Pakolaiskiintiö on Songan perheen ainoa toivo paremmasta elämästä

Kristiina Markkanen
Kongolaisen Songan perheen elämä pakolaisasutusalueella Ugandassa on lähes yhtä sietämätöntä kuin se oli kotona Kongon Demokraattisessa Tasavallassa. Siksi heidän pitäisi päästä kiintiöpakolaisiksi johonkin kolmanteen maahan.
Kuvaaja: Kristiina Markkanen

Syrjittyyn pygmiheimoon kuuluva kongolaisperhe odottaa Ugandassa tuhansien muiden kanssa, että heidät sijoitettaisiin kolmanteen maahan. Jono vetää hitaasti, vaikka aiempaa useammat maat ottavat kiintiöpakolaisia.

Mupepelo Songalla on ongelma: mies kertoo olevansa niin turhautunut, että hänen ihokarvansa ovat lakanneet kasvamasta ja hänen aiemmin ruskea ihonsa on muuttunut harmaaksi. Myös aurinkoa on liikaa.
 
Kongolainen, syrjittyihin pygmeihin kuuluva Songa on asunut Ugandassa, Nakivalen pakolaisasutusalueella jo 12 vuotta, mutta ei jaksaisi enää yhtään kauemmin. Songan perhe on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n uudelleensijoitusjonossa, koska syrjintä on seurannut heitä myös Ugandan puolelle ja elämä pakolaisalueella käynyt lähes sietämättömäksi.
 
Jono vetää hitaasti ja pelkona on, että Ugandasta paljon pakolaisia vastaanottava Yhdysvallat pienentää pakolaiskiintiötään rajusti. Yhdysvallat on ollut vuosikausien ajan maa, joka ottaa eniten uudelleensijoitettavia pakolaisia. Vuosittainen määrä on lähes 100 000, mutta nyt presidentti Donald Trump haluaa pudottaa sen 50 000:een.
 
Suomi on ottanut pakolaisia 1970-luvulta lähtien. Nykyinen pakolaiskiintiöjärjestelmä on ollut käytössä vuodesta 2001 ja kiintiön koko on 750 henkeä vuodessa. Vuosina 2014 ja 2015 kiintiötä korotettiin 300:lla syyrialaisten vaikean tilanteen vuoksi. 
 
Toiveissa on, että nyt kiintiötä nostettaisiin jälkeen. Rkp:n kansanedustaja, entinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on puhunut jopa 2500 pakolaisesta, sisäministeri Paula Risikko 300 hengen lisäyksestä.
 

Pygmiheimon jäseniä ei pidetä ihmisinä

 
Songa oli Nakivalen pakolaisasutusalueella aluksi oman pakolaisyhteisönsä johtaja, mutta eräänä aamuna hänen oveltaan löytyi nimettömänä kirjoitettu lappu.
 
Viestissä Songaa haukuttiin pygmiksi ja hänen käskettiin lähteä kylästä heti tai hänet tapettaisiin. Songa ilmoitti asiasta leirin johdolle. Hänet ja perhe sijoitettiin alueen toiseen kylään, mutta uhkailut ja erilainen kiusanteko ovat jatkuneet myös siellä.
 
Meillä oli palmuöljyplantaasi. Äidin talo oli ylempänä rinteessä ja yhtenä yönä rosvojoukot tulivat, katkaisivat hänen kaulansa ja sytyttivät majan tuleen.
 
Kongon demokraattisessa tasavallassa pygmiheimoihin kuuvia, jopa niitä, jotka eivät ole erityisen lyhyitä ja jotka Songan tavoin eivät asu metsässä, syrjitään. Elämä on sietämätöntä. Pygmiheimon jäseniä uhkaillaan, kidutetaan, raiskataan ja tapetaan, koska heitä ei pidetä ihmisinä. 
 
Songa perheineen joutui lähtemään Kongosta vuonna 2005, kun hänen äitinsä murhattiin ja ryöstettiin. Syynä olivat perheriita ja rosvojoukon pitkään jatkunut uhkailu.
 
– Meillä oli palmuöljyplantaasi. Äidin talo oli ylempänä rinteessä ja yhtenä yönä rosvojoukot tulivat, katkaisivat hänen kaulansa ja sytyttivät majan tuleen. Silloin me kokosimme mitä ehdimme ja lähdimme moottoripyörätaksilla karkuun. Ensin menimme lähimpään kaupunkiin Bukavuun, mutta emme uskaltaneet jäädä sinne, joten jatkoimme sadan kilometrin päähän Gomaan ja sieltä Ugandaan.
 

Uudelleensijoitus suojelee kaikista haavoittuvimpia ryhmiä

Uudelleensijoitus on joillekin pakolaisille välttämätön suojelun muoto. Se ei ole vastaanottajamaiden hyväntekeväisyyttä, vaan UNHCR pyrkii hankkimaan sijoituksen kolmanteen maahan sellaisille pakolaisille, jotka eivät syytä tai toisesta saa suojelua siinä maassa, johon he ovat paennet, tai jotka kuuluvat erittäin haavoittuviin ryhmiin.
 
Näitä ovat muun muassa yksinäiset lapset ja vaarassa olevat naiset, kidutuksen uhrit, vanhukset sekä henkilöt, joilla on niin vaikeita sairauksia, ettei niitä voida hoitaa pakolaisolosuhteissa.
 
Uudelleensijoitusprosessi on aikaa vievä ja monivaiheinen. Siihen kuuluu pakolaisstatuksen määrittely ensin UNHCR:n toimesta, ja sen jälkeen vastaanottavan maan haastattelut sekä lääketieteellinen ja kotoutumiseen liittyvä arviointi.
 
Suomeen tulevat kiintiöpakolaiset haastatellaan yleensä leireillä ja mukana on niin Supon kuin kotoutumisesta vastaavan työ- ja elinkeinoministeriön edustaja.
 
Lopullinen valinta tehdään Suomessa vasta sitten, kun jokin kunta on luvannut ottaa pakolaisen perheineen vastaan.
 

Pakolaisalueella opiskelu on mahdotonta

Songa tekee pakolaisasutusalueella niitä töitä mitä sattuu saamaan, mutta kertoo, että toisista heimoista olevat kongolaiset työnantajat eivät aina maksa hänelle palkkaa tai maksavat mitä sattuu.
 
Songalla ja hänen vaimollaan Mariam Costasialla on neljä aikuisuuden kynnyksellä olevaa lasta. Yksi pojista on naimisissa, muut lapsista vielä sinkkuja. Lapsia on muun muassa kielletty seurustelemasta ja naimasta tiettyihin heimoihin ja perheisiin kuuluvia.
 
Syrjinnän lisäksi perhe kokee, ettei lapsilla ei ole mahdollisuuksia päästä opiskelemaan. He ovat käyneet asutusalueen kouluja, mutta pakolaisasutusalueella ei voi suorittaa minkäänlaisia ammattiopintoja.
 
Ruokakaan ei riitä. YK:n tarjoama ruoka-apu sisältää vain maissipuuroa ja papuja. Ruokaa saa vuosi vuodelta vähemmän, koska pakolaisten kuuluisi saada oma viljelytoiminta käyntiin.
 
Nakivalessa on kuitenkin niin kuivaa, ettei viljely ole oikein onnistunut. Songan vaimo valittaa myös terveydenhuollon puutteita ja veden vähyyttä.
 

Mahdollisuudet uudelleensijoitukseen pienet

Tällä hetkellä kiintiöpakolaisia ottavia valtioita on maailmassa 37, kun niitä vielä vuonna 2005 oli vain 14. Uusia pakolaisia vastaanottavia maita ovat muun muassa Baltian maat. Tanska puolestaan on lopettanut kiintiöpakolaisten vastaanoton.
 
Ugandasta pääsi viime vuonna lähtemään reilut 12 000 pakolaista Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Norjaan. Suomi ei ole viime vuosina ottanut kiintiöpakolaisia Afrikasta, mutta tänä vuonna Suomi ottaa jälleen kongolaisia syyrialaisten ohella.
 
Songan perheellä on kaikki perusteet päästä uudelleensijoitukseen johonkin kolmanteen maahan, mutta heidän mahdollisuutensa ovat silti pienet, sillä jono on pitkä ja etusijalle asetetaan aina esimerkiksi vaikeasti sairaat.
 
UNHCR:n mukaan vain yksi prosentti uudelleensijoituksen tarpeessa olevista pakolaisista pääsee siirtymään kolmanteen maahan.
 
Teksti: Kristiina Markkanen
Kirjoittaja on ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja, joka työskentelee tällä hetkellä Suomen Pakolaisavun vapaaehtoisena tiedottajana Ugandassa.