Punainen Risti haastaa kohtelemaan kaikkia samanarvoisesti

SPR
Rasiminvastaista viikkoa vietetään tänä vuonna 18.-24. maaliskuuta.
Kuvaaja: SPR

Punainen Risti haluaa vaikuttaa siihen, että jokaisella on tasa-arvoinen mahdollisuus olla osa suomalaista yhteiskuntaa. Jokaisen tulisi voida toimia yksilönä tai erilaisten yhteisöjen jäsenenä ilman syrjintää. Yhdenvertaisuus on sitä, että kohtelemme kaikkia samanarvoisesti.

Punaisen Ristin koordinoimaa valtakunnallista rasisminvastaista viikkoa vietetään tänä vuonna 18.-24. maaliskuuta. Punainen Risti jakaa viikon aikana tunnustuksia yhteisöille, yrityksille ja yksittäisille henkilöille, jotka vähentävät toiminnallaan ihmisten välisiä ennakkoluuloja ja edistävät yhdenvertaisuutta.

”Haluamme muistuttaa erilaisia yhteisöjä, kuten työpaikkoja, kuntia ja päättäjiä kohtelemaan kaikkia samanarvoisesti. Syrjimättömät valinnat ja toimenpiteet parantavat kaikkien elämänlaatua,” sanoo rasisminvastaisen toiminnan asiantuntija Janette Grönfors Suomen Punaisesta Rististä.

Punaisen Ristin perustehtävään kuuluu lain ja asetuksen mukaan avustaa kaikkein heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa olevia, puolustaa ihmisarvoja ja ihmisoikeuksia.

Rasistinen käytös on syrjintää, jossa ihmiset asetetaan keskenään eriarvoiseen asemaan taustansa tai oletetun ominaisuutensa perusteella. Punainen Risti puhuu ja toimii moniarvoisen ja yhdenvertaisen yhteiskunnan puolesta, jossa kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa.