Salli Saari: Tsunamin vuosipäivä tuo vuoden takaiset tuntemukset mieleen

Viime vuoden tapaninpäivänä tapahtunut tsunamionnettomuus kosketti monia suomalaisia. Vuosipäivän lähestyessä tapahtumat palaavat usein mieleen ja aiheuttavat reaktioita, jotka ovat usein samantyyppisiä kuin vuosi sitten koetut.

- Reaktiot ovat mielen terve tapa käsitellä meihin syvästi vaikuttavia kokemuksia. Mikäli tuntemukset ovat kovin tuskallisia ja voimakkaita, on syytä ottaa yhteyttä kriisi- ja traumapsykologian asiantuntijoihin. Koskaan ei ole liian myöhäistä purkaa traumaattista kokemusta ja siihen liittyviä ajatuksia, tunteita ja oireita, kertoo Salli Saari Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmästä.

Jokainen reagoi vuosipäivään ja käsittelee kokemustaan eri tavalla. Monia pelottaa tuleva tapaninpäivä.

- Pelko on normaalia ja luonnollista. Monet pohtivat myös, miten joulua pitäisi tai voi viettää. Järkyttävien tapahtumien jälkeen kannattaa yrittää elää mahdollisimman tavanomaisesti normaaleja rutiineja noudattaen.

- Koska joulu on yhdessäolon aikaa, läheisen tai läheisten poissaolo tuntuu silloin erityisen voimakkaasti. Muisteleminen ja sureminen liittyvät poissaoloon, mutta toisaalta ne ilmentävät sitä, että mikään meille rakas ei koskaan kokonaan katoa. Hänen tai heidän kanssaan kokemamme on aina osa elämäämme.

Psykologien auttava puhelin päivystää 25.-27.12.2005

Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä päivystää auttavassa puhelimessa
0203 66266 joulupäivästä 25.12. kello 18 alkaen 27.12. kello 18 asti. Auttava puhelin on tarkoitettu niille, joita Aasian katastrofi kosketti henkilökohtaisesti.