Kuka päättää, ketä Punainen Risti auttaa Suomessa?

Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti
Evakuointiharjoitus Turussa 2014.
Kuvaaja: Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti

Yksi saa apua, toinen kokee jäävänsä ilman. Punaisen Ristin yleiskokous järjestetään 10.–11. kesäkuuta, ja silloin linjataan auttamistyön painotuksia seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Mikä on yleiskokouksen rooli kotimaan avun määrittämisessä? Entä yksittäisen vapaaehtoisen?

Kun Virkkalan terveysasema sulki ovensa syksyllä 2016, Suomen Punaisen Ristin Etelä-Lohjan osastossa oltiin valppaina. Sulkemista ei tietenkään toivonut kukaan, mutta kun niin kerran kävi, ryhtyivät kotimaan avun yhteyshenkilö Miia Malmén sekä osaston muut vapaaehtoiset miettimään, mitä tilanteesta seuraisi ja mitä he voisivat tehdä. 
 
– Pienituloisille eläkeläisille on hankalaa ja kallista lähteä bussilla Lohjan keskustaan terveysasemalle esimerkiksi mittauttamaan verenpaineensa. Oli selvää, että Punaisen Ristin terveyspisteelle on kova kysyntä, kertoo Malmén, joka ryhtyi Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi jo 25 vuotta sitten. 
 
Terveyspisteissä vapaaehtoiset terveysalan ammattilaiset muun muassa mittaavat verenpaineen ja antavat neuvoja ja henkistä tukea sitä tarvitseville. Nyt terveyspiste kuuluu 130 vapaaehtoisesta koostuvan Etelä-Lohjan osaston perustoimintaan. 
 
– Kun huomaamme jonkin tarpeen alueellamme, ryhdymme toimeen. Saatamme kokeilla jotakin auttamismuotoa ensin pienimuotoisesti, ja myöhemmin toiminta voi vakiintua. Meidän osastomme kasvaa jatkuvasti; koko ajan käynnistelemme uutta toimintaa. Jokainen osaa auttaa jotenkin, Malmén sanoo.
 
Esimerkiksi tapaninpäivänä järjestetty glögi- ja lautapeli-ilta oli niin suosittu, että vapaamuotoisia lautapeli-iltoja alettiin järjestää säännöllisesti. 
 
– Ne ovat hyvä tapa tuoda myös muualta Suomeen muuttaneet osaksi yhteisöä. Kun ei ole yhteistä kieltä, pelaaminen on mainio tapa tutustua ja olla yhdessä, Malmén jatkaa.
 
– Samalla rikotaan ennakkoluuloja puolin ja toisin. Se tekee hyvää koko alueelle. 
 

Sanoista tekoihin

Etelä-Lohjan osaston auttamistyö kuulostaa varsin omaehtoiselta ja mutkattomalta: vapaaehtoiset havainnoivat lähiympäristöä ja käynnistävät toimintaa havaintojensa mukaan. Juuri vapaaehtoisilla on paras ymmärrys omien alueidensa erityispiirteistä – he näkevät, kokevat ja kuulevat, millaista apua tarvitaan.
 
Suomessa on noin 500 Punaisen Ristin osastoa, ja eri alueiden tarpeet voivat olla hyvinkin erilaisia. Aivan mitä tahansa eivät osastot kuitenkaan voi tehdä, sillä järjestön ja sen vapaaehtoisten toimintaa ohjailee kolmen vuoden välein laadittava toimintalinjaus, jossa havaitut paikalliset tarpeet yhdistyvät Punaisen Ristin maailmanlaajuiseen strategiaan.
 
Toimintalinjaus vahvistetaan yleiskokouksessa. "Yleiskokous on Suomen Punaisen Ristin korkein päättävä elin, joka päättää järjestön toiminnan suunnasta ja valitsee korkeimmat luottamushenkilöt", sanotaan järjestön verkkosivuilla.
 
 
Yleiskokous on paikka, jossa ihmiset kokoontuvat päättämään, mitä seuraavaksi tehdään yhdessä
 
 
Valmistelut Helsingin Finlandia-talossa järjestettävää seuraavaa yleiskokousta varten ovat juuri nyt täydessä vauhdissa.
 
Jossakin Punaisen Ristin käytännön auttamisen – siis vaikkapa elvytyksen tai yksinäisen ikäihmisen kanssa kahvittelun – taustalla vaikuttavat nämä kovin virallisilta ja hieman kankeiltakin kuulostavat sanat: yleiskokous ja toimintalinjaus.
 
Kyseessä on kuitenkin melko yksinkertainen asia. Punaisen Ristin järjestöjohtaja Marita Salo selittää:
 
– Yleiskokous on paikka, jossa ihmiset kokoontuvat päättämään, mitä seuraavaksi tehdään yhdessä. 
 
Kuin taloyhtiön kokous, toisin sanoen?
 
– Yleiskokouksessa on samat piirteet kuin minkä tahansa yhdistyksen kokouksessa. Kaikki yhdistyksethän toimivat ainakin aluksi niin, että pieni porukka kokoontuu yhteen päättämään mitä aikoo tehdä. Meidän järjestömme on niin suuri, että päätöksenteko on edustuksellista. Emme tietenkään saa 80 000 ihmistä yhteen paikkaan päättämään ketä ja miten autetaan. 
 
Neljä vuotta järjestöjohtajana toiminut Salo myöntää, että välillä tämä perusajatus hieman karkaa. Mutta yhteisen suunnan löytämisestä on kyse kesäkuussa, kun yli tuhat Punaisen Ristin jäsentä sekä vapaaehtoisten edustajat kokoontuvat valitsemaan järjestölle luottamushenkilöt ja hyväksymään toiminnan linjat eli sen, mikä seuraavan kolmen vuoden aikana on kaikkein tärkeintä. 
 

Arkiset havainnot tärkeimpiä

Ennen yleiskokousta ja siellä vahvistettavia linjauksia on kuitenkin oltava jotakin, mistä päätetään. Onhan päätettävien asioiden – mitä painotetaan, ketä autetaan, miten vaikutetaan – täytynyt pöydälle jostakin ilmaantua.
 
Mistä siis esimerkiksi toimintalinjausehdotukseen 2018–2020 kirjatut kotimaan apuun liittyvät seikat kuten valmiuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen ovat peräisin?
 
Punaisella Ristillä on ensinnäkin ainutlaatuinen lakiin kirjattu tehtävä auttaa. Suomessa tehtävään auttamistyöhön vaikuttaa lisäksi suomalaisen yhteiskunnan tila. 
 
 
Vapaaehtoinen auttaminen itsessään muuttaa yhteiskuntaa
 
 
Uudessa toimintalinjausehdotuksessa sanotaan tämänhetkisestä tilanteesta muun muassa näin: "Suomessa koko yhteiskuntarakenne on muutoksessa. (...) Julkisten palvelujen tarjoaminen tasa-arvoisesti kaikkialla vaikeutuu. Muutokset haastavat hyvinvointiyhteiskunnan kyvyn huolehtia kaikista ihmisistä, heidän taustaansa ja asuinpaikkaansa katsomatta."
 
Toisaalta vapaaehtoinen auttaminen itsessään muuttaa yhteiskuntaa. Kaikkea ei toki voi tehdä vapaaehtoisvoimin, mutta vapaaehtoisilla on arjessa suora vaikutus siihen, kuinka moni hädässä oleva saa apua. Virkkalan terveysaseman sulkeminen ja Etelä-Lohjalle vapaaehtoisvoimin pystytetty terveyspiste ovat tästä käytännön esimerkki.
 
Järjestön ulkopuolelta tulevien tarpeiden lisäksi auttamisen painotukset määrittyvät sisältä käsin. Ennen yleiskokousta on järjestetty ympäri Suomea tilaisuuksia, joissa sekä vapaaehtoiset että jäsenet ovat päässeet kertomaan, millaisia avuntarpeita omalla alueella esiintyy.
 
Osa asioista oli hyvin paikallisia, ja osa, esimerkiksi yksinäisyys, nousi esiin kaikkialla Suomessa. Siksi yhteisöllisyys on vahvasti esillä uudessa linjauksessa.
 
– Punainen Risti on juuri niin vahva kuin kykymme käyttää vapaaehtoistemme osaamista, havaintokykyä, ja toisaalta myös toimintaa. Toimintalinjauksessa globaali strategiamme ja lakiin kirjattu tehtävämme yhdistyy konkreettisesti näihin paikallisiin havaintoihin, Salo sanoo. 
 
– Emme tiedä, mitä seuraavan kolmen vuoden aikana tulee tapahtumaan, mutta jonkinlainen ymmärrys meillä on oltava siitä, millaisessa maailmassa elämme. Juuri vapaaehtoiset lisäävät tätä ymmärrystä. Emme missään tapauksessa voi luottaa ainoastaan tieteellisiin tutkimuksiin. Tarvitsemme arkisia havaintoja. 
 

Miksi kaikki eivät saa Punaiselta Ristiltä apua?

Suomen Punaista Ristiä kritisoidaan toisinaan siitä, että osa hankalassa tilanteessa olevista suomalaisista jää vaille apua, vaikka toimintalinjauksessa ja puheissa luvataan auttaa heikoimmassa asemassa olevia. 
 
Miksi esimerkiksi asunnottomia, vakavasti masentuneita tai päihdeongelmaisia ei kaikissa tilanteissa voida auttaa? Ongelmathan ovat tiedossa kaikkialla Suomessa. 
 
– Tämä nousee meillä jatkuvasti keskusteluun ja puntaroimme tätä paljon, Salo myöntää. 
 
– Me arvioimme useammasta kulmasta, milloin toimimme ja minkä tyyppistä toimintaa käynnistämme. Tiedostamme kyllä, että on monenlaisia akuutteja avuntarpeita. Mutta meidän pitää ensinnäkin miettiä, sopiiko kyseinen asia juuri meidän toimenkuvaamme, ja toiseksi pitää muistaa, että Punaisen Ristin apu perustuu nimenomaan vapaaehtoisuuteen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että auttamisen on oltava myös vapaaehtoiselle mielekästä ja vastattava hänen omiin tarpeisiinsa.  
 
Vapaaehtoinen Miia Malmén on samaa mieltä: 
 
– Esimerkiksi ystävätoiminnassa on tärkeää, että vapaaehtoinen todella löytää sopivan ystävän ja kokee toiminnan mielekkääksi. Muutenhan hän ei sitä vapaaehtoisesti jaksa tehdä. 
 
Kriisityöntekijän koulutuksen saaneen Malménin mielestä esimerkiksi henkinen tuki on "siinä rajoilla", voiko sitä kuka tahansa vapaaehtoinen tehdä. 
 
– On paljon ihmisiä jotka haluavat mukaan, mutta henkisen tuen tehtävissä on tärkeää varmistaa, että asiat ovat omassa elämässä kunnossa, ja etteivät tehtävät tule liian lähelle auttajan omaa elämää. Ettei vain tehtäisi vahinkoa vapaaehtoiselle itselleen tai avun saajalle. Meillä on kuitenkin tietty vastuu sekä vapaaehtoisista että avunsaajista. 
 
Punaisen Ristin on siis pohdittava, millaisissa asioissa se voi tehdä parhaansa ja mitkä asiat taas kuuluvat jollekin toiselle taholle. Täytyy muistaa sekin, että olemassa olevilla auttamismuodoilla autetaan vaikkapa asunnottomia jo nyt: esimerkiksi ruokajakelut ja terveyspisteet ovat avoimia kaikille.
 
 
Punaisen Ristin on siis pohdittava, millaisissa asioissa se voi tehdä parhaansa
 
 
Toki vaikeimmassa tilanteessa olevia halutaan auttaa, ja Salon mukaan toimintamuodot ovat muokkautumassa siihen suuntaan. 
 
– Punainen Risti on lähtenyt Suomessa mukaan esimerkiksi EU:n ruoanjakeluun. Siinä on helppo löytää auttamisen muotoja, jotka sopivat vapaaehtoisesti tehtäviksi. Ruoanjakelun lisäksi näissä tilaisuuksissa tavoitetaan ne ihmiset, jotka voivat tarvita muutakin Punaisen Ristin tukea, Salo sanoo. 
 
Malmén kertoo, mitä heidän osastossaan on tehty ruoanjakelun helpottamiseksi:
 
– Huomasimme, että tietyt tuotteet oli nostettu pois ruokakassista. Tajusimme nopeasti, että monet muualta Suomeen tulleet eivät tienneet mitä tuotteilla piti tehdä. Niinpä yhdistimme voimamme Marttojen kanssa: pidämme yhdessä teemapäivän, jossa näitä ruoka-aineita valmistetaan yhdessä maahan muuttaneiden kanssa. 
 
Vapaaehtoisuus on paljolti tämänkaltaista oma-aloitteisuutta. Se tapahtuu tietyissä kehyksissä, mutta kehysten sisällä auttamista voi muokata mahdollisimman tehokkaaksi juuri omalla paikkakunnalla. 
 
– Mutta sitten kun puhutaan vaikka asunnottomuudesta, täytyy tarkkaan puntaroida, missä roolissa juuri me voimme apua antaa, muistuttaa Marita Salo. 
 
– Tukemme Suomessa perustuu yhä enemmän vapaaehtoisuuteen. Jos tehtävään tarvitaan ammatillisia erityistaitoja, täytyy miettiä tarkkaan, miten se järjestetään.
 

Yhdessä vahvemmaksi yhteisöksi

"Päätavoite 2: Vahvan yhteisöllisyyden rakentaminen sekä hyvinvoinnin ja turvallisen elämän vahvistaminen. Vahvistamme arjen turvallisuutta ja pärjääviä yhteisöjä. Haluamme, että ihmisten aktiivisuus lähiyhteisössä kasvaa ja tunne omaan lähiyhteisöön kuulumisesta ja vaikuttamisesta voimistuu." – Ehdotus toimintalinjaukseksi 2018–2020.
 
Mitä toimintalinjausehdotuksen sanat sitten osaston arjessa voivat tarkoittaa? Miia Malmén kertoo, että Etelä-Lohjan osaston tämän vuoden toimintaan kuuluu muun muassa käsityökahvila, ystäväretki Haltiaan ja ikäihmisten kynsien lakkaamista 10–12-vuotiaiden tyttöjen toimesta.
 
Helppoa yhdessäoloa yli sukupolvirajojen, ilman sen kummempia paineita. Sellaisesta on hyviä kokemuksia, ja sen vuoksi se näkyy myös uudessa toimintalinjausehdotuksessa.
 
– Käsityökahvilan olemme käynnistäneet ihan vain kyselemällä Facebook-sivullamme käyttämättömäksi jääneitä kutomapuikkoja ja lankoja. Kahvilassa eläkeläiset saavat mielekästä tekemistä ja samalla he auttavat muita. Tuotteita jaetaan muun muassa sosiaalitoimen kautta. Eräs tulipalon uhri tässä taannoin kiitteli, kuinka hienoa oli, että sai kuivat sukat jalkaan hädän hetkellä. Tämä on niin konkreettista apua kuin olla ja voi, Malmén sanoo.
 
Toimintalinjauksessa mainittua yhteisöllisyyttä vahvistamalla voidaan ehkäistä monia vakavampia ongelmia. 
 
– Yhteisöllisyys on huomaamista ja sitä, että ihmiset huomaavat kuuluvansa johonkin. Se vahvistaa ihmisten kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia sekä ihmisten kykyä toimia yksin ja yhdessä yllättävissä tilanteissa, sanoo järjestöjohtaja Salo. 
 
Yhteisöllisyyden vahvistaminen ja yksinäisyyden lievittäminen voivat siis tarkoittaa muutakin kuin varsinaista ystävätoimintaa. Moni tulee toisaalta mukaan juuri ystävätoimintaan, eikä pian edes muista olevansa Punaisen Ristin vapaaehtoinen. Ystävistä tulee "oikeita" ystäviä ja auttamisesta osa arkea. 
 
 
Toimintalinjaus ohjaa toimintaa, joka vaikuttaa suomalaiseen arkeen
 
 
Myös Malménilla on kokemuksia juuri yksinäisyyden lievittämisestä:
 
– Kipinä lähteä mukaan Punaisen Ristin toimintaan tuli juuri yksinäisyyden huomaamisesta 1990-luvulla. Ensimmäinen ystäväni oli nainen, josta tuli vähän niin kuin oma mummoni. Olin hänen kanssaan useamman vuoden – myös viimeisellä hetkellä.
 
– Käyn edelleen säännöllisesti viemässä kynttilöitä hänen haudalleen. Hänen toisella puolella Suomea asuva poikansa on tähän päivään asti arvostanut tätä todella paljon. Hän lähettää aina joulukortin, mikä puolestaan ilahduttaa minua suuresti, Malmén sanoo.  
 
Punaisen Ristin avussa taitaakin olla ennen kaikkea kyse asenteesta. Marita Salo painottaa, että kun on yleisesti asennoitunut auttamaan, on valmiina auttamaan arjessa – "myös ilman Punaisen Ristin liiviä".
 
– Vapaaehtoisuus on kykyä havaita itse tiettyjä tilanteita. Se ei ole vain ohjeiden ja käskyjen noudattamista, Salo sanoo. 
 
Kun asenne on avoin, on valmiina tiukankin paikan tullen. Vuoden 2015 syksyllä, kun Suomeen tuli poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita, olivat vapaaehtoiset äärimmäisen oma-aloitteisia.
 
Salo kertoo, että Tampereella vapaaehtoiset olivat joka yö juna-asemalla vastassa antamalla ensihuoltoa tulijoille, jotka eivät tienneet missä ovat ja minne mennä.
 
Esimerkiksi tätä tilannetta ei tietenkään ollut sellaisenaan toimintalinjaukseen kirjattu. Uudessa toimintalinjauksessa sen sijaan on näistä kokemuksista ammennettua pohdintaa siitä, mihin kaikkeen järjestö on valmiina. 
 

Vuorovaikutteinen kehä

Yleiskokousta, toimintalinjausta ja arkista auttamista voikin ajatella eräänlaisena kehänä. Se, mitä toimintalinjauksessa lukee ja mitä yleiskokouksessa hyväksytään, on paikallisista havainnoista rakentuva kuva siitä, millainen Suomi on ja mitä tulisi tehdä.
 
Toisaalta toimintalinjaus myös vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuuden Suomi on ja kuka saa Punaisen Ristin apua. Linjaus ohjaa toimintaa, joka vaikuttaa suomalaiseen arkeen ja josta sitten taas saadaan havaintoja uuteen toimintalinjaukseen. Ja niin edelleen.
 
Marita Salo painottaa, että pelkkä yleiskokous ja toimintalinjaus antavat kuitenkin suppean kuvan siitä, miten vapaaehtoisten arvokasta tietoa käytetään. 
 
– Yleiskokous on muodollinen päätöksenteon paikka. Mutta näitä "syötteitä" tulee pitkin matkaa. Ennen viime ystävänpäivää kartoitimme esimerkiksi vapaaehtoisten näkemyksiä yksinäisyydestä kyselyn avulla. Toivomme, että meillä olisi jatkossa vieläkin parempia keinoja hyödyntää vapaaehtoisten havaintoja ja paikallista tietoa ihan koko ajan. Olemme jopa miettineet, voisiko lähiympäristön havainnointi ja tarkkailu olla yksi vapaaehtoisuuden muoto, Salo paljastaa. 
 
Tieto on valtaa, ja eniten tietoa suomalaisten avuntarpeista on heillä, jotka auttavat: esimerkiksi vapaaehtoisilla, jotka käynnistävät terveyspisteen tai lautapeli-illan kun huomaavat niitä tarvittavan.
 
Teksti: Henna Raatikainen
 
Linkkejä:
 

Kampanjat