Punainen Risti auttaa maanjäristyksen uhreja Uudessa Seelannissa

Punainen Risti tekee kaikkensa auttaakseen maanjäristyksen uhreja ja menehtyneiden omaisia Uudessa-Seelannissa. Suomen aikaan varhain aamulla sattunut järistys on tuhoisin, mitä maassa on koettu yli 80 vuoteen ja on vaatinut lähes sata kuolonuhria.

Punainen Risti tekee kaikkensa auttaakseen maanjäristyksen uhreja ja menehtyneiden omaisia Uudessa-Seelannissa. Suomen aikaan varhain aamulla sattunut järistys on tuhoisin, mitä maassa on koettu yli 80 vuoteen ja on vaatinut lähes sata kuolonuhria. Uhriluku tulee todennäköisesti nousemaan, sillä yli 200 ihmistä on yhä kadoksissa. Loukkaantuneita arvellaan olevan satoja.

Voimakkuudeltaan 6.3 magnitudin järistys iski 10 kilometrin päähän Christchurchin kaupungista, jota on tämän jälkeen koetellut lukuisat jälkijäristykset. Christchurchin kaupunki on monin paikoin raunioina, puolet kaupungista on ilman sähköjä ja lentokenttä on suljettu.

Uuden-Seelannin Punainen Risti on avannut järjestön toimitiloihin Wellingtoniin hätäapukeskuksen ja avustustöihin osallistuu useita valmiusjoukkoja ympäri maata. Valmiusjoukot työskentelevät yhteistyössä viranomaisten kanssa ja lisäksi Punainen Risti on avannut evakuointikeskuksen 2000 ihmiselle. Kotinsa menettäneille Punainen Risti on toimittanut hätäaputarvikkeita kuten vettä, huopia ja telttoja.

Punainen Risti on myös avannut puhelinlinjan kadonneita sukulaisiaan etsiville ihmisille. Lisäksi Punainen Risti on mukana Wellingtonissa rekisteröimässä Christchurchistä evakuoituja ulkomaalaisia.

Punaisen Ristin alueellinen katastrofiyksikkö Kuala Lumpurissa on valmiina lähettämään paikan päälle avustustarvikkeita ja Uuden-Seelannin Punainen Risti arvioi avun tarvetta parhaillaan. Lisäksi Australian Punainen Risti on lähettänyt avustustyöntekijöitä Uuteen-Seelantiin.

Lisätietoja Uuden-Seelannin tilanteesta Punaisen Ristin liiton sivuilta

Apuasi tarvitaan!

Avustustyömme rahallinen tukeminen on yksinkertainen ja tehokas tapa auttaa katastrofien uhreja. Lahjoittamalla katastrofirahastoomme olet mukana varmistamassa, että voimme auttaa nopeasti silloin kun apua tarvitaan.

Tee lahjoitus katastrofirahaston tilille numero 221918-68000
IBAN: FI06 2219 1800 0680 00

SWIFT/BIC: NDEAFIHH

 Lahjoita netissä