Ketjureaktio-pyöräilykampanjassa ennätysmäärä osallistujia

Maria Santto
Kuvaaja: Maria Santto

Ketjureaktio-kampanjassa yritykset ja kaveriporukat pyöräilivät varoja ilmastonmuutoksesta kärsivien auttamiseksi. Tänä vuonna mukaan lähti kymmeniä yrityksiä enemmän kuin edellisvuonna.

Syyskuun lopussa päättyneeseen Ketjureaktio-kampanjaan osallistui tänä vuonna ennätysmäärä pyöräilyjoukkueita. Joukkueet polkivat ilmastonmuutosta vastaan vähentämällä omia hiilidioksidipäästöjään ja lahjoittamalla jokaisesta pyöräillystä 25:sta kilometristä euron Punaiselle Ristille. 
 
Usein lahjoituksen tekee joukkueen puolesta työnantaja. Mukaan lähti tänä vuonna 235 yritystä – 46 enemmän kuin edellisenä vuonna.
 
”Välillä pysyttiin poluilla, välillä ei”, kertoo digitoimisto Morgan Digital Instagram-päivityksessään, jossa poseeraa maastopyörän edessä yltä päältä kuran peitossa oleva yrityksen himopyöräilijä ja koodari Viljami Hirvonen.
 
Morgan Digitalin Viljami Hirvonen heittäytyi Ketjureaktio-kampanjaan täysillä. (Kuva: Ville Viklund)
 
Idea osallistua Ketjureaktioon tuli suoraan Hirvosen kollegalta Toni Viemeröltä. Toimiston koodarit ovat aktiivisia pyöräilijöitä ja siksi osallistuminen kisaan oli luontevaa. Lisäksi yrityksessä halutaan tukea työntekijöiden ideoita ja tempauksia, joten kampanjaan osallistumiselle näytettiin heti vihreää valoa.
 
Viemerö kertoo, että on osallistunut Kilometrikisaan viitenä vuotena. Hän aloitti aktiivisen pyöräilyharrastuksen seitsemän vuotta sitten. 
 
– Piti keksiä muuta tekemistä, kun lopetin tupakoinnin, Viemerö nauraa.
 
Pyöräily innostaa sekä kesällä että talvella sen verran, että Viemerö myi autonsa kaksi kuukautta sitten. Ketjureaktio onkin innostanut monia yrityksiä mukaan myös pyöräilyn terveysvaikutusten vuoksi. Työmatkapyöräilyn lisääminen parantaa hyvinvointia ja jaksamista sekä työntekijöiden että yrityksen eduksi. 
 

Kilpailuhenki innostaa pyörän selkään

Viemerön ja Hirvosen pomo, Morgan Digitalin toimitusjohtaja Lars Rosenblad kehuu Ketjureaktio-kampanjaa osallistumisen helppoudesta. Kisaaminen ja toisten haastaminen tekivät Ketjureaktio-kampanjasta erityisen hauskan tavan tehdä hyvää ja toteuttaa yritysvastuuta. 
 
Varainhankinnan asiantuntija Marjo Martin Suomen Punaiselta Ristiltä kertoo, että myös monet muut yritykset ovat antaneet kampanjasta positiivista palautetta.
 
– Meitä on kiitetty hauskasta kilpailusta, joka selkeästi lisää työmatkapyöräilyä, Martin sanoo. – Yritysten johtajat ovat myös kiitelleet kampanjaa siitä, miten innoissaan yritysten henkilöstö on tempaukseen lähtenyt mukaan.
 

Mihin keräysvarat menevät?

Ketjureaktioon tehdyillä lahjoituksilla Punainen Risti auttaa ilmastonmuutoksesta kärsiviä alueita muun muassa Tadzhikistanissa ja eSwatinissa. Tadzhikistanissa on puutetta puhtaasta vedestä ja eSwatinissa kärsitään kuivuudesta. Lahjoitusten turvin muun muassa rakennetaan viljelmiä, jotka tuottavat satoa pienellä vesimäärällä.
 
Ketjureaktion ilmastonmuutosteema kiinnosti tänä vuonna ennätysmäärää yrityksiä ja pyöräilijöitä. Yritysjoukkueita oli tänä vuonna 235 verrattuna viime vuoden 189:ään. 
 
Yhteensä kilometrejä kampanjan aikana taittui 2 746 025 ja hiilidioksidipäästöjä säästyi pyöräilyn ansiosta 477 808 kilogrammaa. Lahjoituksia kertyi yhteensä 110 000 euroa. Osa joukkueista aikoo vielä tuplata keräämänsä summan.
 
– Ketjureaktio osoittaa, että halu auttaa saa ihmiset toimimaan, Marjo Martin toteaa.  
 
– Kiitos siitä kuuluu kaikille osallistuneille pyöräilijöille ja yrityksille.