Punainen Risti haluaa koululaiset ensiaputaitoisiksi

Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti
Kuvaaja: Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti

Jokainen peruskoululainen saa ensiapukoulutuksen. Tähän huimaan tavoitteeseen tähtää Suomen Punainen Risti seuraavina vuosina. Näin päätettiin järjestön yleiskokouksessa 11.6. Helsingissä.

Järjestön yli 400 äänivaltaista edustajaa olivat yksimielisiä ensiaputaitojen merkityksestä. Kuka tahansa meistä tarvitsee näitä taitoja kotona, koulussa, töissä, matkoilla, missä tahansa. Koulutus ohjaa myös ennakoimaan vaaroja ja havaitsemaan muutakin avuntarvetta.

Tänä vuonna Punainen Risti ja LähiTapiola kouluttavat 30 000 koululaista Sankarikoulutuksella. Lisäksi Punainen Risti haluaa laajentaa omaa yläkoulujen ensiapuopetustaan ensi vuonna.

Punaisen Ristin suunnitelmat linkittyvät koulujen opetussuunnitelmien tavoitteisiin aktiivisesta kansalaisesta. Koulussa opitaan elämää varten.

Aktiiviset kansalaiset saavat lisää muutakin tekemistä. Terveyspisteet ovat vapaaehtoisvoimin toimivia neuvontapisteitä. Tällä haavaa niitä on 80 ja niissä tavataan noin 10 000 ihmistä vuodessa. Tulevina vuosina niitä lisätään.

Myös ystävätoiminnan tarve kasvaa ja tarjonta monipuolistuu. Koulutetut vapaaehtoiset käyvät edelleen kodeissa, palvelutaloissa ja vastaanottokeskuksissa.

Verkossa toimiva ystävätoiminta saa jo tänä kesänä uusia ulottuvuuksia, kun Minecraft-peliin avataan oma serveri. Ystävätoiminnalla vähennetään yksinäisyyttä, jota jopa viidesosa Suomessa asuvista kokee.