Ovelta ovelle kiertävät varainhankkijat eivät pyydä käteistä

Viikonlopun aikana on herännyt epäilyjä huijarikerääjistä Kuopion ja Tampereen alueella. Punaiseen Ristiin tulleiden tietojen mukaan alueilla oli liikkunut Punaisen Ristin kerääjiksi esittäytyneitä ihmisiä, jotka olivat pyytäneet rahaa ovelta ovelle kulkien.

Viikonlopun aikana on herännyt epäilyjä huijarikerääjistä Kuopion ja Tampereen alueella. Punaiseen Ristiin tulleiden tietojen mukaan alueilla oli liikkunut Punaisen Ristin kerääjiksi esittäytyneitä ihmisiä, jotka olivat pyytäneet rahaa ovelta ovelle kulkien.

Punainen Risti haluaa varoittaa mahdollisista huijarikerääjistä, sillä oikeat Punaisen Ristin ovelta ovelle liikkuvat varainhankkijat eivät pyydä käteistä vaan hankkivat kuukausilahjoittajia. Varainhankkijat pyytävät ainoastaan tietoja ja allekirjoitusta suoraveloitusvaltakirjaan.

Punaisella Ristillä ei ole tällä hetkellä meneillään keräystä, jossa ihmisiltä pyydettäisiin käteislahjoituksia lippaisiin.

Oikeilla varainhankkijoilla on Punaisen Ristin logolla varustettu sininen liivi.Punaisen Ristin ovelta ovelle kulkevia varainhankkijoita liikkuu tällä hetkellä pääkaupunkiseudun, Jyväskylän, Tampereen, Hämeenlinnan, Kuopion, Varkauden ja Lahden alueilla. Varainhankkijoilla on Punaisen Ristin logolla varustettu sininen liivi, joka erottaa heidät Punaisen Ristin kerääjistä. Varainhankkijoilla on myös nimikortti, punavalkoinen Punaisen Ristin kansio ja asiallinen materiaali.

Huijarikerääjiä koskevia epäilyjä selvitetään parhaillaan. Ajankohtainen tieto Punaisen Ristin liikkuvista varainhankkijoista on esillä osoitteessa lahjoita.fi/varainhankkijat.

Lisätietoja varainhankkijoista saat Suomen Punaisen Ristin varainhankintatiimistä 020 701 2000. Voit myös lähettää kysymyksesi osoitteeseen [email protected].