Operaatio Nälkäpäivässä kurkistettiin kenttäsairaalan arkeen

Operaatio Nälkäpäivänä kaikilla halukkailla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja päästä tutustumaan opastuksen kautta siihen, mihin kampanjan aikana kerätyt varat todella menevät.

Operaatio Nälkäpäivän käynnistyminen Helsingissä on muuttanut monen työmatkalaisen reittimaiseman tänä aamuna täysin toisenlaiseksi. Narinkkatorilla harmaalle kiviaukiolle on yllättäen kasvanut vaalea telttaryhmä. Letut tirisevät pannussa ja aukiolla keräysliiveihin sonnustautuneet lipaskerääjät pilkahtavat näkökenttään punaisina pisteitä sieltä täältä.

Kiireisimmät työmatkalaiset pudottavat kolikon keräyslippaaseen kuin lennossa, mutta Narinkkatorin laidalla tunnelma on täysin pysähtynyt ja keskittynyt. Joukko Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden sairaanhoitajaopiskelijoita kuuntelee herkällä korvalla, kun Haitissa heti maanjäristyksen jälkeen tiedottajana työskennellyt Noora Kero kertoo kokemuksistaan.

Keron taustalla näkyy kirurgi Asko Salmen ottamat koskettavat valokuvat kenttäsairaalan potilaista. Kero osoittaa valokuvaa, jossa haitilaispoika istuu surullisen näköisenä kiviraunioiden keskellä.

-Tällaiselta siellä näytti vielä neljäkin viikkoa järistyksen jälkeen, Kero selostaa vakavalle joukolle.

- Ensimmäisinä päivinä ihmiset vain istuivat kaduilla ja olivat apaattisia. Ne jotka kävelivät, liikkuivat hengityssuojat kasvoillaan. Sitten alkoi tunnelma piristyä, kun kuultiin, että leipomosta saa jälleen tuoretta leipää ja ihmiset lähtivät jonottamaan, Kero kertoo.

Myöhemmin Kero ottaa vastaan helsinkiläisiä neljäsluokkalaisia, jotka eivät voi valokuvien perusteella uskoa, että maanjäristys kesti vain minuutin. Niin vähän aikaa ja niin valtava tuho!  Yhdessä valokuvassa haitilaislapset työntävät kaveriaan pyörätuolissa hymyillen. Tämä kummastuttaa erityisesti yhtä poikaa. Miksi lapset hymyilevät, vaikka ympärillä on kaikki tuhoutunut?

”Tällaista se apu on!”

Operaatio Nälkäpäivänä kaikilla halukkailla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja päästä tutustumaan opastuksen kautta siihen, mihin kampanjan aikana kerätyt varat todella menevät.

-On todella hienoa, että voin omakohtaisesti kertoa missä olen ollut ja näyttää ympärilläni niitä tavaroita, joita avustuskohteeseen on otettu mukaan, kuvailee sairaanhoitaja Jaana Ihalainen.

Ihalainen seisoo teltassa, jonka sisälle on malliksi rakennettu leikkaussali ja sermin toiselle puolelle vuodeosasto. Näin ihmiset saavat käsityksen siitä, millaiselta katastrofialueen kenttäsairaaloissa todella näyttää.

-Ihmettelen, että koululaiset eivät olleet niinkään kiinnostuneita laitteista vaan potilaita esittävistä nukeista, Ihalainen naurahtaa.

Kun Diakonin opiskelijat saapuvat kenttäsairaalakierrokselle, muuttuvat kysymykset jälleen tarkemmiksi. Miten pitkitä työpäiviä katastrofialueella paiskitaan? Mitä, jos on luonteeltaan herkkä ja alkaa itkettää? Mikä saa lähtemään sairaanhoitajaksi karuihin oloihin?

Ihalainen kertoo, että herkistyminen kuuluu asiaan, mutta työaikaansa ei voi käyttää itkemällä kollegoiden olkapäitä vasten.

-Haitissa ihmiset olivat niin kiitollisia saamastaan avusta, että tunsin itseni kyllä todella tarpeelliseksi, Ihalainen kertoo suurelle joukolle.

Kenttäsairaalassa työskenteleminen jäi kutkuttamaan

Opastuksen jälkeen teltasta astelee ulos puhelias joukko, jossa edelleen sulatellaan juuri saatua tietoa. Sairaanhoitajaopiskelijat Marjo Haatainen ja Niina Järvinen kokivat, että kenttäsairaalassa työskenteleminen voisi kiinnostaa, vaikka työ vaikuttaakin fyysisesti ja henkisesti raskaalta.

- Kenttäsairaala tuntuu olevan hirveän hyvin organisoitu. Mihin tavarat laitetaan ja niin edelleen, Haatainen tuumailee.

- Tällainen työ kiinnostaisi minua itseänikin. Saisin varmaan todella suurta tyydytystä, että saisin auttaa tällaisissa oloissa, Järvinen pohtii.

Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat eivät jättäneet Nälkäpäivään osallistumista pelkkään kenttäsairaalaan tutustumiseen, vaan suuntasivat sen jälkeen keräämään. Satu Rantapuska, Milla Hirvilammi, Heidi Viljanen ja Anna-Maria Nurminen pukivat esittelyn jälkeen keräysliivit ylleen ja suuntasivat lippaiden kanssa katuja kiertämään. Osa oli keräämässä ensimmäistä, osa toista kertaa.

- Voisi sitä olla huonompiakin tapoja viettää päivää kuin olla hyvää tekemässä, Heidi Viljanen summasi.

Olitko mukana Nälkäpäivän lipaskerääjänä tai muissa vapaaehtoistehtävissä? Annathan meille palautetta kokemuksestasi: nalkapaiva.fi

 

Teksti: Jenna Heino