Punaisen Ristin vuosi 2019 kuvina

Olav A. Saltbones / Norjan Punainen Risti
Punaisen Ristin avustustyöntekijät al-Holissa auttoivat tyttövauvan maailmaan keisarinleikkauksella. Vauva painoi 2,7 kiloa, ja hän tarvitsi lisähappea. Suomalaisten avustustyöntekijöiden tehtäviin kuului hoitaa sairaita ja sodassa haavoittuneita sekä esimerkiksi vaikeita synnytyksiä.
Kuvaaja: Olav A. Saltbones / Norjan Punainen Risti

Vuosi 2019 on ollut täynnä auttamistyötä ja inhimillisiä tekoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Kuvissa on otteita siitä, mitä saimme yhdessä aikaan. Valtava kiitos kaikille vapaaehtoisille, työntekijöille, tukijoille, kumppaneille ja Punaisen Ristin ystäville!

Alkuvuodesta Punainen Risti puhui oikeudenmukaisuuden puolesta Vain ihmisiä -kampanjassa yhdessä Amnesty Internationalin Suomen osaston ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Rasisminvastaista viikkoa taas vietettiin maaliskuussa. Rasistinen ajattelu on selkeässä ristiriidassa Punaisen Ristin periaatteiden kanssa, jotka korostavat inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta.
 
Vain ihmisiä -kampanjan yhteydessä järjestetyissä kohtaamiskahviloissa eri taustoista tulevat tuntemattomat ihmiset pääsivät kohtaamaan ja keskustelemaan. Kuva: Mirva Helenius
 
 
Lievitimme yksinäisyyttä välittämällä ystäviä toisen ihmisen seuraa kaipaaville. Autettuja oli yli 20 000. Ystävätoiminnan täyttäessä 60 vuotta tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiitti tuhansia Punaisen Ristin ystävätoiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia.
 
Punaisen Ristin ystävätoiminnan kautta tavanneet Elvi Immonen ja Virve Mertanen asuvat lähellä toisiaan ja tapaavat suunnilleen pari kertaa kuukaudessa. Kuvaaja: Joonas Brandt
 
 
15. maaliskuuta 2019 yksi eteläisen pallonpuoliskon kaikkien aikojen pahimmista hirmumyrskyistä rantautui Mosambikiin. Punainen Risti oli ensimmäisten joukossa auttamassa Idai-myrskyn uhreja. Suomen Punainen Risti lähetti paikalle avustustyöntekijöitä ja -tarvikkeita. Yhdessä Kanadan Punainen Ristin kanssa lähetimme myös kenttäsairaalan ja koleranhoitoyksikön.
 
Äärimmäiset sääilmiöt ja luonnonkatastrofit yleistyvät maapallon lämpötilan noustessa. Katastrofeista kärsivät eniten maailman köyhimmät ihmiset, jotka vaikuttavat vähiten ilmastonmuutoksen syntymiseen. Punainen Risti asettaa heikoimmassa asemassa olevat ihmiset etusijalle myös ilmastokriisiin liittyvässä työssään. 
 
Teknikko Janne Mäkisalo työskenteli saadakseen sähköä paikalliselle terveydenhoitorakennukselle ja Punaisen Ristin kenttäsairaalalle. Kuva: Saara Mansikkamäki / Suomen Punainen Risti
 
 
Vuoden aikana autoimme satoja kotimaan tulipalossa kotinsa menettäneitä ihmisiä. Suurin näistä avustusoperaatioista oli Porin Keskuskartanon palo toukokuussa. Punaisen Ristin koordinoima Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) taas auttoi viranomaisia kadonneen henkilön etsinnöissä keskimäärin joka toinen päivä.
 
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhteisharjoitus Turussa. Kuva: Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti
 
 
Vapaaehtoiset päivystivät tuhansissa tapahtumissa ympäri Suomen, etenkin kesällä. Ensiapupäivystysten lisäksi vapaaehtoiset tekivät seksuaali- ja päihdetyötä festivaalialueilla. Punainen Risti ja Ilosaarirock aloittivat myös työn seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi festareilla.
 
Saara Sahlsted ja Rami Kujanpää ensiapupäivystämässä vapunaattona Helsingissä. Kuva: Leena Koskela / Suomen Punainen Risti
 
 
Sunnuntaina 1.9. Bahamalle iskenyt Dorian-hurrikaani tuhosi kokonaan tai osittain arviolta 45 prosenttia taloista Grand Bahaman ja Abacon saarilla. Suomen Punainen Risti lähetti logistiikkayksikön auttamaan myrskyn uhreja. Avustustyöntekijät organisoivat avustustarvikkeiden perillemenoa saarilla, joilla hätäavun tarve oli suuri.
 
Logistikko Juha Niininen avustustarvikkeiden keskellä. Kuva: Maria Santto / Suomen Punainen Risti
 
 
Nälkäpäivänä tuhannet auttajat kerääntyivät jälleen yhteen inhimillisyyden puolesta ympäri Suomen, kun Punaisen Ristin katastrofirahastoon kerättiin varoja hädänalaisten ihmisten auttamiseksi. 
 
Sonja ja Roosa keräsivät Helsingissä. Kuva: Maria Santto / Suomen Punainen Risti
 
Kuopion hätäkeskus sai ilmoituksen Savon ammattiopiston tiloissa tapahtuneesta väkivallanteosta tiistaina 1.10. klo 12.29. Punaisen Ristin vapaaehtoiset tekivät kuuden päivän aikana noin 1 100 tuntia töitä, joiden aikana henkistä tukea annettiin yhteensä noin 400 ihmiselle. Myös Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä kutsuttiin Kuopioon auttamaan väkivallanteosta järkyttyneitä ihmisiä.
 
Vapaaehtoiset tarjosivat henkistä tukea Kuopion väkivallanteon järkyttämille ihmisille eri puolilla kaupunkia. Kuvassa Katja Räsänen. Kuva: Anna-Katri Hänninen / Suomen Punainen Risti
 
 
Valtakunnallisessa Pisara 2019 -valmiusharjoituksessa Suomen Punainen Risti harjoitteli mahdollisia kotimaan vesikriisejä varten. Harjoituksen teemana oli vesikriisi, sillä puhdas vesi on kaikille välttämätöntä.
 
Vapaaehtoiset Sari Salmi ja Jari Vuorijoki kiersivät Turun Ylioppilaskylän talojen ovilla kartoittamassa alueen tilannetta mahdollisen vesikriisin varalle. Asuntonsa ovella Kim Duong. Kuva: Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti
 

Suomen Punainen Risti jatkoi kehitysyhteistyötä muun muassa Myanmarissa, jossa julkinen terveydenhuolto toimii heikosti etenkin syrjäisissä kylissä. Terveystyön keskiössä ovat paikallisissa yhteisöissä asuvat vapaaehtoiset, jotka Punainen Risti kouluttaa muun muassa terveyskasvatuksen pääteemoista sekä ensiavusta ja vapaaehtoistyöstä. 

Nenäpäivän kunniaksi toimittaja ja kirjailija Matti Rönkä pääsi tutustumaan Punaisen Ristin työhön. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
 
 
Suomessa yli 100 000 lasta asuu pienituloisissa perheissä. Järjestimme yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa Hyvä Joulumieli -keräyksen, jonka avulla helpotettiin 28 000 vähävaraisen lapsiperheen joulua ruokalahjakortein. Keräys järjestettiin jo 23. kerran.
 
Ahmadi Habibollah lahjoitti Hyvä Joulumieli -avajaistapahtumassa Rautatientorilla Marja Lehtimäen lippaaseen. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
 
...Ja paljon paljon muuta. Etsi oma tapasi auttaa vapaaehtoisena tai lahjoittajana. Tervetuloa mukaan!