Punainen Risti auttaa väkivallan repimässä Kirgisiassa

Tilanne eteläisessä Kirgisiassa on edelleen kaoottinen. Torstaina alkaneissa levottomuuksissa on virallisten tietojen mukaan kuollut lähes 200 ja loukkaantuneita on tuhansittain.

Tilanne eteläisessä Kirgisiassa on edelleen kaoottinen. Torstaina alkaneissa levottomuuksissa on virallisten tietojen mukaan kuollut lähes 200 ja loukkaantuneita on tuhansittain. Lisäksi arviolta yli 100 000 ihmistä on paennut taisteluita kohti Uzbakistanin rajaa.

– Eräs vapaaehtoisista lääkäreistämme kertoi, että yhdestä ainoasta Oshin moskeijasta oli hakenut turvaa jo yli 6000 ihmistä. Lähes puolet heistä on lapsia, jotka yrittävät selvitä paikallisten maanviljelijöiden lahjoittamalla ruoalla, kertoo Séverine Chappaz, kansainvälisen Punaisen Ristin edustaja Kirgisiassa.

– Ruoan lisäksi he tarvitsevat insuliinia, antibiootteja ja muita lääkintätarvikkeita. Erityisen kova tarve on välineille, joilla voidaan hoitaa pahoja palovammoja, Cahppaz jatkaa.

Naapurimaa Uzbekistanin viranomaisten mukaan maahan on nyt rekisteröitynyt 45 000 aikuista pakolaista. He asuvat kymmenissä erilaisissa leirikyhäelmissä, tehtaissa, kouluissa ja parkkipaikoilla. Koska suurin osa pakolaisista on naisia ja lapsia, arvioidaan pakolaisten todellisen määrän olevan yli 100 000.

– Tilanne alkaa käydä kriittiseksi etenkin naisille ja lapsille. Pakomatkalla maasta pois on jo kuollut pieniä lapsia, joilla ei ole ollut riittävästi juotavaa. Kirgisiassa on tällä hetkellä noin 40 asteen helle, kertoo Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Katri Tukiainen Tadžikistanista.

Punainen Risti auttaa sairaaloissa ja terveysasemilla

Kirgisian Punainen Puolikuu on antanut hätäapua Oshin kaupungin sairaalalle välittömästi väkivaltaisuuksien puhjettua. Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset toimittivat sairaalalle lääkintätarvikkeita sekä ruokaa neljän päivän tarpeisiin. Varastot hupenevat kuitenkin nopeasti, sillä kaupungin viranomaiset eivät pysty vastaamaan väkivaltaisuuksien synnyttämään valtavaan avun tarpeeseen.

- Ihailen paljon kirgisialaisia, jotka auttavat pyyteettömästi toisiaan. Maan sisällä pakoon lähteneet ihmiset ovat saaneet apua toisilta kirgisialaisilta, jotka uhraavat jopa henkensä muiden auttamiseksi. Esimerkiksi lääkärit ovat auttaneet maan sisäisiä pakolaisia kirjaimellisesti henkensä kaupalla, kuvaa Tukiainen.

Myös kansainvälistä apua on alkanut saapua maahan. Ensimmäinen Punaisen Ristin avustustarvikelähetys laskeutui Kirgisiaan sunnuntaina. Oshiin saapui tuolloin lentokoneellinen sairaala- ja terveydenhuoltotarvikkeita, joilla täydennetään maan pahasti huvenneita sairaanhoitotarvikkeiden varastoja.

Kansainvälisellä Punaisella Ristillä on tällä hetkellä maassa 25 työntekijää. Heidän joukossaan on kriisinhallinnan, terveydenhuollon ja logistiikan ammattilaisia, joiden ensimmäisenä tehtävänä on auttaa maan kriittisessä sairaanhoitotilanteessa. He myös arvioivat, millaista lisäapua maassa tarvitaan.

Suomesta 400 000 konfliktin uhreille

Suomen ulkoministeriö myönsi keskiviikkona 400 000 euroa Kirgisian konfliktin uhrien apuun.
Suomen Punainen Risti toimittaa avun perille. Apua tarvitaan kipeästi, sillä sekä Kirgisiaan jääneillä, että Uzbekistaniin paenneilla ihmisillä on kova pula ruoasta, suojasta ja sairaanhoidosta.

Aiemmin tänä vuonna puhjenneiden mellakoiden yhteydessä kansainvälinen Punainen Risti koulutti noin 130 kirgisialaista kirurgia hoitamaan ampumahaavoja. Heidän osaamisensa toivotaan nyt auttavan eteläisen Kirgisian ylikuormitettua terveydenhuoltohenkilökuntaa siihen saakka, että lisäapu ehtii paikalle. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean työntekijät arvioivat parhaillaan lisäavun tarvetta Oshin kaupungissa. Lisää Punaisen Ristin apua saapuu maahan lähipäivien aikana.

Lue lisää Suomen Punaisen Ristin työstä Kirgisiassa
 

Apuasi tarvitaan!

Tee lahjoitus katastrofirahaston tilille numero 221918-68000
    IBAN: FI06 2219 1800 0680 00, SWIFT/BIC: NDEAFIHH

Soita keräyspuhelimeen 0600-122 20 (20 euroa + pvm)

Lahjoita netissä

Levitä sanaa Punaisen Ristin avustustyöstä - lataa banneri sivuillesi