Monta vuosikymmentä vapaaehtoistyötä – ”Se maailma sieppasi täysillä mukaansa”

Kimmo Holopainen / Suomen Punainen Risti
Kimmo Holopainen / Suomen Punainen Risti
Kimmo Holopainen / Suomen Punainen Risti

Yksi sai vapaaehtoistyöstä tavan oppia muilta, toinen löysi puolison. Kolmannelle sotakirurgiasta tuli elämäntehtävä. Pitkän linjan vapaaehtoiset ja avustustyöntekijä kertovat, mikä heitä on innostanut vuosikymmenestä toiseen.

Punainen Risti jakoi ansioituneille vapaaehtoisille ja avustustyöntekijöille yhteensä 84 ansiomitalia yleiskokouksessaan Finlandia-talolla lauantaina 10.6. Mitalit on myöntänyt tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Ansiomitaleja myönnettiin yhteensä 312 kappaletta. Hopeisen mitalin voi saada, kun on toiminut aktiivisesti vapaaehtoisena 20 vuotta, ja kultaisen, kun vuosia on takana 30.

Nyt kolme palkittua kertoo tarinansa.

”Punainen Risti antoi rakkaan harrastuksen ja puolison”
 

Taina Äijäläinen, Ristiinan osasto

Miten lähdit mukaan Punaisen Ristin toimintaan?

Perheeni muutti 1970-luvun alkupuolella Oulunsaloon. Uudet kaverini naapurissa harrastivat Punaisen Ristin toimintaa, ja pian he houkuttelivat myös minut mukaan. Olin silloin 13-vuotias.

Ensiaputoiminta vei mukanaan, suoritin EA3-kurssinkin jo rippikouluikäisenä. Oulunsalon osasto otti meidät nuoret tosi lämpimästi vastaan. Kaikenikäiset toimivat yhdessä, ja nuoresta tuntui turvalliselta olla mukana.

Mikä on innostanut jatkamaan kaikki nämä vuodet?

Mukavat ihmiset ovat se, joka saa pysymään mukana. Punaisen Ristin vahvuus on myös se, että kaikenlaisiin elämäntilanteisiin löytyy sopivaa tekemistä. Jos haluaa pitää matalaa profiilia, voi olla kerääjänä. Jos intoa ja aikaa riittää, vaihtoehtoja on paljon.

Punainen Risti on antanut minulle paitsi rakkaan harrastuksen myös elämänkumppanin. Osallistuin vuonna 1984 ensiavun ryhmänjohtajakurssille Nynäsissä, ja samalla kurssilla oli myös tuleva mieheni.

Vuotta myöhemmin muutin hänen perässään Ristiinaan Etelä-Savoon. Uudessa kotikaupungissa tuntui luontevalta jatkaa Punaisessa Ristissä.

Kun ikää on tullut, järjestön luottamustoimet ovat ottaneet isomman roolin ensiaputoiminnan rinnalla. Jos pysyn hyvässä kunnossa, ystäväpalvelu kiinnostaisi vielä. Siitä minulla ei ole vielä kokemusta.

Punainen Risti on vahvistanut ajatustani siitä, että emme voi ajatella vain itseämme. Suomeen tulevia ihmisiä on kohdeltava hyvin.

Millaiset terveiset lähetät vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneelle nuorelle?

Rohkeasti mukaan vaan! Tekemisen ei tarvitse viedä kaikkea aikaa, jos niin ei halua. Kun moni tekee jotakin pientä, yhdessä siitä tulee suurta.

 

”Sotakirurgia sieppasi täysillä mukaansa”

Jorma Salmela, avustustyöntekijä, sotakirurgi

Miksi ryhdyit Punaisen Ristin avustustyöntekijäksi?

”Muutama vuosikymmen sitten työskentelin erikoistuvana kirurgina Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa. Hoidettavanani oli useita sotavammaisia, kuten käytännössä kaikilla ikäpolveni lääkäreillä eri keskussairaaloissa. Oli huonosti luutuneita murtumia, vaikeita verisuonivammoja ja pahoja arpia.

Jossakin vaiheessa keksin, että olisi ammatillisesti antoisaa päästä hoitamaan potilaita sota-alueelle.

Ensimmäinen komennukseni oli Pakistaniin vuonna 1982. Hoidimme Afganistanin sodan uhreja Punaisen Ristin sotasairaalassa Peshawarissa. Työtä oli valtavasti, mutta se sopi minulle.

Mikä on innostanut jatkamaan kaikki nämä vuodet?

Avustustyöntekijälle ensimmäinen keikka on se tärkein. Vasta tositilanteessa tietää, onko itsestä siihen. Selviänkö? Haluanko tätä?

Oma ensimmäinen keikkani Peshawarissa osoitti, että sotakirurgia ja avustustyö sopivat minulle. Se maailma sieppasi minut heti täysillä mukaansa.

Olen ollut noin 17 komennuksella, esimerkiksi Afganistanissa, Pakistanissa, Haitissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Viimeksi olin Jordaniassa 2014–2015.

Olen saanut unohtumattomia muistoja. Sotakirurgia palkitsee aivan omalla tavallaan.

Rankkojakin kokemuksia on. Minut on yritetty tappaa neljä kertaa. Usein olen pelännyt – niin tekee jokainen, jos oma henki on uhattuna. Olen onnellinen siitä, ettei muu kuin ikä ole vielä päässyt tekemään minussa tuhojaan.

Millaiset terveiset lähetät avustustyöstä kiinnostuneelle nuorelle?

Jotta avustustyöntekijäksi voi ryhtyä, pitää olla ammattitaitoa – kirurgin, sairaanhoitajan tai vaikka tiedottajan.

Tärkeää on pystyä hyväksymään omat tunteensa ja olla avoin muiden tunteille. Avustustyö on ryhmätyötä. Kovan paikan tullen tuemme toinen toisiamme.

Jos avustustyö kiinnostaa, ei muuta kuin tekemään töitä unelmansa saavuttamiseksi!

 

”Sen minkä teet vapaaehtoisesti, teet hyvin”

Leif Olin, Tammisaaren osasto
 

Miten lähdit aikanaan mukaan Punaisen Ristin toimintaan?

Täällä Tammisaaressa pidettiin ensiapukurssi. Sen kautta pääsin mukaan ensiapuryhmään ja myöhemmin Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun. Ja sillä tiellä ollaan yhä.

Mikä on innostanut jatkamaan kaikki nämä vuodet?

Kaiken perustana on mahdollisuus olla mukana auttamassa. Kun auttaa muita, siitä saa samalla paljon myös itselleen.

Kun olin mukana päivystyksissä, tapasin ihmisiä ja pääsin yhä syvemmälle auttamisen maailmaan.

Minua on motivoinut se, että olen oppinut tuntemaan muita Punaisen Ristin aktiiveja. Olen saanut tavata samanmielisiä ihmisiä ja saanut oppia heiltä.

Mieleeni on painunut muistoja ensiapupäivystyksistä Hangon Regatasta ja Kotkan Meripäiviltä 70–80-luvuilta. Autoimme Regatassa helsinkiläisnuoria, ja myöhemmin sattumalta samoja nuoria Meripäivillä.

Vapepan toiminnassa pysäyttäviä ovat olleet erityisesti sellaiset tilanteet, kun etsimme nuorta, joka aikoi tehdä pahaa itselleen. Silloin kyse ei ollut pelkästään etsinnästä vaan myös lähiomaisten tukemisesta. Sellaisia tapahtumia ei unohda.

Millaiset terveiset lähetät vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneelle nuorelle?

Tule mukaan, älä ujostele! Tee asioita, niin saat kokemuksia. Ole rohkea, mene kursseille ja tutustu toisiin Punaisen Ristin ihmisiin.

Koulutus on tärkeää. Parhaan koulutuksen kuitenkin saa, kun tapaa samanhenkisiä ihmisiä ja kuuntelee heidän kokemuksiaan.

Mottoni on: "Sen minkä teet vapaaehtoisesti, teet hyvin."

Kampanjat