”Kuka osasi kertoa, että juuri me tarvitsemme apua” – Hyvä Joulumieli -keräystavoitteen puoliväli pian saavutettu

Katja Lösönen / Suomen Punainen Risti
Kuvaaja: Katja Lösönen / Suomen Punainen Risti

Vähävaraisten kotimaan lapsiperheiden hyväksi järjestettävään Hyvä Joulumieli -keräykseen on lahjoitettu tähän mennessä lähes 844 000 euroa. Keräystavoitteesta puuttuu vielä noin 1,1 miljoonaa euroa.

Hyvä Joulumieli -ruokalahjakortin turvin myös vähävaraisilla lapsiperheillä on mahdollisuus laittaa joulu kotiin.
 
Jouluna rahan puute tuntuu vähävaraisessa perheessä vahvemmin kuin arkena. Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta toteaa, että jouluun kohdistuu paljon odotuksia, jotka edellyttävät rahaa: lasten lahjat, jouluruoka ja matkat suvun luo.
 
– Ruokalahjakortin turvin vanhemmat voivat hankkia ainekset jouluateriaan. Se ja joulukarkit lapsille voivat pelastaa monen perheen joulun.
 

Lahjakortin saaneiden kiitokset koskettavat

 
– Olemme saaneet palautetta monelta liikuttuneelta äidiltä ja isältä, jotka ovat kiitollisia siitä, että joku tuntematon on muistanut heidät ja halunnut auttaa, Alaranta kertoo. 
 
– Ruokalahjakorttiin sisältyy aina ajatus välittämisestä ja siksi kortin saaminen jää mieleen.
 
Monelle lahjakortti tulee yllätyksenä. Alarannan mieleen on jäänyt palaute kahden lapsen äidiltä, jonka ovelle Punaisen Ristin vapaaehtoinen toi Hyvä Joulumieli -lahjakortin.
 
”Kuoren avattuani en hetkeen saanut sanaa suustani. Luin saatekirjettä, katsoin lahjakorttia ja kyyneleet nousivat silmiini. Kuka on osannut kertoa, että juuri me tarvitsemme apua joulun laittamiseen lapsille. Tätä me todellakin tarvitsimme ja nyt meillä on varaa auttaa myös äitiäni jouluruokien ostamisessa. Lupasin heti pojille, että he saavat ostaa isot karkkilaatikot jouluksi. Olisittepa nähneet heidän ilonsa sen jälkeen!”
 
Hyvä Joulumieli -keräys jatkuu jouluaattoon asti. Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto käyttävät keräyksen tuoton 70 euron ruokalahjakorttien hankintaan.