Suomen Punaisen Ristin omistamalle kiinteistölle uusi omistaja

Suomen Punainen Risti on myynyt Helsingin Ullanlinnassa Merikatu 5:ssä sijaitsevan kiinteistönsä kotimaisten kiinteistösijoittajien omistamalle As Oy Grand Horizon Helsinki -nimiselle asunto-osakeyhtiölle.

Kiinteistön kauppahinta on 24,4 miljoonaa euroa. Suomen Punainen Risti sai kiinteistön lahjoituksena Suojeluskuntajärjestöltä jatkosodan päättymisen yhteydessä. Suojeluskunta halusi lahjoituksella varmistaa, että sen omaisuus käytettäisiin suomalaisten terveydenhoidon ja hyvinvoinnin edistämiseen. 
 
Suomen Punainen Risti on käyttänyt kiinteistöstä saatuja vuokratuottoja toimintansa ylläpitämiseen ja kehittämiseen. 
 
– Punainen Risti on kunnioittanut lahjoitusta ja säilyttänyt kiinteistön lähes alkuperäisasussaan vuosikymmenten ajan. Nyt kiinteistö vaatii merkittäviä korjauksia. Järjestön talouden näkökulmasta siitä on parempi luopua, kertoo Suomen Punaisen Ristin talous- ja henkilöstöjohtaja Tapani Väisänen
 
– Olemme tyytyväisiä, että myyntiprosessi on saatu päätökseen. Nyt rakennuksen historiassa alkaa uusi vaihe ja Punaisen Ristin omistajavaihe jää osaksi rakennuksen historiaa, Väisänen kertoo.
 
Myynnistä saatava tuotto käytetään järjestön velan lyhentämiseen. Velka on syntynyt ns. lisäeläkejärjestelmästä. Sairaanhoitajien palkat olivat 1960-1990-luvuilla alhaiset. Lisäeläkejärjestelmällä Punainen Risti halusi turvata pitkän uran tehneille sairaanhoitajille riittävän eläkkeen.  
 
Merikatu 5:n rakennus on vuodelta 1925. Sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Frosterus & Gripenberg. Frosterus & Gripenberg on samana aikakautena suunnitellut useita Helsingin keskustan kiinteistöjä, esimerkiksi tavaratalo Stockmannin Mannerheimintiellä ja Pohjoismaiden Yhdyspankin pääkonttorin Aleksanterinkadun ja Fabianinkadun kulmassa.
 
Rakennus suunniteltiin Suojeluskunnan upseeriston ja heidän perheidensä asunnoiksi. Ostajataho on juuri toteuttanut mittavan kiinteistöjalostushankkeen entisessä Rajavartiolaitoksen talossa, osoitteessa Korkeavuorenkatu 21.