kiikaria en itse vielä erota merellä mitään, mutta vajaan tunnin päästä näen pieniä oransseja pisteitä keikkumassa salmen aalloilla.
 

Vapaaehtoiset rantavedessä

Tänään itäisellä Egeanmerellä ei myrskyä, mutta silti raskas lasti ja liian pieni perämoottori eivät oikein pärjää tuulelle. Kumiveneet eivät tottele kunnolla ohjausta ja on vaikea arvata, mihin kohtaan rantaa ne saapuvat.
 
Kun veneet tulevat lähemmäksi, niistä erottaa 50–60 ihmistä. Naisia, lapsia, miehiä, vanhuksia, joilla kaikilla on päällään oranssi pelastusliivi.
 
Osa veneistä kulkeutuu tuulen mukana lähellä olevan Skala Sikamineasin kalastajakylän ohi. Sillä osalla rannikkoa ei nyt ole kukaan auttamassa. Osa ajautuu pohjoisemmaksi kohti Efthaloun kylää.
 
Neljä venettä saa luovittua itsensä kohti Dimitriosta, joka nyt jo vyötäröönsä asti meressä seisoen viittilöi kumiveneitä rantautumaan kiviselle rannalle.
 
Dimitrioksen kanssa rannalla ja vedessä on Kreikan Punaisen Ristin kuuden hengen pelastustiimi sekä kolmisenkymmentä vapaaehtoista pelastajaa eri puolilta Eurooppaa. Samanlaisia ryhmiä on pitkin rannikkoa puolenkymmentä.
 

Nälkä, jano ja hypotermia

Ensimmäinen vene iskeytyy rantaan. Auttajat koettavat estää veneen painumisen tuulessa rantakiville. Turkista aamuhämärissä merelle työnnetyt ihmiset vilkuttavat ja huutavat riemusta, osa itkee. Tilanne on kaoottinen. Kaikki pyrkivät samaan aikaan seisomaan ja pois veneestä.
 
Pelastajat koettavat huutamalla rauhoittaa ihmisiä, etteivät pikkulapset putoaisi mereen ja ettei koko kumivene kaatuisi. Kesän aikana näin tapahtui liian usein ja jo melkein rantaan päässeitä ihmisiä hukkui kaaoksessa rantaveteen.
 
Kuudenkymmenen ihmisen rantautuminen sujuu muutamassa minuutissa. Lapset itkevät, kun äiti tai isä on kadonnut silmistä. Punaisen Ristin Stephania Kopsacheili rauhoittelee yhtä itkevää lasta ja koettaa löytää tämän äitiä ruuhkasta.
 
Samaan aikaan muut pelastajat kantavat kumiveneestä tajutonta miestä. Hypotermia ja ehkä myös jännitys ovat aiheuttaneet sen, että nuori mies on pyörtynyt veneen pohjalle. Näyttää siltä, että joka kerta kumiveneessä on joitakin, jotka tarvitsevat lääkäriä ja apua. Useimmiten kyse on hypotermiasta.
 
Vaatteet ovat kastuneet merellä ja ihmisten ruumiinlämpö on laskenut. Mutta on paljon myös sellaisia, joilta nilkka tai polvi on nyrjähtänyt tai jotka eivät ole moneen päivään saaneet kunnon ruokaa.
 

Jopa 25 000 ihmistä viikossa

Kaoottinen kansanvaellus Kreikan saarille, etenkin Lesbokselle ja Kosille on jatkunut alkukesästä lähtien. Turkin rannikolta on päivittäin lähtenyt liikkeelle kymmeniä salakuljettajien järjestämiä veneitä, joinakin kuukausina jopa satoja.
 
Aluksi ne olivat vanhoja ja huonokuntoisia kalastusveneitä. Syksyllä salmen yli on tullut harmaita ja mustia 50–70 hengen kumiveneitä, jotka on ilmeisesti valmistettu tätä tarkoitusta varten.
 
Ponttonit ovat tukevaa muovia. Pohjalla on vaneriset tukirakenteet ja takana paksu perälauta, johon kiinnitetään 10–20 hevosvoiman perämoottori.
 
Pari viikkoa sitten Lesbokselle rantautui viikon aikana 25 000 ihmistä; Suomeen on tullut 30 000 koko vuoden aikana.
 
Aluksi valtaosa tulijoista oli syyrialaisia ja irakilaisia. Nyt enemmistö on Afganistanista. Osa heistä on kulkenut tai kuljetettu Turkin rannikolle reilussa viikossa.
 

Saarille ei voi jäädä

Kesän jälkeen pelastajia on tullut Lesbokselle lisää. Heitä on Hollannista, Tanskasta, Espanjasta, Ranskasta, Saksasta. Kreikan Punaisen Ristin kaksi kuusihenkistä pelastusryhmää on nyt myös aina paikalla – toinen etelässä ja toinen täällä pohjoisessa.
 
Vapaaehtoiset pelastajat viipyvät saarella kaksi viikkoa ja sitten saapuvat uudet vapaaehtoiset.
 
Lesboksen pohjoisosan kylät ovat vaatimattomia. Rantaan saapuneet kävelevät kivisten vuohi- ja lammaslaidunten ohi. Kaikesta näkee, että paikallisten toimeentulo syrjäisillä seuduilla on kovan työn takana.
 
Asunnot ovat vaatimattomia vanhoja kivihökkeleitä. Siksi on mahdotonta ajatella, että kymmenettuhannet ihmiset asettuisivat asumaan näille karuille rinteille.
 
Rantaan asti selvinneet ihmiset ohjataan YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n leirille rekisteröitäviksi. Leiriltä heidät kuljetetaan linja-autoilla saaren eteläosan pääkaupunkiin eli Mytilineen. Sieltä tulijat jatkavat autolautoilla Ateenan Piraeukseen tai joskus Thessalonikiin. Lauttoja lähtee aamulla ja illalla.
 

Kreikasta Balkanin reitille

Kreikan viranomaiset lähettävät tulijat nopeassa tahdissa kohti pohjoista, niin sanotulle Balkanin reitille. Ateenasta linja-autot rahtaavat ihmiset Idomeniin, Makedonian rajalle.
 
Rajan yli pohjoiseen pääsevät vain syyrialaiset, irakilaiset ja afganistanilaiset. Muut Eurooppaan pyrkivät eivät pääse eteenpäin. Viikkojen aikana rajalle on jumiutunut jo kohta 5 000 ihmistä Afrikan maista, Aasiasta ja Väli-Amerikasta.
 
Tunteet ovat jo kuumentuneet ja mielenosoituksia pakolaisten ja poliisien välillä on lähes päivittäin.
 
Joku koettaa hiljaisempaakin mielenosoitusta. Puolentusinaa iranilaista ompeli huulensa yhteen tukevalla langalla. Kolme heistä joutui nopeasti sairaalaan, kun huulet tulehtuivat pahasti.
 

Junasta junaan kohti pohjoista

Kreikan puolelta valtaosa pakolaisista siis päästetään eteenpäin. Makedonian puolella ihmiset lastataan junaan, joka vie heidät Serbian rajalle. Siellä ihmiset kävelevät rajan yli uuteen junaan, joka vie heidät Kroatiaan, sieltä kohta Sloveniaan, Itävaltaan ja Saksaan.
 
Eri maiden junat kiitävät Balkanin läpi parhaimmillaan muutamassa tunnissa, vaikka juna vaihtuu joka rajalla ja ihmisiä kävelytetään rekisteröintiin ja takaisin.
 
Esimerkiksi Kroatian Slabonski Brodissa yhden junalastillisen – siis 6 000 ihmisen rekisteröinti – vie kolme tuntia. Junia puskee läpi maiden kolmen-neljän junan päivävauhtia eli 20 000 – 25 000 ihmistä matkaa kohti pohjoista.
 
Punainen Risti auttaa läpikulkumaiden viranomaisia huolehtimaan pakolaisista. Esimerkiksi Kroatiassa leirillä on yli 300 Punaisen Ristin työntekijää ja vapaaehtoista. 
 
Punainen Risti jakaa matkan varrella ihmisille vaatteita, lounaspaketteja ja tarjoaa perusensiapua. Valtavasta ihmisvirrasta johtuen melkein joka päivä joku eksyy omaisistaan, ja Punainen Risti koettaa yhdistää eksyneet ja huolestuneet perheet.
 

Surrealistinen maailma

Tämä ennen kokematon kansanvaellus vetää hiljaiseksi. Jututin matkan varrella kymmeniä ihmisiä. Joukossa oli kauhistuttavia tapahtumia ja kidutuksia kokeneita. Joukossa oli hyvää englantia puhuvia professoreita, lääkäreitä, opiskelijoita mutta myös tavallisia luku- ja kirjoitustaidottomia työläisiä.
 
Kuulin koskettavia tarinoita siitä, miten julma maailma voi joskus ihmisille olla – ensin kotimaassa sodan keskellä ja sitten pakomatkalla ihmissalakuljettajien kynsissä.
 
Mutta kuulin myös onnellisia tarinoita. Miten veli kohtasi yllättäen veljensä Kroatian rajalla, miten läheisensä kadottaneet löysivät eksyneet Punaisen Ristin avulla. Kuulin kymmeniä Punaisen Ristin vapaaehtoisten kertomuksia, miten kipeästi turvapaikanhakijat ovat avun tarpeessa.
 
Itsekin vielä sotavuosista toipuvat entisen Jugoslavian alueen ihmiset eivät tuominneet näitä turvallisempaa elämää etsiviä ihmisiä.
 
Jokaisella oli oma, rehellinen ja hyväksyttävä tarinansa siitä, miksi on lähtenyt liikkeelle. Suurin osa pakeni sodan kauhuja ja vainoja, mutta joku oli myös etsimässä työttömyyden ja köyhyyden sijaan ihmisarvoisempaa elämää. 
 
Ja miksei ihminen saisi etsiä maailmaa, jossa voi kasvattaa lapsensa turvallisessa ympäristössä, ja jossa työpaikka riittää perheen elättämiseen?
 
Pakolaisvirta ei näytä ehtyvän. Tilanne huolestuttaa avustusjärjestöjä. Talvi on tulossa ja olot matkan varrella ovat paikoin surkeita. Esimerkiksi Pohjois-Kreikan Idomeni on hyvin tilapäinen leiri. Siellä sataa talvella lunta ja lämpötila laskee alle nollan.
 
Majoitusolot kuraisella pellolla ovat huolestuttavia. Vähitellen rajanylityspaikalle kasvaneella leirillä ei ole kunnollista ruokahuoltoa eikä terveydenhuoltokaan riitä tuhansille ankeissa oloissa oleville.
 
 
Hannu-Pekka Laiho
Kansainvälinen avustustyöntekijä
Kirjoittaja vieraili valokuvaaja Jarkko Mikkosen kanssa joulukuussa Lesboksella, manner-Kreikassa, Kroatiassa ja Saksassa.