Vastuu rasistiseen käytökseen puuttumisesta on jokaisella

Kiia Etelävuori / Suomen Punainen Risti
Kuvaaja: Kiia Etelävuori / Suomen Punainen Risti

Rasisminvastaisella viikolla 19.–25.3.2018 edistetään yhdenvertaisuutta ja korostetaan yksittäisen ihmisen vastuuta toimia oikein rasistisessa tilanteessa. Jokainen kantaa vastuun omista asenteistaan ja valinnoistaan.

Rasisminvastainen vaikuttamiskampanja kestää viikon, mutta se koskettaa kaikkia ja sen tehtävä on saada pysyvä vaikutus ihmisten asenteisiin.

— Ihmiset ovat erilaisia ja jokainen ihminen toimii omalla tavallaan, mutta viime kädessä jokainen tietää, mikä on oikea tapa toimia esimerkiksi rasistisissa tilanteissa, sanoo hankekoordinaattori Janette Grönfors Suomen Punaisesta Rististä.

Esimerkiksi julkisissa kuluvälineissä rasistiseen ja kaikkeen syrjivään käytökseen voi puuttua niin, että menee syrjityn viereen ja osoittaa tukensa hänelle. Myös poliisin tai vartijan voi kutsua tarvittaessa paikalle.

— Kukaan ei pärjää yksin, vaan jokainen tarvitsee lähelleen ihmistä, joka on läsnä ja tukee arjessa, Grönfors muistuttaa.
 

Kotoutuminen vaatii aina kaksi osapuolta

Suomen Punaisen Ristin koordinoimalla rasisminvastaisella viikolla herätetään keskustelua kahdensuuntaisesta kotoutumisesta ja sen toteuttamisesta.

— Yhteinen arki on parasta kotoutumista, jossa kaikki osapuolet saavat ja oppivat jotain uutta. Jokainen tarvitsee lähelleen ihmisen, joka on läsnä ja tukee arjessa. Jokainen voi olla tällainen tukija, sanoo Grönfors.

Rasisminvastainen viikko haastaa yksittäiset ihmiset, järjestöt, viranomaiset, koulut, oppilaitokset, yhteisöt ja urheiluseurat mukaan kampanjaan. Asia on kaikkien yhteinen. Urheiluseurat voivat osallistua esimerkiksi järjestämällä rasisminvastaisia teemaotteluita, nuorisotalot peli-iltoja, koulut ja oppilaitokset aamunavauksia, kunnat ja yhteisöt seminaareja ja paneelikeskusteluita.
 
Punainen Risti jakaa rasisminvastaisella viikolla tunnustuksia yhteisöille, yrityksille ja yksittäisille henkilöille, jotka toiminnallaan vähentävät ihmisten välisiä ennakkoluuloja sekä edistävät yhdenvertaisuutta.

Seuraa kampanjaa ja osallistu somessa: #olenkanssasi #jagärmeddig #imwithyou